Syksyn kuvia ja vähän talvenkin

Kuten tuosta hieman alempaa voi lukea, hankin kesällä uuden kameran oikuttelevan kameravanhuksen tilalle. Täällä blogin puolella ei kuitenkaan ole näkynyt yhtäkään sillä otettua kuvaa. Olen laittanut joitakin kuvia Instagramiin, vaikka en mitenkään suunnattoman aktiivisesti sinnekään. Kuvia olen ottanut F4:llä nyt syksyn mittaan jo aikas monta rullaa, joten voisi niitä esitellä täälläkin.

Käyttökokemuksia kamerasta on nyt kertynyt useampi kuukausi ja eipä siinä ole ollut mitään erityistä moitittavaa. Kameran paino on tietysti sen verran suuri, että varsinkin kaulassa se alkaa tuntua melko nopeastikin. Paristoja en ole joutunut vaihtamaan vielä kertaakaan, mutta ehkä ne vielä hiipuvat ennen ensi kesää. Automaattitarkennus on ollut oikein mukava lisä, sillä se tuo lisää nopeutta ja tarkkuutta. Hämärässä tai täysin tasaisessa ja kontrastittomassa kohteessa se ei toimi kovin hyvin, jolloin tarkennuspiste täytyy hakea muualta tai tarkentaa manuaalisesti.

Vaikka kamerassa on muitakin automatiikkaan perustuvia vaihtoehtoja valotukselle, olen silti ehkäpä vanhasta tottumuksesta käyttänyt lähes pelkästään aukon esivalintaa. Voisi sitä täysautomaattistakin ehkä kokeilla tai suljinajan esivalintaa vaihteeksi. En myöskään ole testannut matriisimittauksen tarkkuutta ja toimivuutta mitenkään systemaattisesti, joten joitakin epämääräisiksi arvioimiani tilanteita olen kuvannut manuaaliasetuksilla. Mutta voisi sitäkin testata.

---

Autumn and winter photos

As some of you probably know, I bought a new camera to replace my old faithful Nikon F3 which hade some problems already. There hasn't been any photos here in my blog taken with the new Nikon F4. I have put some photos on Instagram, but I haven't been very active. So, as I have photographed during this autumn quite many rolls of film, it's time to show some of the photos here too.

I have now couple of months experience of Nikon F4 and I don't have anything to complain except the weight. There hasn't been any need for new batteries either, but I believe they start to exhaust before next summer. We'll see. Autofocus has been very nice as it improves accuracy and speed. Although, it doesn't work very well in dark or on smooth objects with no contrast. In these cases you have to find a different focusing point or use manual focus.

Even when there's other automatic options for exposure in this camera, I have mainly used the aperture priority mode. Maybe it's because I have used to it, but I could give a try for the full automatic mode or shutter priority mode too. I haven't tested matrix metering "scientifically", so I have used manual mode in difficult circumstances. But this could also be tested in the future.

Fotofinlandia, mitä ihmettä?

Suomen suurimman valokuvauskilpailun Fotofinlandian voittajat julkaistiin marraskuun alussa. En ollut aivan niin kiinnostunut, että olisin heti rientänyt katsomaan voittajakuvia, vaikka toki huomasin uutisoinnin ja keskustelua aiheen ympärillä. 

Helsingin Sanomien kuvapäällikkö kirjoitti kilpailun ratkeamisen jälkeen osuvan lauantaiesseen Fotofinlandiaan liittyen. Hänen mukaansa kilpailussa palkitut kuvat ovat hengästyttäviä, mutta tyhjyyttä kumisevia kuvankäsittelyn taidonnäytteitä. Kun palkittuja kuvia katsoo tarkemmin, ei voi olla muuta kuin samaa mieltä. Pääpalkinnon voitti Magic of Horses -kuvasarja, jossa hevoset laukkaavat ihanan epätodellisessa fantasiamaailmassa. Pääpalkinto meni tästä joukosta varmasti aivan oikeaan osoitteeseen, mutta kokonaisuudessaan palkittujen kuvien selaaminen oli hämmentävää värisävyillä ja kuvatasoilla leijailua.

Perinteisesti valokuvan asema on nähty todellisuuden jäljentäjänä ja hetken tallenteena. Lukuisista erillisistä kuvista koostetut ja voimakkaasti käsitellyt Fotofinlandian kilpailukuvat eivät juurikaan sovi tällaiseen ajatteluun. Ajat tietenkin muuttuvat, mutta jos lopputuloksena on kuva jostain sellaisesta, jota ei ole olemassa, onko se silloin enää valokuva? Fotofinlandiassa nähty kuvankäsittelyn estetiikka miljoonine sävyineen ja mystisine utuineen oli myös monin paikoin sillä tasolla, että se sai silmät kostumaan. Taitava kuvankäsittely ei ole tae kauniille lopputulokselle.

Huomiota kiinnitti myös kilpailukuvien kankean kuuloiset englanninkieliset nimet. Johtuiko tämä siitä, että kilpailun raati oli kansainvälinen vai onko englannin kieli jo niin jokapäiväisessä ja arkisessa asemassa, että se on kuin omaa kieltämme? Jo taannoisessa Aukea.netin virtuaalisessa luomisgalleriassa käytiin keskustelua englannin kielen asemasta kuvien nimeämisessä: nostaako vieraskielinen nimi teoksen taiteellista arvoa? Paikoin kiivaaksi yltynyt keskustelu käytiin noin 15 vuotta sitten, enkä tiedä päästiinkö siinä mitenkään järkevään lopputulokseen.

Fotofinlandia kuten muutkin kilpailut itse omine sääntöineen ja kategorioineen määrittelevät paljon sitä millaista osallistujakunta on. Esimerkiksi kaikenlaisen kuvankäsittelyn rajaton salliminen (kaikissa muissa kategorioissa paitsi luontokuvassa) johtaa väistämättä siihen, että suunta on kohti digitaalista taidetta, jossa valokuva on vain pieni osa kokonaisuutta. Eipä ole yllättävää, että kuvankäsittelyyn liittyvää keskustelua käytiin myös vuoden 2018 Fotofinlandian ympärillä. Tällöin oltiin nimittäin aivan samojen kysymysten äärellä.

Itse olisin mielelläni nähnyt dokumentaarisia kuvareportaaseja tämän päivän Suomesta. Sellaisia kuten Kaisa Rautaheimon Pojat vuodelta 2016 tai Maija Tammen Bingo vuodelta 2011. Mutta dokumentaarisuudesta ei valitettavasti kuulunut pihaustakaan tämän vuoden Fotofinlandiassa. Jäljelle jäi vain mainosmaailman onttoja Photoshop-luomuksia. 

---

Fotofinlandian voittajakuvat: https://www.fotofinlandia.fi/vuosi/2020/

Päivitystä kamerahyllyyn – tasonkorotus Nikonin F-sarjassa

Jotkut saattavat vielä muistaa, että vanha kamerani kärsi pienistä toiminnan epätarkkuuksista. Ongelma ei ollut ylitsepääsemättömän suuri, mutta joissakin tapauksissa harmillisen rampauttava. Kesällä päätin hankkia uuden kameran vanhan seuraajaksi. Uusi kamera painii edelleen Nikonin F-sarjassa ja tällä kertaa pykälää korkeammalla tasolla – kyseessä on Nikon F4.

Nikon F4 tuli markkinoille vuonna 1988, joten kyseistä kameraa voisi sanoa moderniksi klassikoksi aivan kuten edeltäjäänsäkin. F4 on kuitenkin merkittävästi kehittyneempi kuin F3, sillä se on varustettu automaattitarkennuksella ja kamerassa on aukon esivalinnan lisäksi suljinajan esivalinta sekä automaattinen valotusohjelma. Keskustapainotteisen valonmittauksen lisäksi kamerassa on matriisimittaus ja pistemittaus. Lisäksi F4 kelpuuttaa ongelmitta uudemmat ja vanhemmat Nikonin objektiivit nokalleen. Matriisimittausta voi siis käyttää myös manuaalisten objektiivien kanssa. Nopein suljinaika on 1/8000 sekuntia ja salamatäsmäys 1/250 sekuntia. Kamera tunnistaa automaattisesti filmin herkkyyden DX-koodauksen avulla ja tämän voi myös helposti ohittaa säätämällä herkkyyden manuaalisesti mikäli haluaa esimerkiksi prässätä filmiä. Lisäksi kameraan saa runsaasti erilaisia lisäosia ja varusteita, joilla sitä voi muokata tarpeisiinsa sopivaksi. Tarjolla on ainakin erilaisia etsimiä, tarkennuslaseja ja dataperiä.

Perusversion lisäksi tästä kamerasta on kaksi muutakin versioita. F4S ja F4E ovat paristokahvalla varustettuja malleja. NASAlla oli myös F4-mallista modifioitu digikamera vuodelta 1991, jossa oli huikea 1024x1024 pikselin kenno.

Ostin kameran käytettynä eBayn kautta Japanista, koska japanilaisten kameradiilerien tarjonta on laadukasta ja hinnat myös hyvinkin kohtuulliset. Kuljetuskustannukset, verot ja tullit tulevat toki kaupanpäällisinä, mutta tarjonta on kuitenkin niin hyvää että mieluummin katselee heidän valikoimiaan kuin yrittää etsiskellä sopivia yksilöitä lähempää. Tämä kamera on sarjanumeronsa perusteella myöhäisempää tuotantoa, eli se on valmistettu joskus 90-luvun puolivälin jälkeen. Se oli hyvän kunnon lisäksi myös yksi valintakriteereistäni. Yleisesti Nikon F4:n ongelmana on vuotava nestekidenäyttö, mutta tässä sitä ongelmaa ei ainakaan toistaiseksi ole. Kamera on muutamia naarmuja ja kolhuja lukuunottamatta lähes täydellisessä kunnossa. Lisäksi se tuoksui joltain mystiseltä, kenties japanilaiselta, partavedeltä. En tiedä oliko tämä etu, mutta mielenkiintoinen havainto.

Kuten kaikki tietävät, kolikolla on myös kääntöpuolensa. Kookas, ergonominen ja hyvillä ominaisuuksilla varustettu kamera on myös painava järkäle kinofilmikameraksi. Reilu kilon paino tuo ehkä jonkinlaista vakautta käsittelyyn, mutta jossain vaiheessa se myös alkaa tuntua hartioissa. Nämä ovat metallirunkoisten ammattilaiskameroiden huonoja puolia. 

Nikon F4 on myös edeltäjäänsä riippuvaisempi paristoista, sillä kameraa ei voi käyttää mekaanisesti ja kaikki sen toiminnot vaativat virtaa. Tuleva talvi näyttänee kuinka nopeasti tämä hyytyy pakkasessa. Ainakin se hyvä puoli F4:ssä on, että se käyttää tavallisia AA-paristoja, joten mitään eksoottisia erikoisparistoja ei tarvitse metsästää. Paristoja joutuu todennäköisesti vaihtamaan paljon useammin kuin F3:ssa, jossa paristojen vaihtoväli oli ehkä jotain parin vuoden luokkaa.

Olen kuvannut uudella kameralla vasta joitakin rullia, enkä ole mitenkään systemaattisesti testannut kaikkia sen ominaisuuksia ja toimintoja. Olen kuitenkin ollut oikein tyytyväinen kameraan. Painon ja koon lisäksi ainoa moitteen sija voisi olla etsimen alempi nestekidenäyttö, jota on hankala lukea ilman etsimen valaisua.

Jos siis etsit ammattitason kinokoon filmikameraa, eikä paino ja koko huolestuta, voisi tässä olla yksi vaihtoehto. Käytettyjen kameroiden markkinoilla näitä on paljon tarjolla edulliseen parin-kolmen sadan euron hintaan.

---

Updating my camera gear – leveling up in Nikon's F-series

Some of you may remember that I had problems with my old camera. The problems weren't unbeatable, but they made using the camera little awkward in some circumstances. So I decided to buy a new camera in summer. My new camera belongs to the Nikon F-series, but in a higher level – it's Nikon F4. 

Nikon F4 was introduced in 1988 and you could say it's a modern classic camera like the previous model was also. Although F4 is more modern camera than F3 as it has auto focus and there are different options for operation such as aperture priority, shutter priority and programmed mode. There are 3 options for metering light: center weighted, point metering and matrix metering. Older and newer Nikon lenses can be used and matrix metering works even with manual lenses. Fastest shutter speed is 1/8000 seconds and flash sync is 1/250 seconds. Camera recognizes film speed automatically with DX-coding but you can also set it manually if you want to push your film for example. There's a wide range of different equipment and parts for customizing your camera. There are at least different selection of viewfinders, focusing screens and databacks.

Also there are two other versions of this camera. F4S and F4E have both battery packs. NASA had a digital version of F4 in 1991 with a censor of 1024x1024 pixels.

I bought this through eBay form Japan as Japanese sellers have a very wide range of quality cameras in decent prices. Of course you have to pay customs, taxes and importing payments, but I do it gladly as you can save time because you avoid long term camera hunting if you are looking for a specific camera in pristine condition. This camera is a late serial number, so it's manufactured after 1995. That was one of my criteria along with good condition. Generally Nikon F4 has some problems with liquid crystal displays as they tend to leak. There's no problems with this camera so far. This camera is almost in a perfect condition with some small scratches and signs of wear. It's funny, that there was a light odor of aftershave on this camera.

As everyone knows, there's two sides of a coin. This camera is a large, ergonomic and has good features, but it is a relatively heavy camera for being a 35 mm camera. Maybe this makes it more stable than lighter cameras, but you will feel the weight on your shoulders sooner or later. That's a bad side of metal made professional cameras.

This camera depends fully on batteries as there is no mechanical shutter release and all the functions and operations need energy. We'll see how quickly this stops working on the coming winter. Luckily F4 uses normal AA batteries so you don't need to hunt any kind of expensive and exotic batteries for this. It's clear that you need to replace batteries for this more often than with F3 which batteries lasted around 2 years. 

I have photographed only couple of rolls with this without testing all the functions and features very systematically. I have to say I'm very happy with this camera as the only cons are weight, size and the other lcd screen on viewfinder which is almost unreadable without the viewfinder illumination.

So if you are looking for a professional 35 mm film camera and you are not afraid of size and weight, this might be your option. There are lots of these in second hand markets for affordable price.

Digitaalisia iltakuvia

Ajattelin taas pitkästä aikaa laittaa tänne blogin puolelle vähän päivitystä. Tämä kirjoitus oli tarkoitus julkaista jo keväällä, mutta jostain syystä se kuitenkin jäi luonnoksiin. No, tässäpä se nyt on pienin lisäyksin.

---

Kävin jokin aikaa sitten kuvaamassa digikamerallani ja huomasin, että se oli yllättävän hauskaa. Viime kerrasta olikin jo aikaa. On siitä tietenkin etua, että kuvan näkee heti ja voi tämän perusteella tehdä tarvittavat korjaukset valotukseen. Tämä tuli taas huomattua.

Illalla tehdyllä kuvausreissulla tapasin myös paikallisen harvahäntäisen ketun, joka on herättänyt huomiota ainakin sanomalehden yleisönosastolla. Kettu osui myös yhteen kuvaan, mutta koska käytössäni oli toiseen tarkoitukseen säädetyt manuaaliasetukset, jäi tämä ruutu melko tummaksi. Ei siitä kyllä muutenkaan olisi tullut mitään vuoden luontokuvaa ja ketun osuus koko kuvasta jäi myös melko vaatimattomaksi.

Otin nämä kuvat Nikon D300:lla, joka alkaa ikänsä puolesta lähestyä jo digikameroiden vanhempaa osastoa. Iästään huolimatta se on mielestäni edelleen oikein laadukas ja relevantti kamera. Kameroiden sisällä oleva tekniikka ja kennot kehittyvät koko ajan suurin harppauksin, mutta hyvä kamera on muutakin kuin viimeisintä tekniikkaa oleva kenno ja muut tekniset hienoudet. D300 oli aikanaan Nikonin kroppikennoisten lippulaivamalli ja sen huomaa jo kameran rakenteessa. Kamerassa on paljon metallia, se on hyvin ergonominen ja tarvittavat säätimet on sijoitettu omien painonappien taakse eikä vaikeasti selailtaviin valikoihin. Ainoa moitteen sija tässä kohtaa voisi olla kuminen kädensija, jonka liimaus rungosta on irronnut kädensijan keskikohdasta. Tämä tosin on tietääkseni ollut melko tyypillinen ongelma ainakin Nikonin kameroissa. Vankan rakenteensa vuoksi tämä on myös melko painava kamera.

Mutta jos siis haet valokuvaamiseen sopivaa digijärjestelmäkameraa (tällä kyseisellä mallilla ei voi kuvata videoita), kannattaa ehkä katsella käytettyjen markkinoilta näitä. Maksavat noin 200 euroa, eli eivät paljon mitään siihen verrattuna kuinka hyvä kamera on kyseessä.

Ja olisi tähän voinut laittaa ehkä muitakin kuin taiteellisia epäterävyyskuvia, mutta tällainen oli tämän kuvausreissun anti tällä kertaa.

---

Digital night shots

For a long time here's a new post! I already made this on May, but somehow it just stayed in the drafts folder. So here it is with some additions.

---

I made a small photo walk with my digital camera and found out that how fun it was. It was a long time ago when I used it last time. It's always beneficial that you can check the exposure right away when you have taken the photograph.

During my walk I met a fox with a thin tail. The fox was on one of my photographs, but the photo was a bit too dark as I had manual controls for different scene. Anyway, it wasn't going to be a wildlife photography of the year.

I took these with my Nikon D300 which is soon becoming the older section of digital cameras. Even though it's quite old I think it's still a very good and relevant camera. The technology inside cameras is developing in big leaps every year, but I think a good camera is something more than just a good censor and packed with latest technology. D300 was the flagship camera of Nikon's DX-camera range during that time and you can really see and feel it when you take this camera in your hands. There's a lot of metal and the camera is very ergonomic. All necessary adjustments are behind knobs and buttons and not inside menu's that would be too slow and difficult to use. Only bad thing in this camera would be the rubber hand grip that is a bit loosen. But that's a typical problem for some of Nikon's cameras. Because this is a sturdy camera it's also quite heavy.

So if you are looking for a SLR for digital photography (you cannot take videos with this particular model), consider checking out these from the second hand markets. They are around 200 euros, which is almost nothing compared to how good these cameras actually are.

And I could have put some other photos here than just these artistic bokeh-pictures, but this is what my photo walk was this time.

Kun kamera alkaa reistailla

Jo pitkän taipaleen kanssani kulkenut ja aina niin luotettava Nikon F3 on valitettavasti alkanut osoittaa toiminnassaan pieniä reistailun merkkejä. Se on ikävä havainto, sillä takana on tuhansia kuvia ja jo pitkää yhteistä historiaa.

Olen huomannut oireet toki jo aiemmin, mutta kun muutama päivä sitten istahdin sohvalle ja testasin kameran toiminnot läpikotaisin, en voinut tulla kuin yhteen johtopäätökseen: kameran toiminnassa on totta tosiaan pientä häiriöitä.

Muutoin kamera toimii edelleen päällisin puolin aivan hyvin, mutta pidempien suljinaikojen kanssa on alkanut tulla ongelmia. Kun 1/15 sekunnin valotusaikaa voi laskea jo sekunneissa ja sitä pidemmät valotusajat vielä useammissa sekunneissa, on selvää, ettei kamera toimi niin kuin pitäisi. Testasin kameran toimintaa vielä uusilla paristoilla, mutta sillä ei ollut vaikutusta.

Arvatenkin reistailuun on syynä joulun jälkeen tapahtunut liukastuminen, jolloin kamera sai useita raskaita kolhuja liukuessaan jalustan kanssa jäisen sepelikasan halki. Moni uudempi tai suuremmalla muovimäärällä varustettu kamera olisi tästä varmasti mennyt aivan kelvottomaan kuntoon. Ja ei tässäkään aivan pintanaarmuilla säästytty: etsimen kylkeen tuli syvä klommo ja filmilaskurin ikkuna hajosi lähes lukukelvottomaksi. Koko haveri tietysti harmitti ja muistutti mieleen vanhan opetuksen - älä oikaise. Muutamien metrien säästö kävelyssä saattaa olla riskialtista puuhaa ja kostautua ikävästi, kuten nyt tapahtui.

 Olisi tässä voinut ehkä huonomminkin käydä, mutta uskon että lujaa tekoa oleva kamera kesti kolhut paremmin kuin moni muu kamera olisi kestänyt. Vaikka etsimessä on nyt syvä kolhu, ei etsimen maalipeitteeseen edes tullut havaittavaa halkeilua. Nikon F3 oli laadukas ja varmatoiminen kamera jo ilmestyessään, ja on sitä myös edelleen. Kaikkien näiden noin 14 vuoden aikana, ainoat huoltotoimenpiteet ovat olleet paristojen vaihto sekä takakannen saranan teippaus valovuodon tukkimiseksi. Paristojakin on tarvinnut vaihtaa vain parin vuoden välein.

Olen kuvannut ainoastaan pari rullaa haverin jälkeen, sillä kameraa ei ole juurikaan tehnyt mieli käyttää, koska sen toiminnassa on puutteita ja filmilaskurin puuttuminen häiritsee myös. Kun on tottunut kantamaan kameraa mukanaan päivittäin, aiheuttaa sen yhtäkkinen puuttuminen jonkinlaista avuttomuuden tunnetta. Viime aikoina olen paikannut sitä Mamiyallani, mutta pitäisi ehkä alkaa katsella seuraajaa Nikonille, sillä onhan kinokamera keskiformaattia selvästi näppärämpi ja ainakin minulle ehdottomasti tarpeellinen laite.

En ole oikeastaan edes harkinnut kameran viemistä korjaukseen, sillä kuvausvälineiden päivitys on muutenkin ollut mielessäni jo jonkin aikaa. Pieni vaihtelu voisi myös olla hyväksi. Näistä kuvista tuli muuten kuin jonkin trendikkään kameradiilerin myyntikuvat, vaikka tämä ei nyt olekaan myynnissä.

---

When your camera starts to break

My old and faithful Nikon F3 has started to show some symptoms of malfunction. This is a bad thing as there is a long history between us and thousands of photos taken with this camera.

I noticed problems already earlier, but when I sat down few days ago and tested all the functions of the camera, I had to make a conclusion: there's definitely a small malfunction in my camera.

Mainly it works just like before, but problems start when you use longer exposure times. When you can count seconds during a 1/15 s exposure time and even more seconds on longer exposure times, it's clear that the camera doesn't work as it should. I even tested it with fresh batteries, but it didn't make any difference.

I'm pretty sure all this is cause of an accident that happened after Christmas. Camera fell on a tripod and run down an icy gravel hill. It got some serious hits that many newer camera or cameras with more plastic could not handle without braking in parts. Not only small scratches but also a big hole on the side of the viewfinder and shattered film counter window. This of course pissed me and was a good reminder that you shouldn't use shortcuts. When you save your feet by taking a risky shortcut, it can lead to this.

Maybe it could have been worse, but I think a quality camera like Nikon F3 is much stronger than many other cameras. I'm amazed that even the paint on the viewfinder doesn't show any marks of breaking when there's a hole under it. Nikon F3 was a quality camera when it was introduced and it still is. After these 14 years only maintenance needs have been changing the batteries after 1-2 years and a piece of tape to avoid light leaks.

After the crash I have photographed only couple of film rolls, because I know there's a malfunction and I haven't got a mood for using it. Also an unreadable film counter sucks. When you are used to carry your camera all time with you and suddenly you are not having it nearby, it makes you feel kind of helpless. I have replaced this feeling with my Mamiya, but probably I need to keep my eyes open for a follower for my F3. 

By the way, these photos turned out like some trendy camera dealer's photos of their products, even though this is not for sale.

Helsingin kaduilla, museoissa ja mustassa laatikossa

On jo huhtikuu ja muutamat viime viikot ovat menneet aika erilaisissa olosuhteissa kuin normaalisti. Uusi eristäytymisen aika alkaa kuitenkin vähitellen muodostua uudeksi normaaliksi. Tai siltä ainakin tuntuu. Pari kuukautta sitten kun asiat rullasivat vielä normaaleissa uomissaan ja kaikki oli muutoinkin hyvin, käväisin Helsingissä.

Kahdelle päivälle jakautunut visiittini koostui museokäynneistä, parin kaverin tapaamisesta ja kaupungilla ja puistoissa kiertelystä. En ollut aiemmin edes käynyt Ateneumissa, joten halusin ehdottomasti sisällyttää käynnin ohjelmaani. Tunnelma Ateneumissa olikin suorastaan ruuhkaisa, sillä Helene Schjerfbeckin näyttely oli esillä viimeisiä päiviään ja ihmiset olivat lähteneet sankoin joukoin liikkeelle. Muutoin Ateneum oli toki kokemisen ja näkemisen arvoinen paikka. Tärkeimpänä syynä Helsingissä vierailulleni oli kuitenkin ruotsalaisen Opethin keikka Helsingin jäähallilla. Yhtyeen uusimpaan albumiin liittyvästä kiertueesta on muodostumassa minulle jo ehkä jonkinlainen perinne. Keikkapaikat vain tulevat suuremmiksi kerta toisensa jälkeen.

Opeth konsertoi tällä kertaa Helsingin jäähallin Black Boxissa, joka on mustilla verhoilla rajattu alue hallin kentällä. Kuten arvata saattaa, konsertti oli korkeaa Opeth-standardia. Settilista koostui melko pitkälti viime syksyllä julkaistun In Cauda Venenumin kappaleista. Toki vanhempaa tuotantoa soitettiin myös. Pienestä flunssasta kärsinyt Mikael Åkerfeldt suoriutui vokaaleistaan kuitenkin hyvin ja perinteiseen tapaansa viihdytti yleisöä välispiikeillään. Opeth on selkeästi panostanut lähes kellontarkan soittonsa lisäksi myös konserttiensa visuaaliseen puoleen, sillä valojen käyttö oli jälleen kerran näyttävää.

Olen lähes aina käyttänyt 85 mm:n Nikkoriani konserteissa, mutta tällä kertaa käytin 50 mm:n objektiivia. Se on siinä mielessä hyvä vaihtoehto, että sillä saa hieman laajemman näkymän ja pidemmän terävyysalueen. Mitään tarkasti rajattuja henkilökuvia en olisi muutoinkaan saanut otettua, joten ehkä tästä objektiivista on tulossa uusi vakiovaruste keikoille.

Helsingissä käynti on aina virkistävä kokemus. Tämä saattaa johtua siitä, että siellä on vielä paljon ennennäkemättömiä paikkoja, puistoja ja katuja. Helsinki on myös monin paikoin hyvin kaunis ja pieteetillä rakennettu kaupunki. Se on säilyttänyt kasvonsa niinä aikoina kuin muissa kaupungeissa purettiin vanhaa ja rakennettiin uutta. Mutta virikkeellisyyteen saattaa vaikuttaa myös se, että kotikaupungin kadut alkavat olla jo läpikoluttuja. Nurkan takana ei useinkaan ole mitään uutta tai yllättävää ja vaihtelu virkistää, kuten sanonta kuuluu.

Uudenmaan ja museoiden kiinnipanemiseen liittyen, hieman jää harmittamaan, että Suomen valokuvataiteen museossa tällä hetkellä esillä oleva Vivian Maierin näyttely jää nyt näkemättä. Olin odottanut näyttelyn saapumista Suomeen jo joitakin vuosia, ja nyt kun se vihdoin saapui, jäi se koronaviruksen saartamaksi. Pientä helpotusta toi museon virtuaaliopastus, jonka katsoin viikko sitten Instagramissa livelähetyksenä. Taltiointi tästä saattaa olla katsottavissa jossain, joten se kannattaa katsoa, mikäli tulee vastaan.

---

On the Streets, Museums and the Black Box of Helsinki

It's already April and the last couple of weeks have been quite different than normally. But the new time of isolation is soon becoming a new normal, I think. Few months ago when everything was still normal and good, I paid a visit to Helsinki.

During these two days I met friends, paid visits to museums and was strolling on the streets and parks of Helsinki. I had not even visited Ateneum museum before, so this was on my list. The museum was very crowded as the Helene Schjerfbeck exhibition was there for the last days. I liked the museum, but for me the main reason for this visit was the Opeth concert in Helsinki Ice Hall. It's becoming a some kind of tradition for me to visit their concert when they release a new album and have a tour wrapped around it. Although the venues are becoming bigger every time.

There's a concept in Helsinki Ice Hall called Black Box which means that the area for audience is covered with black curtains to make it smaller and more intimate space. As it was expected, the concert was typical high standard of Opeth. The set list was build around their latest album called In Cauda Venenum, but older songs were of course played too. Singer Mikael Åkerfeldt was suffering of flu, but he managed very well of  the concert and had entertaining interaction with the audience. Opeth has clearly put some effort on the visual side of the concert as the lighting was pretentious.

I have used my 85 mm Nikkor lens in most live concerts that I have photographed, but this time I took my 50 mm lens. It covers a wider area and has a bigger depth of field. I wouldn't take any portraits in concerts anyway, so maybe this standard lens is becoming my standard for concerts.

Visiting Helsinki is always a refreshing experience. Maybe it's because there's still lots of unseen streets, parks and places for me. For many parts it's also very beautiful city. It has maintained the style when other cities have destroyed and rebuilt many essential parts. But there's also the fact that I need something new and refreshing places to see and experience.

Now when there's a lockdown in Helsinki area and all the museums are closed, it feels bad that I am going to miss the Vivian Maier exhibition which was on display in Finnish Museum of Photography during this spring. I had been waiting for this exhibition already couple of years and now when it's finally here, it's behind locked doors because of this corona virus. At least I saw a virtual guidance of the exhibition on Instagram last week. You may find it somewhere and I think they are doing the guidance also in English and Swedish too.

Puolen vuoden valotus onnistui melkein

Pitkästä aikaa luvassa on taas valokuvausta yksinkertaisimmillaan – solarigrafiaa! Asensin nimittäin viime kesänä kaksi neulanreikäkameraa eri paikkoihin maisemia kuvaamaan. Ajatuksenani oli, että purkit olisivat olleet paikoillaan aina talvipäivänseisaukseen saakka.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan putkeen. Toisen kameran kuvasta tuli suhteellisen normaali, joskin hieman lattea kuva, jossa auringon viiruja oli piirtynyt melko runsaasti negatiiville. Sen sijaan siitä ensimmäisestä tuli kuva, josta erottuu ehkä vain yksi viiru. Kyseessä oli tietysti myös se kamera, joka oli ollut paljon pidempään eli juhannuksesta asti asemissa.

En tarkalleen ottaen osaa sanoa mikä oli mennyt pieleen. Paitsi tietysti sen, että purkki ei ollut enää alkuperäisessä asennossa kun tulin sitä hakemaan. Ehkäpä joku oli huomannut sen ja käynyt vääntelemässä?

Vaikka kuvasta ei tullut aivan sellaista kuin ajattelin, näyttää se ehkä sen takia paljon mielenkiintoisemmalta kuin esimerkiksi toisen kameran "onnistunut" kuva. Ehkä tähän kuvaan on tallentunut juuri se kesäpäivänseisauksen kaikkein korkeimmalle taivaanlakeen kohonnut aurinko.

Solarigrafian viehätys piilee ehkä siinä, että yhteen fyysiseen kuvaan tallentuu myös useiden kuukausien aika. Tästä kuvasta ei puolen vuoden mittaista aikaa kuitenkaan näe. Sattumanvaraisuus on usein läsnä kaikenlaisissa yksinkertaiseen tekniikkaan perustuvissa valokuvauskokeiluissa. Ja se on myös jännittävää.


---

Six-Month Exposure – Almost a Success

Here's a solargraphy post for a long time! Last summer I made two pinhole cameras for solargraphy purposes. My idea was that they would be exposing at least six months until winter solstice. 

Well, everything didn't go according to my plans. The other camera made quite normal solargraphy photograph with lots of sunlight stripes, but the first one made hardly one stripe. Of course it was the camera which was longer on its position.

I don't know what went wrong, but I know that my camera wasn't in a same position when I came back. Maybe someone had seen it and taken it in a closer inspection? Or was it a bird or some other mystical power that had touched it?

Even when the photo didn't turn out as I expected, it probably looks more interesting like this. Maybe that bright stripe is the sun of summer solstice.

The attraction of ultra long exposure is that you can see time in a single physical piece of paper. Unfortunately you cannot see it here, but coincidence is part of the deal when you make photogrphic experiments. And that's also interesting.

Kuvia ratapihan laitamilta

En ole tämän vuoden puolella ehtinyt kuvata vielä kovinkaan paljon, joten on taas hyvä hetki kaivella arkistoja ja selailla viime vuoden kuvia. Eräänä kesäkuisena iltana olin taas viihtynyt ratapihan ympäristössä. Ja miksipä en olisi sillä vanhojen ratapihojen alueella on yleensä omaa mielenkiintoista teollista historiaa.

Kuvissa näkyvä Turun ratapiha-alue on ollut pienessä kehityksessä ja muutoksessa viime vuosina. Ehkä tämä näkymä on joidenkin vuosien jälkeen tyystin erilainen jos suuret suunnitelmat ja hankkeet käyvät toteen. Ainakin yksi uusi ratapihan ylittävä silta sinne on tällä hetkellä jo rakenteilla.

Näin jälkikäteen muisteltuna tämä oli ihan mukava ja mielenkiintoinen kuvausreissu. Olosuhteet olivat hyvät ja kesäkuussa on vielä iltamyöhäänkin sellaista omaa mystistä pohjoisen valoa, jota ei enää muina kesäkuukausina ole. Ja hei, pidän myös tästä HP5:n ja Rodinalin rouheasta yhdistelmästä.

Viimeisessä kuvassa olen käyttänyt polarisaatiosuodinta, joka tummentaa sinisen taivaan, vähentää heijastuksia ja tekee pilvistä erottuvammat. Sellainen on aina hyvä hankinta, vaikka sitä ei tarvitsisikaan kovin usein.

---

Photographing by the railway yard

I haven't photographed so much during the 2020's yet, so it's definitely a good time to have a look what can be found from my archives. Here's what I photographed last summer. I have spent some time near the railroad station on a June evening and took these photos. I think old railway areas are interesting as there is some industrial history present.

This view can be different somewhere in the future as there are some plans for developing this area. But you never know whether or not they will become reality. At least a new bridge across the rail yard is currently under construction.

I remember when I took these photos as it was a nice evening. There is some mystical northern light in June even when it's late in the evening. Nights get darker during July and this late evening light disappears. And hey, I like the grainy combination of HP5 and Rodinal too.

On the last photo I used a polarizer filter which makes blue sky darker, reduces reflections and pops-up clouds. It's always a good investment even if you don't need it very often.

KADUT – sateisia kuvia pääkaupungin kaduilta

Altistun ilmeisesti riittävän paljon tiettyjen aihepiirien ilmiöille kun tulin viime vuoden loppupuolella tietoiseksi siitä, että helsinkiläiskuvaajat ovat koonneet rivejään uuden projektin ympärille. Kyseinen projekti on uutuuttaan hohtava pienlehti – KADUT.

Heti alkuun hyökkäävin suuraakkosin varustettu KADUT, ei armottomasta nimestään huolimatta tuomitse vaan vihjaa sisällöstä. Kyseessä on tietenkin katukuvauksen ympärille rakennettu pienlehti. Yhdeksän kuvaajaa on tarponut kameroineen pitkin Helsinkiä, ja tallennetuista hetkistä nähdään valikoima Kadut-zinen sivuilla.

Aihepiirit ja tyylit muistuttavat paljon toisiaan, vaikka kuvaajia on yhdeksän. Joukkoliikennevälineitä, sateenvarjoja, sadepisaroita ikkunassa ja kiiltoja asfaltilla. Kuluva talvi on ainakin etelä-Suomessa ollut otollista aikaa tällaiselle kuvastolle, sillä marraskuu on kestänyt jo yli kolme kuukautta ja jatkuu edelleen. Nämä kuvat on ehkä otettu jo aiemmin, mutta niihin on helppo samaistua. En tiedä onko kyseessä valittu linja vai onko se osin sattuman sanelemaa. Esipuheessa luvataan lehden ilmestyvän neljästi vuodessa, jolloin kukin lehti olisi omalla teemallaan. Minulla ei ole tarkempaa tietoa, mutta ensimmäisen numeron teemana saattoi olla alituisesti jatkuva sade.

Lehti on A4-kokoinen nelivärijulkaisu ja siinä on 40 sivua. Lehdestä on otettu 100 kappaleen numeroitu painos. Havitteleekohan Kadut-zine kansainvälisempää huomiota, sillä esipuhe ja kuvatekstit olivat englanniksi? Saattaa olla niinkin, että tekijäkaarti on vain kansainvälistä porukkaa.

Kuviin painottuvana julkaisuna se valitettavasti kapsahtaa samaan sudenkuoppaan kuin monet muutkin kuvajulkaisut: lukukokemus jää melko lyhyeksi jos lehden silmäilee läpi. Kuvalla on tietenkin oma paikkansa ja etenkin kun kyseessä on kuviin painottuva julkaisu, mutta itse kaipaisin kuvien oheen enemmän tekstiä, artikkeleita tai jotain muuta sisältöä jonka kohdalle täytyisi pysähtyä hetkeksi.

Kadut-zine edustaa kuitenkin mainiota kollektiivista tekemistä ja on hienoa, että ovat myös ottaneet tavoitteekseen säännöllisen julkaisutahdin. Lehteä on saatavilla ainakin kontaktoimalla tekijäkaartiin kuuluvia jäseniä ja ilmeisesti Helsingistä jostain vähittäismyynnistäkin. Itse satuin olemaan Helsingissä juuri oikeana päivänä ja oikeaan kellonlyömään, joten hain kympillä omani Oodista, jossa oli tunnin ajan pieni pop-up myyntipiste.

Tällaista omaehtoista tekemistä näkisin toki mielelläni lisääkin.

Instagram: @kadutzine

---

KADUT zine – rainy photographs from streets of Helsinki

The collective of Helsinki based photographers have made a brand new photozine called KADUT (Streets in Finnish). As the name suggests, it's connected to street photography and it contains work of nine photographers.

The style and subjects look very similar even when there's so many photographers involved in this project. There's a lot of collective traffic vehicles, umbrellas, raindrops on windows and reflections on wet pavement. This winter has been good for this kind of photography in South Finland. I don't know was rain some kind of theme for the issue one, but it could have been.

They have made a print of 100 numbered copies of issue one. This zine is A4-sized and has 40 pages. I wonder if they are interested in international markets as this is completely in English. Anyway, this represents good collective work for a good reason. 

I would like to see more this kind of self-made culture in Finland. 

Instagram: @kadutzine

Lumouksen paluu

Jo hyvän aikaa editointipöydällä pyörineen Lumous Photozinen toinen osa on nyt realisoitunut osaksi käsinkosketeltavaa todellisuutta. Tarkemmin sanottuna tämä tapahtui viime perjantaina.

Toteuttamisessa vierähti oman aikansa, koska jäin pohdiskelemaan julkaisun merkitystä ja tarpeellisuutta. Ihan aiheellisia pohdintoja kenelle tahansa, joka ajattelee julkaista jotain enemmän kuin yhden kappaleen. Tein tämän kuitenkin lähtökohtaisesti itseäni varten, mutta olihan tämä pakko julkaista koska se on samalla myös oman aikansa dokumentti.

Lumous Photozine II on luonnollista jatkumoa edeltäjälleen, mutta se on myös laajempi uuden vuosikymmenen pienlehti – ja laajennetuin aihein, totta kai. Pääpaino on edelleen perinteisessä mustavalkokuvauksessa, mutta bonuksena on kenties pienlehtien peruskauraan kuuluvaa materiaalia, kuten valikoituja lehtileikkeitä ja muita mielenkiintoisia löytöjä eri paikoista.

Sisältö on paremmin jäsenneltyä kuin edeltäjässään, muodostaen erilaisia aihepiirejä ja kokonaisuuksia. Kuvien kerronta on tärkeässä roolissa mikäli sisältö on enimmäkseen niiden varassa. Kertovuuteen olenkin kiinnittänyt erityistä huomiota. Mukana on toki myös luettavaa, jotta ei menisi pelkästään kuvien katseluksi.

Lehti on toteutettu perinteisen juhlavasti kopiokoneella ja on kooltaan A5. Sivuja on tässä numerossa 28 ja kannet ovat paksumpaa 160g/m² kartonkia.

Tästä on olemassa ainoastaan 20 kappaleen numeroitu painos, joten jos halajat saada yhden näistä itsellesi, saat sen omaksesi 8 eurolla (+ postikulut 2 e). Ja miksi ihmeessä et haluaisi? Ota siis yhteyttä sivun laidassa ilmoitettuun sähköpostiin tai jollain muulla viestimellä!

---

The return of Lumous Photozine 

This brand new issue of Lumous Photozine has been hanging on my desktop publisher for some good amount of time, but now it's here as a real physical zine. Actually the release was already on last Friday.

It took a little time to get this out as I was thinking about the meaning and necessity of this zine. I think it's useful for anyone who is about to release something more than just one piece. Mainly I did this for myself, but I had to release it as it's kind of a document of the time we are living right now.

This issue is bigger and more elegant than the first one. This is a zine of a new decade with new subjects. Of course the main part is analog black and white photography, but there's also some content which is more typical for zines in general such as selected paper clippings and other interesting stuff I have found.

The content is more structured than in the first issue creating different topics and moods. Selecting photos requires some special attention if there's not much text that ties all that stuff together. Different photos create stories together and I have paid some attention that it makes sense. There's also some text too (in Finnish).

This is a photocopy in A5 size with 28 pages. The cover page is thicker 160g/m² cardboard. I made only 20 copies of this issue. 8 € (+ postage).