Fotofinlandia, mitä ihmettä?

Suomen suurimman valokuvauskilpailun Fotofinlandian voittajat julkaistiin marraskuun alussa. En ollut aivan niin kiinnostunut, että olisin heti rientänyt katsomaan voittajakuvia, vaikka toki huomasin uutisoinnin ja keskustelua aiheen ympärillä. 

Helsingin Sanomien kuvapäällikkö kirjoitti kilpailun ratkeamisen jälkeen osuvan lauantaiesseen Fotofinlandiaan liittyen. Hänen mukaansa kilpailussa palkitut kuvat ovat hengästyttäviä, mutta tyhjyyttä kumisevia kuvankäsittelyn taidonnäytteitä. Kun palkittuja kuvia katsoo tarkemmin, ei voi olla muuta kuin samaa mieltä. Pääpalkinnon voitti Magic of Horses -kuvasarja, jossa hevoset laukkaavat ihanan epätodellisessa fantasiamaailmassa. Pääpalkinto meni tästä joukosta varmasti aivan oikeaan osoitteeseen, mutta kokonaisuudessaan palkittujen kuvien selaaminen oli hämmentävää värisävyillä ja kuvatasoilla leijailua.

Perinteisesti valokuvan asema on nähty todellisuuden jäljentäjänä ja hetken tallenteena. Lukuisista erillisistä kuvista koostetut ja voimakkaasti käsitellyt Fotofinlandian kilpailukuvat eivät juurikaan sovi tällaiseen ajatteluun. Ajat tietenkin muuttuvat, mutta jos lopputuloksena on kuva jostain sellaisesta, jota ei ole olemassa, onko se silloin enää valokuva? Fotofinlandiassa nähty kuvankäsittelyn estetiikka miljoonine sävyineen ja mystisine utuineen oli myös monin paikoin sillä tasolla, että se sai silmät kostumaan. Taitava kuvankäsittely ei ole tae kauniille lopputulokselle.

Huomiota kiinnitti myös kilpailukuvien kankean kuuloiset englanninkieliset nimet. Johtuiko tämä siitä, että kilpailun raati oli kansainvälinen vai onko englannin kieli jo niin jokapäiväisessä ja arkisessa asemassa, että se on kuin omaa kieltämme? Jo taannoisessa Aukea.netin virtuaalisessa luomisgalleriassa käytiin keskustelua englannin kielen asemasta kuvien nimeämisessä: nostaako vieraskielinen nimi teoksen taiteellista arvoa? Paikoin kiivaaksi yltynyt keskustelu käytiin noin 15 vuotta sitten, enkä tiedä päästiinkö siinä mitenkään järkevään lopputulokseen.

Fotofinlandia kuten muutkin kilpailut itse omine sääntöineen ja kategorioineen määrittelevät paljon sitä millaista osallistujakunta on. Esimerkiksi kaikenlaisen kuvankäsittelyn rajaton salliminen (kaikissa muissa kategorioissa paitsi luontokuvassa) johtaa väistämättä siihen, että suunta on kohti digitaalista taidetta, jossa valokuva on vain pieni osa kokonaisuutta. Eipä ole yllättävää, että kuvankäsittelyyn liittyvää keskustelua käytiin myös vuoden 2018 Fotofinlandian ympärillä. Tällöin oltiin nimittäin aivan samojen kysymysten äärellä.

Itse olisin mielelläni nähnyt dokumentaarisia kuvareportaaseja tämän päivän Suomesta. Sellaisia kuten Kaisa Rautaheimon Pojat vuodelta 2016 tai Maija Tammen Bingo vuodelta 2011. Mutta dokumentaarisuudesta ei valitettavasti kuulunut pihaustakaan tämän vuoden Fotofinlandiassa. Jäljelle jäi vain mainosmaailman onttoja Photoshop-luomuksia. 

---

Fotofinlandian voittajakuvat: https://www.fotofinlandia.fi/vuosi/2020/

Päivitystä kamerahyllyyn – tasonkorotus Nikonin F-sarjassa

Jotkut saattavat vielä muistaa, että vanha kamerani kärsi pienistä toiminnan epätarkkuuksista. Ongelma ei ollut ylitsepääsemättömän suuri, mutta joissakin tapauksissa harmillisen rampauttava. Kesällä päätin hankkia uuden kameran vanhan seuraajaksi. Uusi kamera painii edelleen Nikonin F-sarjassa ja tällä kertaa pykälää korkeammalla tasolla – kyseessä on Nikon F4.

Nikon F4 tuli markkinoille vuonna 1988, joten kyseistä kameraa voisi sanoa moderniksi klassikoksi aivan kuten edeltäjäänsäkin. F4 on kuitenkin merkittävästi kehittyneempi kuin F3, sillä se on varustettu automaattitarkennuksella ja kamerassa on aukon esivalinnan lisäksi suljinajan esivalinta sekä automaattinen valotusohjelma. Keskustapainotteisen valonmittauksen lisäksi kamerassa on matriisimittaus ja pistemittaus. Lisäksi F4 kelpuuttaa ongelmitta uudemmat ja vanhemmat Nikonin objektiivit nokalleen. Matriisimittausta voi siis käyttää myös manuaalisten objektiivien kanssa. Nopein suljinaika on 1/8000 sekuntia ja salamatäsmäys 1/250 sekuntia. Kamera tunnistaa automaattisesti filmin herkkyyden DX-koodauksen avulla ja tämän voi myös helposti ohittaa säätämällä herkkyyden manuaalisesti mikäli haluaa esimerkiksi prässätä filmiä. Lisäksi kameraan saa runsaasti erilaisia lisäosia ja varusteita, joilla sitä voi muokata tarpeisiinsa sopivaksi. Tarjolla on ainakin erilaisia etsimiä, tarkennuslaseja ja dataperiä.

Perusversion lisäksi tästä kamerasta on kaksi muutakin versioita. F4S ja F4E ovat paristokahvalla varustettuja malleja. NASAlla oli myös F4-mallista modifioitu digikamera vuodelta 1991, jossa oli huikea 1024x1024 pikselin kenno.

Ostin kameran käytettynä eBayn kautta Japanista, koska japanilaisten kameradiilerien tarjonta on laadukasta ja hinnat myös hyvinkin kohtuulliset. Kuljetuskustannukset, verot ja tullit tulevat toki kaupanpäällisinä, mutta tarjonta on kuitenkin niin hyvää että mieluummin katselee heidän valikoimiaan kuin yrittää etsiskellä sopivia yksilöitä lähempää. Tämä kamera on sarjanumeronsa perusteella myöhäisempää tuotantoa, eli se on valmistettu joskus 90-luvun puolivälin jälkeen. Se oli hyvän kunnon lisäksi myös yksi valintakriteereistäni. Yleisesti Nikon F4:n ongelmana on vuotava nestekidenäyttö, mutta tässä sitä ongelmaa ei ainakaan toistaiseksi ole. Kamera on muutamia naarmuja ja kolhuja lukuunottamatta lähes täydellisessä kunnossa. Lisäksi se tuoksui joltain mystiseltä, kenties japanilaiselta, partavedeltä. En tiedä oliko tämä etu, mutta mielenkiintoinen havainto.

Kuten kaikki tietävät, kolikolla on myös kääntöpuolensa. Kookas, ergonominen ja hyvillä ominaisuuksilla varustettu kamera on myös painava järkäle kinofilmikameraksi. Reilu kilon paino tuo ehkä jonkinlaista vakautta käsittelyyn, mutta jossain vaiheessa se myös alkaa tuntua hartioissa. Nämä ovat metallirunkoisten ammattilaiskameroiden huonoja puolia. 

Nikon F4 on myös edeltäjäänsä riippuvaisempi paristoista, sillä kameraa ei voi käyttää mekaanisesti ja kaikki sen toiminnot vaativat virtaa. Tuleva talvi näyttänee kuinka nopeasti tämä hyytyy pakkasessa. Ainakin se hyvä puoli F4:ssä on, että se käyttää tavallisia AA-paristoja, joten mitään eksoottisia erikoisparistoja ei tarvitse metsästää. Paristoja joutuu todennäköisesti vaihtamaan paljon useammin kuin F3:ssa, jossa paristojen vaihtoväli oli ehkä jotain parin vuoden luokkaa.

Olen kuvannut uudella kameralla vasta joitakin rullia, enkä ole mitenkään systemaattisesti testannut kaikkia sen ominaisuuksia ja toimintoja. Olen kuitenkin ollut oikein tyytyväinen kameraan. Painon ja koon lisäksi ainoa moitteen sija voisi olla etsimen alempi nestekidenäyttö, jota on hankala lukea ilman etsimen valaisua.

Jos siis etsit ammattitason kinokoon filmikameraa, eikä paino ja koko huolestuta, voisi tässä olla yksi vaihtoehto. Käytettyjen kameroiden markkinoilla näitä on paljon tarjolla edulliseen parin-kolmen sadan euron hintaan.

---

Updating my camera gear – leveling up in Nikon's F-series

Some of you may remember that I had problems with my old camera. The problems weren't unbeatable, but they made using the camera little awkward in some circumstances. So I decided to buy a new camera in summer. My new camera belongs to the Nikon F-series, but in a higher level – it's Nikon F4. 

Nikon F4 was introduced in 1988 and you could say it's a modern classic camera like the previous model was also. Although F4 is more modern camera than F3 as it has auto focus and there are different options for operation such as aperture priority, shutter priority and programmed mode. There are 3 options for metering light: center weighted, point metering and matrix metering. Older and newer Nikon lenses can be used and matrix metering works even with manual lenses. Fastest shutter speed is 1/8000 seconds and flash sync is 1/250 seconds. Camera recognizes film speed automatically with DX-coding but you can also set it manually if you want to push your film for example. There's a wide range of different equipment and parts for customizing your camera. There are at least different selection of viewfinders, focusing screens and databacks.

Also there are two other versions of this camera. F4S and F4E have both battery packs. NASA had a digital version of F4 in 1991 with a censor of 1024x1024 pixels.

I bought this through eBay form Japan as Japanese sellers have a very wide range of quality cameras in decent prices. Of course you have to pay customs, taxes and importing payments, but I do it gladly as you can save time because you avoid long term camera hunting if you are looking for a specific camera in pristine condition. This camera is a late serial number, so it's manufactured after 1995. That was one of my criteria along with good condition. Generally Nikon F4 has some problems with liquid crystal displays as they tend to leak. There's no problems with this camera so far. This camera is almost in a perfect condition with some small scratches and signs of wear. It's funny, that there was a light odor of aftershave on this camera.

As everyone knows, there's two sides of a coin. This camera is a large, ergonomic and has good features, but it is a relatively heavy camera for being a 35 mm camera. Maybe this makes it more stable than lighter cameras, but you will feel the weight on your shoulders sooner or later. That's a bad side of metal made professional cameras.

This camera depends fully on batteries as there is no mechanical shutter release and all the functions and operations need energy. We'll see how quickly this stops working on the coming winter. Luckily F4 uses normal AA batteries so you don't need to hunt any kind of expensive and exotic batteries for this. It's clear that you need to replace batteries for this more often than with F3 which batteries lasted around 2 years. 

I have photographed only couple of rolls with this without testing all the functions and features very systematically. I have to say I'm very happy with this camera as the only cons are weight, size and the other lcd screen on viewfinder which is almost unreadable without the viewfinder illumination.

So if you are looking for a professional 35 mm film camera and you are not afraid of size and weight, this might be your option. There are lots of these in second hand markets for affordable price.

Kun kamera alkaa reistailla

Jo pitkän taipaleen kanssani kulkenut ja aina niin luotettava Nikon F3 on valitettavasti alkanut osoittaa toiminnassaan pieniä reistailun merkkejä. Se on ikävä havainto, sillä takana on tuhansia kuvia ja jo pitkää yhteistä historiaa.

Olen huomannut oireet toki jo aiemmin, mutta kun muutama päivä sitten istahdin sohvalle ja testasin kameran toiminnot läpikotaisin, en voinut tulla kuin yhteen johtopäätökseen: kameran toiminnassa on totta tosiaan pientä häiriöitä.

Muutoin kamera toimii edelleen päällisin puolin aivan hyvin, mutta pidempien suljinaikojen kanssa on alkanut tulla ongelmia. Kun 1/15 sekunnin valotusaikaa voi laskea jo sekunneissa ja sitä pidemmät valotusajat vielä useammissa sekunneissa, on selvää, ettei kamera toimi niin kuin pitäisi. Testasin kameran toimintaa vielä uusilla paristoilla, mutta sillä ei ollut vaikutusta.

Arvatenkin reistailuun on syynä joulun jälkeen tapahtunut liukastuminen, jolloin kamera sai useita raskaita kolhuja liukuessaan jalustan kanssa jäisen sepelikasan halki. Moni uudempi tai suuremmalla muovimäärällä varustettu kamera olisi tästä varmasti mennyt aivan kelvottomaan kuntoon. Ja ei tässäkään aivan pintanaarmuilla säästytty: etsimen kylkeen tuli syvä klommo ja filmilaskurin ikkuna hajosi lähes lukukelvottomaksi. Koko haveri tietysti harmitti ja muistutti mieleen vanhan opetuksen - älä oikaise. Muutamien metrien säästö kävelyssä saattaa olla riskialtista puuhaa ja kostautua ikävästi, kuten nyt tapahtui.

 Olisi tässä voinut ehkä huonomminkin käydä, mutta uskon että lujaa tekoa oleva kamera kesti kolhut paremmin kuin moni muu kamera olisi kestänyt. Vaikka etsimessä on nyt syvä kolhu, ei etsimen maalipeitteeseen edes tullut havaittavaa halkeilua. Nikon F3 oli laadukas ja varmatoiminen kamera jo ilmestyessään, ja on sitä myös edelleen. Kaikkien näiden noin 14 vuoden aikana, ainoat huoltotoimenpiteet ovat olleet paristojen vaihto sekä takakannen saranan teippaus valovuodon tukkimiseksi. Paristojakin on tarvinnut vaihtaa vain parin vuoden välein.

Olen kuvannut ainoastaan pari rullaa haverin jälkeen, sillä kameraa ei ole juurikaan tehnyt mieli käyttää, koska sen toiminnassa on puutteita ja filmilaskurin puuttuminen häiritsee myös. Kun on tottunut kantamaan kameraa mukanaan päivittäin, aiheuttaa sen yhtäkkinen puuttuminen jonkinlaista avuttomuuden tunnetta. Viime aikoina olen paikannut sitä Mamiyallani, mutta pitäisi ehkä alkaa katsella seuraajaa Nikonille, sillä onhan kinokamera keskiformaattia selvästi näppärämpi ja ainakin minulle ehdottomasti tarpeellinen laite.

En ole oikeastaan edes harkinnut kameran viemistä korjaukseen, sillä kuvausvälineiden päivitys on muutenkin ollut mielessäni jo jonkin aikaa. Pieni vaihtelu voisi myös olla hyväksi. Näistä kuvista tuli muuten kuin jonkin trendikkään kameradiilerin myyntikuvat, vaikka tämä ei nyt olekaan myynnissä.

---

When your camera starts to break

My old and faithful Nikon F3 has started to show some symptoms of malfunction. This is a bad thing as there is a long history between us and thousands of photos taken with this camera.

I noticed problems already earlier, but when I sat down few days ago and tested all the functions of the camera, I had to make a conclusion: there's definitely a small malfunction in my camera.

Mainly it works just like before, but problems start when you use longer exposure times. When you can count seconds during a 1/15 s exposure time and even more seconds on longer exposure times, it's clear that the camera doesn't work as it should. I even tested it with fresh batteries, but it didn't make any difference.

I'm pretty sure all this is cause of an accident that happened after Christmas. Camera fell on a tripod and run down an icy gravel hill. It got some serious hits that many newer camera or cameras with more plastic could not handle without braking in parts. Not only small scratches but also a big hole on the side of the viewfinder and shattered film counter window. This of course pissed me and was a good reminder that you shouldn't use shortcuts. When you save your feet by taking a risky shortcut, it can lead to this.

Maybe it could have been worse, but I think a quality camera like Nikon F3 is much stronger than many other cameras. I'm amazed that even the paint on the viewfinder doesn't show any marks of breaking when there's a hole under it. Nikon F3 was a quality camera when it was introduced and it still is. After these 14 years only maintenance needs have been changing the batteries after 1-2 years and a piece of tape to avoid light leaks.

After the crash I have photographed only couple of film rolls, because I know there's a malfunction and I haven't got a mood for using it. Also an unreadable film counter sucks. When you are used to carry your camera all time with you and suddenly you are not having it nearby, it makes you feel kind of helpless. I have replaced this feeling with my Mamiya, but probably I need to keep my eyes open for a follower for my F3. 

By the way, these photos turned out like some trendy camera dealer's photos of their products, even though this is not for sale.

Tangentially Parenthetical – katukuvia maailmalta

Kaupunginkirjastosta tarttui taas hiljattain mukaani valokuvakirjallisuutta. Tällä kertaa yhdysvaltalaisen Ed Templetonin tuorein kirja Tangentially Parenthetical. Viime vuoden puolella ilmestynyt teos tarjoaa mukavan kattauksen Templetonin kameran eteen sattuneita ihmisiä ja tilanteita viimeisen 20 vuoden ajalta.

Tutustuin Templetonin kuviin ja tuotantoon pari vuotta sitten Wayward Cognitions -nimisen kirjan kautta. Suorat ja oivaltavat katukuvat tekivätkin heti vaikutuksen ja Tangentially Parenthetical on selvää jatkoa tälle. Templeton on jo pitkään häärinyt skeittikulttuurin ja valokuvauksen parissa ja hänen ilmeisen ehtymättömistä arkistoista löytyy materiaalia varmasti vielä monen kirjan edestä.

Tangentially Parenthetical sisältää noin 150 valokuvaa ja ne on otettu pitkin Pohjois-Amerikkaa, Eurooppaa ja Japania. Kuvaavaa Templetonin tyylissä ja lähestymistavassa on se, että useiden kuvien kohdalla tulin nauraneeksi ääneen. Huumori ja ihmiset ovat keskeisessä osassa Templetonin kuvissa. Moniin kuviin on tallentunut se ohikiitävä hämmennyksen hetki kun ihminen tajuaa tuntemattoman ohikulkijan juuri napanneen kuvan hänestä. Kaikissa kuvissa tarkennus ei ole osunut aivan kohdilleen ja monissa kuvissa löytyy myös pientä liike-epäterävyyttä. Se kertonee siitä, että kuvat on otettu nopeasti lonkalta. Joidenkin mielestä tällaiset tekniset seikat saattavat olla häiritseviä, mutta ilman nopeaa reagointia hetki olisi kadonnut ja kuvaa ei olisi koskaan syntynyt. Tyyli kertoo myös arvostuksista - hetki on tärkeämpi kuin teknisesti moitteeton kuva. 

Kannattaakin tutustua Templetonin tuotantoon jos et ole sitä vielä tehnyt. Hänellä onkin yli 200 tuhatta seuraajaa Instagramissa. Kuvat kirjasta Tangentially Parenthetical.

Ed Templeton: Tangentially Parenthetical (eng.) 

Um Yeah Arts, 2018.

160 s.

---

Tangentially Parenthetical – street photographs around the world

I borrowed some photography related literature from the library, so here’s a small review. This time it was Ed Templeton’s new book Tangentially Parenthetical. The book was released last year and there’s a good collection of people and situations that Templeton’s camera has captured during the last 20 years.

I was introduced to Templeton’s work by his book Wayward Cognitions couple of years ago. I was impressed by his straightforward street photographs and Tangentially Parenthetical is a natural follow-up to it. Templeton has been hanging around skateboarding culture and photography for a long time and it seems that he could make a photobook from his endless photo archives quite easily.

Tangentially Parenthetical includes ca. 150 photographs and they have been taken all over North-America, Europe and Japan. I like his style as I laughed many times while I was looking at his photos. Humour and people are important part of Templeton's work. In many of the photos he has captured the critical moment when people realize that somebody just took photo of them. There’s some unsharpness in some of the photos and it tells that most of the photographs have been taken very quickly. Without this quick snapshot style most of these moments would have been lost and there would not be a photograph. This kind of style tells that moment is more valuable than technically perfect photographs.

My advice would be to check out Ed Templeton’s work if you haven’t done it already. He already has over 200k followers in Instagram. Pictures from the book Tangentially Parenthetical.

Ed Templeton: Tangentially Parenthetical 

Um Yeah Arts, 2018. 

160 pages.

Uuden vuoden tuulia

Tammikuuta on kulunut jo hyvän aikaa ja tässä on vasta ensimmäinen blogikirjoitus. Vuoden alku on aina pimeää ja hiljaista aikaa loppuvuoden hullutteluun verrattuna. Se on myös kuvaamisen kannalta hieman rajoittavaa. Vaikka onhan pimeydessä omat puolensa, kuten yökuvaus, salaman käyttö ja pitkän valotusajan kokeilut kunhan ei vain ole liian kylmä. Viime vuodessa on myös vielä runsaasti perattavaa kuten esimerkiksi iso läjä negatiiveja skannattavaksi, kuvaustietojen dokumentointia, arkistointia ja järjestelyä.

Olen miettinyt mitä valokuvaamiseen liittyviä tavoitteita voisin asettaa tälle vuodelle. Jotkut saattavat ottaa kontolleen esimerkiksi koko vuoden kestäviä tai muuten vain pitkiä projekteja, mutta itseäni tämä ei juuri nyt houkuttele. Ajattelin ehkä aloittaa solarigrafioiden kuvaamisen taas pitkästä aikaa tänä vuonna. Valitettavasti olen jo heittänyt vanhat ja kulahtaneet solarigrafiapurkit pois, joten täytyy tehdä uudet. Haluaisin myös hieman suurempaa negatiivikokoa kuin mitä tavalliseen filmipurkkiin mahtuu, joten se vaatii enemmän askartelua ja vaivaa.

Haluaisin myös tehdä jatkoa pienlehdelleni. Nyt kun selailen viime vuonna tekemääni lehteä, ei se näytäkään enää niin upealta, vaikka silloin olin siihen tyytyväinen. Pitänee siis tehdä muutoksia. Ehkä kuvien rinnalla voisi kulkea enemmän tekstiä tai jotain muuta sisältöä. Tein aivan äskettäin erään toisen pienen lehdykän ja siitä tuli hyvä. Se onkin hyvin tekstipainotteinen ja sillä on myös selkeä tarkoitus kuin vain olla hieno taiteellinen projekti.

Ajattelin kuitenkin kuvata pitkin vuotta kaikenlaista omaksi huvikseni arkistooni. Jos niitä kuvia ei kaipaa nyt, niitä saattaa kuitenkin kaivata joskus myöhemmin.

---

New winds for new year

There’s already plenty of January behind us and this is my first post this year. The beginning of the year is always dark and quiet time after the end of last year. It’s also a bit restricting when it comes to photography. Of course you could do night photography, flash photography and some long exposure experiments as long as there’s not too cold outside. I have also quite much work to do with last year’s photographs such as scanning, documenting and archiving tasks.

I have been thinking what would be my photography goals for this year. Some people take long projects that last whole year, but I’m not interested in them right now. I will maybe start to do solargraphy again this year. Unfortunately I have thrown away the old canisters for this so I have to do new ones. I would also like to have bigger negatives than empty film canisters are capable, so it requires more work.

I would also like to do another zine. Now when I look at the zine I made last year, it doesn’t look as fantastic as it looked back then. I have to do some changes. Maybe I should put a little more text side by side with the photographs. Recently I made a small zine kind of publication and it turned out good. It has a lot of text and it has a real purpose than just to be a nice artistic project.

After all I am about to continue photographing all kind of stuff for my own enjoyment and for my archives. If you don't need these photos now, you may need them later.

Neiti Brander - valokuvaajan elämää sarjakuvan sivuilla

Sarjakuvapiirtäjä Timo Mäkelältä ilmestyi taas hiljattain uusi sarjakuvateos. Tällä kertaa teoksen aihepiiri sivuaa mukavasti valokuvausta, joten päätin ottaa sen lähempään tarkasteluun. Neiti Brander -niminen sarjakuvateos kertoo valokuvaaja Signe Branderin (1869-1942) työstä ja elämästä, jonka aikana hän kuvasi Helsingin puutalokortteleita. Sittemmin puutalot ja monet muutkin rakennukset purettiin suurien uudistusten ja kivitalojen alta ja häipyivät kokonaan katukuvasta.

Elämänsä aikana Brander ehti taltioida puutalo-Helsinkiä yli 900 kuvan verran ja tätä nykyä hänen kaupunkikuvansa 1900-luvun alusta ovat Helsingin kaupunginmuseon kirkkaimpia helmiä. Brander kuvasi Helsingin puutalojen lisäksi myös Suomen kartanoita ja otti studiokuvia.

Neiti Brander on mielenkiintoinen ja opettavainen katsaus Helsingin lähihistoriaan. En esimerkiksi tiennyt kovin paljoa Helsingin vanhasta rautatieasemasta, vaikka olen nähnyt siitä kuviakin. Nyt sen paikalla seisoo Eliel Saarisen suunnittelema jo ikoninen rautatieasema. Helsinki on myös tuttu ympäristö Mäkelän aiemmissa töissä sillä esimerkiksi Minun elämäni -sarjakuvissa esiintyvä vanhempi herra seikkailee myös pääkaupungin kaduilla.

Ehkä parasta Mäkelän sarjakuvissa on musteella toteutettu taidokas piirrosjälki ja syvät, leimuavan kauniit värit. Akvarelleilla ja korkealla kunnianhimolla toteutettu väritys on kerrassaan upeaa katseltavaa ja ei kai häntä turhaan sanota piirtäjämestariksi. Kerronta on Neiti Branderissa myös hänen tyylilleen ominaista pohdiskelevaa ja ajatonta. Se saa Signe Branderin tavoin miettimään maailman menoa ja elämän katoavaisuutta.

Neiti Brander onkin ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos myös niille, jotka eivät sarjakuvia lue.

Timo Mäkelä: Neiti Brander
Arktinen Banaani, 2018.
48 s.

Tyhjän filmirullan arvoitus

Kävin pari päivää sitten fotoliikkeessä hakemassa kehityksessä olleen filmin takaisin. Jo liikkeen kassalla todettiin filmin olevan kuvaamaton. Avasin pussissa rullalla olleen filminkaistaleen ja toden totta – yhtä ainuttakaan ruutua ei ollut tarttunut koko filmille.

Jäin miettimään mikä olisi voinut mennä vikaan. Kuvasin tämän rullan Mamiyalla, joten muuttujia oli hieman enemmän kuin kinofilmikameralla. Filmi oli varmasti kulkenut kameran läpi sillä se oli siististi ottopuolassa kun poistin rullan kamerasta. Kamerassa ei myöskään ollut teknistä vikaa sillä testasin suljinta jälkikäteen ja kuvasin myös onnistuneesti yhden rullan tämän tapauksen jälkeen.

Eräs poikkeuksellinen seikka kuitenkin muistui mieleeni. Kun joskus syyskuun puolella latasin filmin kameraan, kesti filmin automaattinen kelaaminen ensimmäisen ruudun kohdalle poikkeuksellisen pitkään. Mietin jo silloin mahtoiko filmi edes tarttua ottopuolalle. Mutta kuten jo aiemmin totesin, filmi oli ottopuolalla kun otin kuvatun rullan pois kamerasta.

Kamerassa eikä filminsiirrossa ollut vikaa, joten tässä vaiheessa mieleeni tuli vain kaksi asiaa jotka olisivat voineet mennä pieleen: latasin filmin epähuomiossa väärin päin tai sitten filmissä oli valmistusvirhe. Mietin vain voiko rullafilmin valmistuksessa edes tapahtua sellaista virhettä, että filmi olisi esimerkiksi taustapaperin väärällä puolella. Todennäköisesti ei. Joten ehkä minä sitten vain asensin filmin vahingossa kelautumaan yläkautta, vaikka sen olisi pitänyt kelautua alakautta. Tulin siis ilmeisesti kuvanneeksi filmin taustapaperille itse filmin sijasta.

Oli miten oli – menetin 15 kuvaa ja se hieman harmittaa.

Mutta tällaisia yllätyksiä voi sattua kun touhuilee filmikameroiden kanssa.

---

The mystery of an empty film roll

I got my film back from a photo lab couple of days ago. They said right away on the desk that the roll was empty. As I looked at the negative roll there really wasn’t a trace of anything. It was empty!

I was wondering what would have gone wrong. I shot this with my Mamiya, so there were more variables than with a 35 mm camera. For sure the film was run through the camera as it was on the take up spool when I took the film out of the camera. There wasn’t any technical issue with the camera as I tested the shutter and photographed another roll successfully after this incident.

But there was something odd when I loaded the film in September. My camera was winding the film for exceptionally long period of time to the first frame (my camera does this automatically). I remember thinking if the film was even on the take up spool. But it was as I said earlier.

There weren’t any issues with the camera or transferring the film so I figured out two things that could have gone wrong: I loaded the film in a wrong way or there was a manufacturing defect with the film. I just wonder can it even be possible that the film is on the wrong side of the backing paper. Probably not. So I think I just made the mistake and end up photographing the backing paper instead the film.

Anyway, I lost 15 photos and it’s a bit annoying.

This is what you can get when you’re playing with old film cameras. 

Kirjoituksia valokuvaamisen lumoista

Tapoihini kuuluu lainailla kirjastosta jatkuvalla syötöllä kaikenlaista luettavaa, kuunneltavaa ja selailtavaa. Tälläkin hetkellä olohuoneen pöydällä on kolme kirjaa keskeneräisenä ja pari muuta odottaa palauttamista kirjastoon.

Joitakin viikkoja sitten taiteiden uutuushyllyllä oli kirja, joka kiinnitti huomioni – Johdatus filmiaikaan: Kirjoituksia valokuvaamisesta. Nimi ja teema vaikuttivat kiinnostavilta, joten otin kirjan hyllystä ja selailin sen pääpiirteissään läpi. Pyörittelin kirjaa vielä hetken aikaa käsissäni, ikään kuin ostopäätöstä tehden, ennen kuin otin sen lainausautomaatin kautta mukaani.

Johdatus filmiaikaan on kokoelma Antti Nylénin esseitä, joiden painopiste on filmivalokuvaamisessa. Tai kuten teoksen alaotsikko kiteyttää: kirjoituksia valokuvaamisesta. Essee on itselleni hieman vieras kirjallisuuden laji, mutta mielestäni on virkistävää lukea pohdiskelevaa tekstiä, joka ei ole kahlittu perinteisen kertomakirjallisuuden raameihin. Ei päähenkilöitä, suoraviivaisesti etenevää juonta tai tarinan ympärille rakennettua miljöötä.

Kirjoitukset sivuavat filmikuvauksen eri puolia, kuten historiaa, ekologiaa ja nykyaikaa. Esipuheessaan Nylén kiistää teoksen olevan varsinainen tietokirja, vaikka se voisi hyvin olla sellainen. Teos sisältää paljon mielenkiintoista knoppitietoa valokuvauksen 200-vuotisesta historiasta. Olisin ehkä kaivannut tekstin rinnalle myös kuvitusta, sillä kaikki lukijat eivät välttämättä tiedä millainen rosoisuus ympäröi peel-apart -negatiivia tai minkälainen kuva syntyy kun neulanreikäkamera kuvaa maisemaa 6 kuukautta. Ehkäpä puhdasverinen essee saattaisi tuhoutua jos tekstin osaksi lisättäisiin täydentäviä kuvia.

Kirjan liitteenä on juliste, jonka taustapuolella on kuvia tekstissä mainituista kameroista, pimiöstä ja erilaisista valokuvauksen lopputuotteista kuten esimerkiksi polaroidkuvia. Juliste arvatenkin täydentää kirjan tekstiä kaipaamallani tavalla, vaikka julisteen kuvien ja kuvatekstien suhde onkin hieman sekava.

Johdatus filmiaikaan on mielenkiintoinen, helppolukuinen ja informatiivinen teos kaikille, joita valokuvaus saattaisi edes hieman kiinnostaa.

Antti Nylén: Johdatus filmiaikaan: Kirjoituksia valokuvaamisesta.
Siltala, 2017.
247 s.

175 vuotta suomalaista valokuvaa

Suomen ensimmäinen valokuva täyttää tänä päivänä juhlavat 175 vuotta.

Kyseinen valokuva on Turun museokeskuksen valokuva-arkistoissa oleva dagerrotyyppi, jonka Henrik Cajander nappasi kamerallaan Turussa 3.11.1842. Kuvassa on näkymä Uudenmaankadulta ja eräs rakennus, joka sittemmin jäi uudistushalujen ja modernisaation puskutraktorin alle. Rakennuksen takana näkyvä kirkontorni on tietenkin vielä omalla paikallaan.

Valokuvan voi käydä katsomassa esimerkiksi Wikipediasta.

---

Millaiselta näyttää seuraavat 175 vuotta? Säilyykö vuodesta 2017 valokuvia, joita katsellaan vielä vuonna 2192? Jos säilyy, millaisia ne voisivat olla? Olisiko kyseessä kuva ruoka-annoksesta, lemmikistä vai kenties selfie jollain hauskalla filtterillä efektoituna?

Minulla on sellainen tuntuma, että valtava määrä valokuvia saattaa tuhoutua ja kadota iäksi rikkoutuneiden muistikorttien, kovalevyjen ja unohdettujen pilvipalveluiden mukana. Ehkä ne eivät säily ellei joku ota tehtäväkseen säilyttää niitä. Sama asia kuin pahvilaatikoissa säilössä olevien negatiivien ja paperikuvien kanssa. Jossain vaiheessa ne saattavat päätyä roskalavalle.

Mutta tarvitseeko valokuvan ylipäätään säilyä "ikuisesti"? Puhelimen kameralla napattu ja välittömästi ystäväpiirille jaettu kuva tietystä hetkestä täyttää tehtävänsä sellaisenaan eikä sen ehkä tarvitse säilyä loputtomiin. Asioilla on puolensa.

---

175 vuotta Cajanderin valokuvan jälkeen kipusin kallion päälle ja otin valokuvan. Kuvassa näkyy edelleen sama kirkontorni kuin Suomen ensimmäisessä valokuvassakin.

---

175 years of Finnish photography

Today it's exactly 175 years since the first photograph was taken in Finland.

This photograph (daguerreotype) is now in the collections of Museum Centre of Turku and it was taken by Henrik Cajander in Turku on November 3rd 1842. There's a building and the tower of Turku cathedral in the photograph. The building in front was demolished during the modernisation of the city some decades ago, but the church is still there.

You can check out the photograph in Wikipedia.

---

What about the next 175 years? Will there be photographs in 2192 that were taken in 2017? What kind of photographs they would be? Could it be a picture of a food portion, a picture of a pet or perhaps a selfie with a dog filter? 

I have a feeling that a lot of photographs will be lost because of broken memory cards, hard discs and forgotten cloud services. These photographs will not last if there is no one to save them. It's the same thing with negatives and prints. Someday they could end up in a trashcan.

Should photographs remain "forever" anyway? A shared cell phone picture has its own purpose and time and it doesn't have to remain forever. Things have different sides.

---

175 years after Cajander's photograph I climbed on a hill and took a photograph. There's still the same church tower than in Finland's first photograph.

Filmikaupoilla

Olen tottunut ostamaan filmini yleensä rulla kerrallaan. Nyt päätin kuitenkin ostaa netistä hieman suuremman määrän, koska filmille on lähitulevaisuudessa käyttöä ja tuleehan tästä myös aivan selvää rahallista säästöä. Hinnat näyttivät olevan paljon huokeammat kuin paikallisissa kivijalkaliikkeissä, vaikka postikulut jyvittäisikin yksittäisen rullan hintaan.

Laitoin tilauksen menemään eilen iltapäivällä ja tänään hainkin jo paketin lähikioskilta. Varsin ripeää toimintaa, josta varmasti kaikki asiakkaat pitävät.

Alan ilmeisesti myös kuvaamaan taas mustavalkoa, kun tuli samalla ostettua 10 rullaa Ilfordin HP5+ -filmiä. Lähetyksestä puuttui yksi rulla, mutta saan sen jälkitoimituksena postissa kunhan kauppa saa täydennystä.

Eilen tuli kuvattua Ektar loppuun ja huomenna lataan kameraani taas uutta filmiä uusiin tilanteisiin.

---

Buying new film

Usually I buy my film roll at the time. Now I decided to buy more at once from online shop, because I have a demand for film in the near future and this way it's also much cheaper. The prices were significantly lover than in local stores even when you add the postal fees per each roll.

I made the order yesterday afternoon and today I received the package. The sending was very quick which propably every customer appreciate. 

It seems that I start to shoot black and white again as I ordered 10 rolls of Ilford's HP5+ film. One roll was missing from this package, but they send the missing one as soon as they receive the new batch.

Yesterday I finished my Ektar and tomorrow I will load my camera with a new roll for new Kodak moments.
 

Hinnat ne vaan nousevat

Filmikuvaajan lompsaa koetellaan taas. Eräässä paikallisessa fotoliikkeessä Kodakin rullafilmin hinta pompsahti äkillisesti 2,50 eurolla. Hinta on nyt 11 euroa per rulla eli korotusta tapahtui krapiat 29 %. Hinnankorotus on mielestäni kyllä melko reippaanpuoleinen. En tiedä onko minun lisäkseni kovinkaan moni muu ostanut tätä filmiä kyseisestä liikkeestä, sillä olen silloin tällöin ostanut filmin kerrallaan ja jokin aikaa sitten ostin myös kaupan viimeisen rullan. Nyt filmiä on taas tullut lisää uudella hintalapulla varustettuna.

Ymmärrän, että sisäänostohinnat ja muut kustannukset ovat kaiketi nousseet, mutta tuon tason hinnankorotus ei ainakaan lisää jo ennestään melko pientä kysyntää. Kuten tiedämme, hinnankorotus yleensä vähentää kysyntää ja päinvastoin. Nyt liikkeen hyllyssä on filmiä, jota voi olla melko nihkeä saada kaupaksi tai ainakin myyntiaika todennäköisesti pitenee huomattavasti. Näin muuten vaivihkaa asian vierestä, saattaisi nousta melkoinen möly jos esimerkiksi polttoaineen hinta nousisi äkillisesti 30 %. Vaikka eihän näitä kahta asiaa aivan voikaan verrata keskenään.

Ehkäpä täytyy siirtää asiakkuus kivijalkaliikkeestä internetiin. Odottelen tietenkin myös milloin filmien kehityshinta nousee, kun se on eräässä toisessa liikkeessä ollut vielä suhteellisen sopuisa. Mutta tähän on kai filmikuvaajan totuttava. Kuten netissä eräs filmikuvaukseen liittyvä aihetunniste sen ilmaisee: #staybrokeshootfilm.

----

Prices keep rising

The wallet of a film shooter is again under pressure.  Here a local photostore rised suddenly the price of Kodak's colour negative roll film by 2,50 euros. The final price is now 11 euros per roll so the price was increased hilariously by 29 %. I think the increase of the price was quite too much. I don't know if there are many other people who have bought same film from this particular store. I have bought a roll every now and then and few weeks ago I bought the last roll. Now they have new film with this new pricetag.

I understand that prices keep rising generally, but I'm afraid this is too much for the demand, which propably isn't too high anyway. As we know, increasing the price often decreases the demand and vice versa. Now they have new film which propably isn't that easy to sell or at least the time for selling is much longer.

Maybe I have to buy my films from internet from now on. I'm also waiting when prices of film processing are rising as they have now pretty ok price in one local photolab. But this is where all film shooters must adapt. As one film shooting related keyword nails it: #staybrokeshootfilm.

Valottunut filmin pää

Valokuvani - vahingossa valottunut!

Fotoliikkeellä on ilmeisesti käynyt pieni harmillinen virhe filmini kehittämisessä: noin neljäsosa ensimmäisestä ruudusta on päässyt valottumaan yläosastaan. Rullafilmin valottuminen tällä tavalla toisesta päästään voi käsittääkseni tapahtua vain silloin kun kuvattu filmirulla aukaistaan ja se asennetaan kehityslaitteeseen. En tosin tiedä millaisella laitteistolla fotolabbikset kehittävät filmejä tai millä tavalla ne ylipäätään syötetään tai puolataan koneeseen (etenkin rullafilmit), mutta valottuminen ei mielestäni ole voinut tapahtua muussa vaiheessa. Kun filmi ladataan kameraan ja sen takakansi lopuksi suljetaan, on filmi edelleen mustan taustapaperin välissä ja kelataan vasta tämän jälkeen aloituskohtaan. Latausvaiheessa se ei mielestäni siis ole voinut tapahtua.

Harmillista, mutta ei maailma tähän kaadu. Yhtä hyvin esimerkiksi digikameran muistikorttiin olisi voinut sattua jonkinlainen tallennusvirhe, jolloin kuva olisi menetetty. Pienet yllätykset ja sattumukset kuuluvat valokuvaukseen ja muuhunkin elämään.

---

Exposed film end

My photograph -  accidentially exposed to the light!

There must have been some kind of mistake in a local photolab: a quarter of the first frame of my film is exposed to the light. I think this kind of accident can only happen when you open the exposed film roll and put it in a developing machine. I don't know what kind of equipment they use in the photolab or how they put the exposed film into the machine, but I don't think there is any other phase where this could happen. When you load the film in your camera and close the film chamber, the film is still inside the black wrapping paper. You wind the film until you can take the first frame. So this could not have been happened on the loading phase.

It's a pity that the photo got ruined, but it's not the end of the world. For example this could have been happened with your digital camera if there was some issues with your memory card. Small accidents belong to photography and life in general.

Väriä vaihteeksi

Löysin pakastimestani pienen määrän vanhoja värifilmejä ja ajattelin noin viiden vuoden tauon jälkeen taas kokeilla värinegalla kuvaamista. Filmien seassa oli myös pari diafilmiä sekä yksi rulla Fuji Realaa, jonka valmistus lopetettiin joitakin vuosia sitten. Sen kyllä säästän vielä jotain myöhempää käyttöä varten.

Latasin kameraani Fujicolorin Superia X-tra 400 -filmin, joka lienee vanhentunut jo aikoja sitten. En tiedä mikä on ollut filmin päiväys, sillä filmissä ei ollut pahvipakkausta. Ilmeisesti tämä on monipakkauksesta jäänyt viimeinen filmirulla. En usko filmin iän kuitenkaan olevan mikään ongelma, sillä olen säilyttänyt sitä koko ajan pakastimessa.

Ajattelin kuvata tämän yhden aukon ylivalotuksella, sillä pieni ylivalotus parantaa värinegan värikylläisyyttä ilman, että filmi kuitenkaan palaa puhki. En muuten ole aiemmin kokeillutkaan värinegan ylivalottamista, vaan olen aina pitäytynyt valmistajan antamissa ohjearvoissa. Laitetaan siis kokeiluun nyt samalla sekin.

Pian saadaan siis väriä elämään! Sattuisiko joku muuten tietämään missä saisi värifilmin kehityksen sopuisaan hintaan Turusta?

---


Colour for a while

I found a bunch of old colour films from my freezer and thought that I could shoot some colour films after five years. There were couple of slide films too and a roll of Fuji Reala, which was discontinued few years ago. I will save that Reala for further use.

I loaded a roll of Fujicolor Superia X-tra 400 to my camera. I believe this is outdated some years ago, but I don't think it's going to be a problem as I have kept it in the freezer all the time.

I will shoot this rated at ISO 200 as over exposure will give brighter colours in colour negative films. Actually I have never tried over exposing a colour negative film, so I'll try this also.

Sooner or later we'll have some colour here! I wonder if anyone of you know some cheap places where to develope colour films in Turku?

Ajatuksia filmille kuvaamisen autuudesta

Jotkut ehkä ihmettelevät miksi kukaan valokuvaisi enää filmille ja silloin tällöin sitä myös kysytään minulta. Monet pitävät sitä kuitenkin hienona harrastuksena ja niin minäkin, sillä sitä se myös on. Filmille ja digille kuvaamisen ero ei mielestäni ole pelkästään eri medialle tallentaminen. Filmille kuvaaminen on tuntumaltaan muutenkin melko erilaista. Itse olen kiinnostunut nimenomaisesti juuri filmille kuvaamisesta ja se on myös tärkeä harrastukseni.

Vanha sotaratsu: Nikon F3. Tällä on otettu suurin osa täälläkin nähdyistä valokuvista.

Kuvatessani filmikameralla, huomaan lopputuloksen olevan usein parempi kuin digikameralla ottamani kuvat. Kyse ei tietenkään ole siitä, että filmikamera olisi niin paljon parempi kuin digikamera, vaan taustalla vaikuttaa oma filosofiansa filmille kuvaamisen rajoittuneisuudesta. Tämä pakottaa suhtautumaan asiaan hieman eri tavalla joka vaikuttaa myös lopputulokseen. Teknisesti digikameralla saa aivan yhtä hyviä kuvia tai ehkä jopa parempia kuin filmikameralla. Mielestäni suurin ero on kuitenkin itse kuvaustapahtuma. Digikameralla ottamani kuvat eivät ole usein yhtä huolella otettuja kuin filmikameralla ottamani kuvat. Mikseivät? En oikeastaan tiedä, mutta filmikuvauksen rajoitukset varmasti ohjaavat kuvaamistani melko paljon.

Joitakin esimerkkejä filmille kuvaamisen rajoittuneisuudesta: 

1. ruutuja on vain rajallinen määrä 
2. jokainen otettu kuva maksaa
3. lopputuloksen näkee vasta myöhemmin
4. filmin vaihtaminen olosuhteiden mukaan on hankalaa
5. filmin kehitys vaikuttaa lopputulokseen
6. filmin voi kehittää vain kerran.

Tässä muutama syy miksi filmillä kuvaamisesta tulee usein paljon harkitumpaa kuin digikuvaamisesta. En muutenkaan pidä aivan massiivisista kuvamääristä, joten tälläkin perusteella pyrin ottamaan kuvia harkitusti myös digillä. Yleensä ajatuksenani onkin, että jokainen ottamani valokuva voisi jo sellaisenaan olla yksittäinen teos. Hahaa! Tietenkään tämä ei pidä aina paikkaansa sillä harhalaukauksia tulee myös otettua.

Tässä joitakin vuosien mittaan käyttämiäni filmejä.

Omasta mielestäni filmille kuvaaminen parantaa kuvien laatua, mutta se vaatii ehkäpä jonkin verran harjaantuneisuutta ja kuvallisen ilmaisun kehittyneisyyttä ennen kuin tähän pisteeseen päästään. Digillä valokuvauksen opettelu on halvempaa ja muutenkin kivuttomampaa, mutta filmillä kuvaaminen on muuten vain mukavampi harrastus.

Ja lopuksi vielä muutama filmikuva viime vuodelta.

----

Thoughts about film photography

Some people wonder who would take film photographs nowadays and sometimes I am also asked about it. Many people think that photography is a fine hobby and I agree, because it really is. The difference between film and digital photography is not only the use of different medias, but the feeling is different - film photography has its own feeling. And I am into film photography because it's my hobby.

When I use my film camera I find that the final result (in good circumstances) is often much better compared to the photographs I've taken with my digital camera. This doesn't mean that my film camera would be so much better than the digital one, but there's a certain philosophy behind it. Film photography is more limited than digital photography and it forces the photographer to adapt to the situation and the limitations of it. Technically digital photographs are as good or even better as the film photographs. In my opinion the biggest difference between these two comes from the photography session itself. My attention in the photography session is much looser when I use my digital camera. Why? I don't know for sure, but the idea of limitated technology is certainly behind it. 

Some examples of limitations in film photography:

1. you have only 36 frames (or less)
2. you have to pay for every picture you take
3. you can see the result much later
4. it's difficult to change the film or ISO-settings in the middle of shooting
5. the development of the film affects to the final result
6. you can develope the film only once.

These limitations are guiding the photographer and tend to make the photography session much considered when film is used. I don't like to take loads of photographs on each subject even if I use my digital camera. The guideline for me is that each and every photograph I take could be a work of art on their own. Of course this is not true, because I also take unnecessary and failed photographs.

For me taking film photographs increases the quality of my photographs, but it has also required lots of work and experience to get this level. It's easier and cheaper to start with digital, but I think film photography is a much better hobby.