tiistai 14. heinäkuuta 2020

Digitaalisia iltakuvia

Ajattelin taas pitkästä aikaa laittaa tänne blogin puolelle vähän päivitystä. Tämä kirjoitus oli tarkoitus julkaista jo keväällä, mutta jostain syystä se kuitenkin jäi luonnoksiin. No, tässäpä se nyt on pienin lisäyksin.

---

Kävin jokin aikaa sitten kuvaamassa digikamerallani ja huomasin, että se oli yllättävän hauskaa. Viime kerrasta olikin jo aikaa. On siitä tietenkin etua, että kuvan näkee heti ja voi tämän perusteella tehdä tarvittavat korjaukset valotukseen. Tämä tuli taas huomattua.

Illalla tehdyllä kuvausreissulla tapasin myös paikallisen harvahäntäisen ketun, joka on herättänyt huomiota ainakin sanomalehden yleisönosastolla. Kettu osui myös yhteen kuvaan, mutta koska käytössäni oli toiseen tarkoitukseen säädetyt manuaaliasetukset, jäi tämä ruutu melko tummaksi. Ei siitä kyllä muutenkaan olisi tullut mitään vuoden luontokuvaa ja ketun osuus koko kuvasta jäi myös melko vaatimattomaksi.



Otin nämä kuvat Nikon D300:lla, joka alkaa ikänsä puolesta lähestyä jo digikameroiden vanhempaa osastoa. Iästään huolimatta se on mielestäni edelleen oikein laadukas ja relevantti kamera. Kameroiden sisällä oleva tekniikka ja kennot kehittyvät koko ajan suurin harppauksin, mutta hyvä kamera on muutakin kuin viimeisintä tekniikkaa oleva kenno ja muut tekniset hienoudet. D300 oli aikanaan Nikonin kroppikennoisten lippulaivamalli ja sen huomaa jo kameran rakenteessa. Kamerassa on paljon metallia, se on hyvin ergonominen ja tarvittavat säätimet on sijoitettu omien painonappien taakse eikä vaikeasti selailtaviin valikoihin. Ainoa moitteen sija tässä kohtaa voisi olla kuminen kädensija, jonka liimaus rungosta on irronnut kädensijan keskikohdasta. Tämä tosin on tietääkseni ollut melko tyypillinen ongelma ainakin Nikonin kameroissa. Vankan rakenteensa vuoksi tämä on myös melko painava kamera.

Mutta jos siis haet valokuvaamiseen sopivaa digijärjestelmäkameraa (tällä kyseisellä mallilla ei voi kuvata videoita), kannattaa ehkä katsella käytettyjen markkinoilta näitä. Maksavat noin 200 euroa, eli eivät paljon mitään siihen verrattuna kuinka hyvä kamera on kyseessä.



Ja olisi tähän voinut laittaa ehkä muitakin kuin taiteellisia epäterävyyskuvia, mutta tällainen oli tämän kuvausreissun anti tällä kertaa.

---

Digital night shots

For a long time here's a new post! I already made this on May, but somehow it just stayed in the drafts folder. So here it is with some additions.

---

I made a small photo walk with my digital camera and found out that how fun it was. It was a long time ago when I used it last time. It's always beneficial that you can check the exposure right away when you have taken the photograph.

During my walk I met a fox with a thin tail. The fox was on one of my photographs, but the photo was a bit too dark as I had manual controls for different scene. Anyway, it wasn't going to be a wildlife photography of the year.

I took these with my Nikon D300 which is soon becoming the older section of digital cameras. Even though it's quite old I think it's still a very good and relevant camera. The technology inside cameras is developing in big leaps every year, but I think a good camera is something more than just a good censor and packed with latest technology. D300 was the flagship camera of Nikon's DX-camera range during that time and you can really see and feel it when you take this camera in your hands. There's a lot of metal and the camera is very ergonomic. All necessary adjustments are behind knobs and buttons and not inside menu's that would be too slow and difficult to use. Only bad thing in this camera would be the rubber hand grip that is a bit loosen. But that's a typical problem for some of Nikon's cameras. Because this is a sturdy camera it's also quite heavy.

So if you are looking for a SLR for digital photography (you cannot take videos with this particular model), consider checking out these from the second hand markets. They are around 200 euros, which is almost nothing compared to how good these cameras actually are.

And I could have put some other photos here than just these artistic bokeh-pictures, but this is what my photo walk was this time.

lauantai 16. toukokuuta 2020

Kun kamera alkaa reistailla

Jo pitkän taipaleen kanssani kulkenut ja aina niin luotettava Nikon F3 on valitettavasti alkanut osoittaa toiminnassaan pieniä reistailun merkkejä. Se on ikävä havainto, sillä takana on tuhansia kuvia ja jo pitkää yhteistä historiaa.

Olen huomannut oireet toki jo aiemmin, mutta kun muutama päivä sitten istahdin sohvalle ja testasin kameran toiminnot läpikotaisin, en voinut tulla kuin yhteen johtopäätökseen: kameran toiminnassa on totta tosiaan pientä häiriöitä.



Muutoin kamera toimii edelleen päällisin puolin aivan hyvin, mutta pidempien suljinaikojen kanssa on alkanut tulla ongelmia. Kun 1/15 sekunnin valotusaikaa voi laskea jo sekunneissa ja sitä pidemmät valotusajat vielä useammissa sekunneissa, on selvää, ettei kamera toimi niin kuin pitäisi. Testasin kameran toimintaa vielä uusilla paristoilla, mutta sillä ei ollut vaikutusta.

Arvatenkin reistailuun on syynä joulun jälkeen tapahtunut liukastuminen, jolloin kamera sai useita raskaita kolhuja liukuessaan jalustan kanssa jäisen sepelikasan halki. Moni uudempi tai suuremmalla muovimäärällä varustettu kamera olisi tästä varmasti mennyt aivan kelvottomaan kuntoon. Ja ei tässäkään aivan pintanaarmuilla säästytty: etsimen kylkeen tuli syvä klommo ja filmilaskurin ikkuna hajosi lähes lukukelvottomaksi. Koko haveri tietysti harmitti ja muistutti mieleen vanhan opetuksen - älä oikaise. Muutamien metrien säästö kävelyssä saattaa olla riskialtista puuhaa ja kostautua ikävästi, kuten nyt tapahtui.


 Olisi tässä voinut ehkä huonomminkin käydä, mutta uskon että lujaa tekoa oleva kamera kesti kolhut paremmin kuin moni muu kamera olisi kestänyt. Vaikka etsimessä on nyt syvä kolhu, ei etsimen maalipeitteeseen edes tullut havaittavaa halkeilua. Nikon F3 oli laadukas ja varmatoiminen kamera jo ilmestyessään, ja on sitä myös edelleen. Kaikkien näiden noin 14 vuoden aikana, ainoat huoltotoimenpiteet ovat olleet paristojen vaihto sekä takakannen saranan teippaus valovuodon tukkimiseksi. Paristojakin on tarvinnut vaihtaa vain parin vuoden välein.

Olen kuvannut ainoastaan pari rullaa haverin jälkeen, sillä kameraa ei ole juurikaan tehnyt mieli käyttää, koska sen toiminnassa on puutteita ja filmilaskurin puuttuminen häiritsee myös. Kun on tottunut kantamaan kameraa mukanaan päivittäin, aiheuttaa sen yhtäkkinen puuttuminen jonkinlaista avuttomuuden tunnetta. Viime aikoina olen paikannut sitä Mamiyallani, mutta pitäisi ehkä alkaa katsella seuraajaa Nikonille, sillä onhan kinokamera keskiformaattia selvästi näppärämpi ja ainakin minulle ehdottomasti tarpeellinen laite.

En ole oikeastaan edes harkinnut kameran viemistä korjaukseen, sillä kuvausvälineiden päivitys on muutenkin ollut mielessäni jo jonkin aikaa. Pieni vaihtelu voisi myös olla hyväksi. Näistä kuvista tuli muuten kuin jonkin trendikkään kameradiilerin myyntikuvat, vaikka tämä ei nyt olekaan myynnissä.

---

When your camera starts to break

My old and faithful Nikon F3 has started to show some symptoms of malfunction. This is a bad thing as there is a long history between us and thousands of photos taken with this camera.

I noticed problems already earlier, but when I sat down few days ago and tested all the functions of the camera, I had to make a conclusion: there's definitely a small malfunction in my camera.

Mainly it works just like before, but problems start when you use longer exposure times. When you can count seconds during a 1/15 s exposure time and even more seconds on longer exposure times, it's clear that the camera doesn't work as it should. I even tested it with fresh batteries, but it didn't make any difference.

I'm pretty sure all this is cause of an accident that happened after Christmas. Camera fell on a tripod and run down an icy gravel hill. It got some serious hits that many newer camera or cameras with more plastic could not handle without braking in parts. Not only small scratches but also a big hole on the side of the viewfinder and shattered film counter window. This of course pissed me and was a good reminder that you shouldn't use shortcuts. When you save your feet by taking a risky shortcut, it can lead to this.

Maybe it could have been worse, but I think a quality camera like Nikon F3 is much stronger than many other cameras. I'm amazed that even the paint on the viewfinder doesn't show any marks of breaking when there's a hole under it. Nikon F3 was a quality camera when it was introduced and it still is. After these 14 years only maintenance needs have been changing the batteries after 1-2 years and a piece of tape to avoid light leaks.

After the crash I have photographed only couple of film rolls, because I know there's a malfunction and I haven't got a mood for using it. Also an unreadable film counter sucks. When you are used to carry your camera all time with you and suddenly you are not having it nearby, it makes you feel kind of helpless. I have replaced this feeling with my Mamiya, but probably I need to keep my eyes open for a follower for my F3. 

By the way, these photos turned out like some trendy camera dealer's photos of their products, even though this is not for sale.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Helsingin kaduilla, museoissa ja mustassa laatikossa

On jo huhtikuu ja muutamat viime viikot ovat menneet aika erilaisissa olosuhteissa kuin normaalisti. Uusi eristäytymisen aika alkaa kuitenkin vähitellen muodostua uudeksi normaaliksi. Tai siltä ainakin tuntuu. Pari kuukautta sitten kun asiat rullasivat vielä normaaleissa uomissaan ja kaikki oli muutoinkin hyvin, käväisin Helsingissä.


Kahdelle päivälle jakautunut visiittini koostui museokäynneistä, parin kaverin tapaamisesta ja kaupungilla ja puistoissa kiertelystä. En ollut aiemmin edes käynyt Ateneumissa, joten halusin ehdottomasti sisällyttää käynnin ohjelmaani. Tunnelma Ateneumissa olikin suorastaan ruuhkaisa, sillä Helene Schjerfbeckin näyttely oli esillä viimeisiä päiviään ja ihmiset olivat lähteneet sankoin joukoin liikkeelle. Muutoin Ateneum oli toki kokemisen ja näkemisen arvoinen paikka. Tärkeimpänä syynä Helsingissä vierailulleni oli kuitenkin ruotsalaisen Opethin keikka Helsingin jäähallilla. Yhtyeen uusimpaan albumiin liittyvästä kiertueesta on muodostumassa minulle jo ehkä jonkinlainen perinne. Keikkapaikat vain tulevat suuremmiksi kerta toisensa jälkeen.





Opeth konsertoi tällä kertaa Helsingin jäähallin Black Boxissa, joka on mustilla verhoilla rajattu alue hallin kentällä. Kuten arvata saattaa, konsertti oli korkeaa Opeth-standardia. Settilista koostui melko pitkälti viime syksyllä julkaistun In Cauda Venenumin kappaleista. Toki vanhempaa tuotantoa soitettiin myös. Pienestä flunssasta kärsinyt Mikael Åkerfeldt suoriutui vokaaleistaan kuitenkin hyvin ja perinteiseen tapaansa viihdytti yleisöä välispiikeillään. Opeth on selkeästi panostanut lähes kellontarkan soittonsa lisäksi myös konserttiensa visuaaliseen puoleen, sillä valojen käyttö oli jälleen kerran näyttävää.

Olen lähes aina käyttänyt 85 mm:n Nikkoriani konserteissa, mutta tällä kertaa käytin 50 mm:n objektiivia. Se on siinä mielessä hyvä vaihtoehto, että sillä saa hieman laajemman näkymän ja pidemmän terävyysalueen. Mitään tarkasti rajattuja henkilökuvia en olisi muutoinkaan saanut otettua, joten ehkä tästä objektiivista on tulossa uusi vakiovaruste keikoille.



Helsingissä käynti on aina virkistävä kokemus. Tämä saattaa johtua siitä, että siellä on vielä paljon ennennäkemättömiä paikkoja, puistoja ja katuja. Helsinki on myös monin paikoin hyvin kaunis ja pieteetillä rakennettu kaupunki. Se on säilyttänyt kasvonsa niinä aikoina kuin muissa kaupungeissa purettiin vanhaa ja rakennettiin uutta. Mutta virikkeellisyyteen saattaa vaikuttaa myös se, että kotikaupungin kadut alkavat olla jo läpikoluttuja. Nurkan takana ei useinkaan ole mitään uutta tai yllättävää ja vaihtelu virkistää, kuten sanonta kuuluu.

Uudenmaan ja museoiden kiinnipanemiseen liittyen, hieman jää harmittamaan, että Suomen valokuvataiteen museossa tällä hetkellä esillä oleva Vivian Maierin näyttely jää nyt näkemättä. Olin odottanut näyttelyn saapumista Suomeen jo joitakin vuosia, ja nyt kun se vihdoin saapui, jäi se koronaviruksen saartamaksi. Pientä helpotusta toi museon virtuaaliopastus, jonka katsoin viikko sitten Instagramissa livelähetyksenä. Taltiointi tästä saattaa olla katsottavissa jossain, joten se kannattaa katsoa, mikäli tulee vastaan.

---

On the Streets, Museums and the Black Box of Helsinki

It's already April and the last couple of weeks have been quite different than normally. But the new time of isolation is soon becoming a new normal, I think. Few months ago when everything was still normal and good, I paid a visit to Helsinki.

During these two days I met friends, paid visits to museums and was strolling on the streets and parks of Helsinki. I had not even visited Ateneum museum before, so this was on my list. The museum was very crowded as the Helene Schjerfbeck exhibition was there for the last days. I liked the museum, but for me the main reason for this visit was the Opeth concert in Helsinki Ice Hall. It's becoming a some kind of tradition for me to visit their concert when they release a new album and have a tour wrapped around it. Although the venues are becoming bigger every time.

There's a concept in Helsinki Ice Hall called Black Box which means that the area for audience is covered with black curtains to make it smaller and more intimate space. As it was expected, the concert was typical high standard of Opeth. The set list was build around their latest album called In Cauda Venenum, but older songs were of course played too. Singer Mikael Åkerfeldt was suffering of flu, but he managed very well of  the concert and had entertaining interaction with the audience. Opeth has clearly put some effort on the visual side of the concert as the lighting was pretentious.

I have used my 85 mm Nikkor lens in most live concerts that I have photographed, but this time I took my 50 mm lens. It covers a wider area and has a bigger depth of field. I wouldn't take any portraits in concerts anyway, so maybe this standard lens is becoming my standard for concerts.

Visiting Helsinki is always a refreshing experience. Maybe it's because there's still lots of unseen streets, parks and places for me. For many parts it's also very beautiful city. It has maintained the style when other cities have destroyed and rebuilt many essential parts. But there's also the fact that I need something new and refreshing places to see and experience.

Now when there's a lockdown in Helsinki area and all the museums are closed, it feels bad that I am going to miss the Vivian Maier exhibition which was on display in Finnish Museum of Photography during this spring. I had been waiting for this exhibition already couple of years and now when it's finally here, it's behind locked doors because of this corona virus. At least I saw a virtual guidance of the exhibition on Instagram last week. You may find it somewhere and I think they are doing the guidance also in English and Swedish too.