Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvareportaasi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvareportaasi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100 -kuvakooste

Onneksi olkoon satavuotias Suomi! Tämä päivä vietetään perinteikkään turvallisesti kotisohvilla suomalaista sotaelokuvaa tai illan kättelyrupeamaa katsellen - tai kuka mitenkin. Itsenäisyyspäivää voi myös viettää ilman sen kummempia perinteitä ja muodollisuuksia. Tyyli on vapaa kuten itsenäiseen päätäntävaltaan kuuluukin.

Päätin tehdä 100-vuotiaan Suomen kunniaksi pienen kuvakoosteen. Maantieteellisesti tässä ei liikuta kovin laajalla alueella, joten mitään koko Suomen kattavaa kansallismaisemien koostetta ei tässä nähdä. Mutta ainakin jotain paikallista elämänmenoa, näkymiä ja vivahteita on filmille tarttunut. En tiedä kuinka hyvin valitsemani kuvat edustavat tämän päivän Suomea tai suomalaisuutta sillä en ole ottanut kuvia juuri sitä silmällä pitäen. Mitään arkistojen pölinää tähän ei myöskään ole laitettu, sillä olen ottanut kaikki kuvat tänä vuonna. Suurin osa kuvista on myös ennen julkaisemattomia.

Merkkivuotta on jäljellä vielä noin kuukauden verran, joten kamerat vireeseen. Miltä sinun Suomesi näyttää?













---

Finland 100 Years -photo collection

Finland turns 100 years today! There are many ways to celebrate this day, but one of the most popular ways is to watch the President's Independence Day celebration gala on television. 

I made a collection of photographs to celebrate this day and year. Here are some local sights I have captured during this year. I don't know how well these represent Finland or Finnish lifestyle nowadays as I haven't really thought about it when I have taken these. But at least it's a collection of photographs taken this year.

There's less than month left this year, so keep your cameras ready and steady.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Kuvareportaasi: Vappu 2015

Kävin taas ulkoiluttamassa kameroitani kaupungin vappuhulinoissa. Vapussa on jotain sellaista hauskaa ja kollektiivista juhlahumua toisin kuin esimerkiksi juhannuksessa, jolloin ihmiset karkaavat omille kesämökeilleen ja pieniin piireihinsä. Vappuna on myös mukavaa valokuvata kun ihmisiä on paljon liikkeellä ja useimmat heistä ovat myös enemmän tai vähemmän hyväntuulisia. Lisäksi kaupungilla tapahtuu kaikenlaista ennen vappua, vappuna ja vapun jälkeen. Olenkin harrastanut vappukuvausta jo melko kauan, joten kuva-arkistoistani löytyy kaikenlaisia vappukuvia vuosien varrelta. Mutta tässä siis vuoden 2015 vappukuvia. 

Ensimmäiset kolme kuvaa ovat vappuaatolta ja loput vapunpäivältä. Lähdin vapunpäivänä jo sen verran aikaisin liikenteeseen, että vappumarssijat ja suurin piirtein kaikki muutkin olivat vielä nukkumassa. Demarien ja anarkistien vappumarssit jäivät siis näkemättä ja ainoastaan tyhjät kuoharipullot ja epämääräinen krääsä Aurakadulla muistuttivat, että jotain oli tapahtunut edellisenä iltana.

Vaikka vapunpäivän sää oli oikein mukava, tuntui siltä ettei Vartiovuoren puistoon ollut ahtautunut piknikille aivan yhtä paljon ihmisiä kuin aikaisemmin. Edellisten päivien sateiden takia puisto olikin hieman liejuinen ja en tiedä kuinka viihtyisää on tunkea itsensä aivan sumppuun tuhannen muun ihmisen kanssa, vaikka bändi olikin hyvä.





 
Pidän muuten erittäin paljon Rodinalin ja Agfan mustavalkofilmien yhdistelmästä - ne ovat kuin luotuja toisilleen! (Tätä ne todennäköisesti ovatkin.) Sävyt ovat kauniita ja kuvat ovat kontrastikkaita ilman, että ne kuitenkaan ovat jyrkkiä. Joten lisää Agfaa minun kameraani, kiitos!



 ---


Photography report: May Day 2015

I was again taking my cameras for a little walk during the May Day celebrations. I really like this day because there is this collective feeling of celebration you cannot have for example in midsummer when most people will go their summer apartments and celebrate in their own small groups. It's nice to photograph in the city as most people are happy and there is happening a lot during these days. I have taken lots of May Day photographs during the years, but here you can see some pictures from this year. 

Traditionally people are going to a park to have a picnic on 1st of May. I think there wasn't as much people in the park than year before, but still quite a lot. The band was pretty good and weather was nice, but I don't know how nice picnic it is to have with a thousand people.

I really like the combination of Rodinal and Agfa B&W films - they are made for each other! The tones are beautiful and pictures are beautifully contrasty and crispy. So, more Agfa films for me to photograph!


perjantai 9. toukokuuta 2014

Kuvareportaasi: Varissuo

Täytyy myöntää etten ollut koskaan aiemmin käynyt aivan Varissuon ytimessä, vaikka olen asunut Turussa koko ikäni. Varissuo on Turun itäosan betonisin keskittymä ja monia mielipiteitä herättävä lähiö, joka tunnetaan valtakunnallisestikin. Yleensä alueesta ei kuule mairittelevia mielipiteitä, mutta arvelisin niiden perustuvan enemmän mielikuviin, puheisiin ja ennakkoluuloihin kuin kokemuksiin. Onhan kyseessä kuitenkin 70-luvulla rakennettu metsälähiö, joka on myös asukasrakenteeltaan Suomen kansainvälisin. Eihän se voi jättää ketään kylmäksi.



Alue on melko tiheään rakennettua ja kerrostalovaltaista aluetta: ruskeaa tiiltä, harmaata betonia, lautasantenneja, lukittuja autohalleja ja korkealle kohovia kerrostaloja. Niiden välissä on pallokenttiä, metsätilkkuja, kalliota ja joitakin rivitaloalueita. Ensivaikutelma alueesta on kieltämättä melko karu kauppakeskukselta katsottuna: ankean näköiset ja vieri vieressä olevat elementtitalot muodostavat ikään kuin läpipääsemättömän ja korkean muurin. Osa taloista on jo hieman rapsahtaneen näköisiä, mutta toiset taas vaikuttivat olevan aivan vastikään remontoituja. Ihmettelin myös miksi monissa taloissa oli hyvin pienet ikkunat ja etenkin kun ympärillä oleva kerrostaloblokki muodosti selvästi hämäriä katvealueita. Ilmeisesti kyseessä on kuitenkin öljykriisin aikaansaama kompromissi asunnon valoisuuden ja saavutetun energian säästön välillä.


Pienen Varissuokävelyni päätteeksi voisin todeta alueen olevan hyvin eloisia moniin muihin paikkoihin verrattuna. Alueella on runsaasti erilaisia palveluja ja liikenneyhteydet ovat hyvät. En ole myöskään yleensä tottunut näkemään lähiöiden asuinkerrostalojen kivijaloissa mitään liiketoimintaa, mutta Varissuolla niitäkin näytti olevan. Ei siis mitenkään pystyyn kuollut paikka ja varmasti on myös mainettaan parempi alue, sillä maine, ja varsinkin huono sellainen, kulkee aina totuuden edellä. Täytyykin tehdä joskus vielä uusi retki Varissuolle. 

---

Photography report: Varissuo

I made a short walk to a suburb called Varissuo in the east side of Turku. The place has a bad reputation, because there lives a lot of refugees and also people don't find it very attractive place to live. But I think most of the bad reputation is more rumours and visions than reality.

In Finnish scale the area is very densenly built and the buildings are mainly block of flats. The first impression of the area isn't that great because the area looks quite gloomy when you look at it from the mall and main road. The gray buildings are very high and together they form a big wall in front of you. But when you walk inside the area, you'll find the place quite forestry and green. Some of the buildings need some renovation, but others are just recently renovated.

My impression of the area is that it's very lively compared to other areas. There are good services and public transportation in this area and you can see people hanging around on the streets (ok, not so much in my photographs). So definitely it's not a quiet and dead place at all and I believe it's a better place what reputation says.


torstai 6. helmikuuta 2014

Kuvareportaasi: U-sairaala

Tässä pieni kuvareportaasi kun olen jo pidemmän aikaa sellaisen halunnut tehdä. Aiheena on eräs ympäristöään hallitseva rakennus - tässä tapauksessa siis Turun yliopistollisen keskussairaalan U-sairaala. U tulee sanasta uusi ja kyseessä onkin 60-luvulla rakennettu aikanaan uusi sairaala. Nykyään ei siis enää kovin uusi, vaikkei vielä hyvin vanhakaan, mutta nimi on jäänyt elämään. Tuollainen kolossaalinen ja armoton ulkokuori lienee tyypillistä aikansa sairaalarakennuksille.

Perinteiseen tapaan rakennus kärsii homeesta ja sisäilmaongelmista ja sairaalatoiminta onkin määrä lopettaa rakennuksessa muutamien vuosien kuluessa. Sairaalan tämän jälkeinen kohtalo onkin vielä avoin ja se on pohdinnassa. Tiloille on vaikea keksiä uutta käyttöä, sillä se todennäköisesti vaatisi myös mittavan remontin. Kenties tuo aikansa maamerkki jopa katoaa kokonaan kaupunkikuvasta. Siltä varalta on hyvä tallettaa muutama kuva vielä toiminnassa olevasta rakennuksesta ja miksei muutenkin - onhan kyseessä melkoisen puhutteleva ilmestys.

Otin kuvat eräänä marraskuisena sunnuntaina ja oli melko lähellä ettei jo ennestään hämärän päivän valo loppunut kesken, sillä käytin hyvin hidasta filmiä. Muuten pilvinen ja hieman synkkä päivä loi rakennuksen henkeen sopivaa uhmaa ja dramatiikkaa.




---

Photography report: Turku University Hospital

I've wanted to make a photography report on something for so long, so I decided to make one of this massive building. It's a hospital which was built in the 60's but it's now in a bad condition. Actually the condition is so bad that they are planning to remove all the healthcare activity from that building in few years. They don't know what to do with this building after medical treatment is moved somewhere else, so there is a possibility that this may even be teared down...

I wanted to document this building while it's still there and in use. It's massive and ugly, but somehow interesting and one of my favourites.

I took these pictures in November and luckily there was still enough light as I used very slow film. The cloudy and dark day made also a dramatic look to this building.