Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste polarisaatiosuodin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste polarisaatiosuodin. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. helmikuuta 2020

Kuvia ratapihan laitamilta

En ole tämän vuoden puolella ehtinyt kuvata vielä kovinkaan paljon, joten on taas hyvä hetki kaivella arkistoja ja selailla viime vuoden kuvia. Eräänä kesäkuisena iltana olin taas viihtynyt ratapihan ympäristössä. Ja miksipä en olisi sillä vanhojen ratapihojen alueella on yleensä omaa mielenkiintoista teollista historiaa.

Kuvissa näkyvä Turun ratapiha-alue on ollut pienessä kehityksessä ja muutoksessa viime vuosina. Ehkä tämä näkymä on joidenkin vuosien jälkeen tyystin erilainen jos suuret suunnitelmat ja hankkeet käyvät toteen. Ainakin yksi uusi ratapihan ylittävä silta sinne on tällä hetkellä jo rakenteilla.





Näin jälkikäteen muisteltuna tämä oli ihan mukava ja mielenkiintoinen kuvausreissu. Olosuhteet olivat hyvät ja kesäkuussa on vielä iltamyöhäänkin sellaista omaa mystistä pohjoisen valoa, jota ei enää muina kesäkuukausina ole. Ja hei, pidän myös tästä HP5:n ja Rodinalin rouheasta yhdistelmästä.

Viimeisessä kuvassa olen käyttänyt polarisaatiosuodinta, joka tummentaa sinisen taivaan, vähentää heijastuksia ja tekee pilvistä erottuvammat. Sellainen on aina hyvä hankinta, vaikka sitä ei tarvitsisikaan kovin usein.


---

Photographing by the railway yard

I haven't photographed so much during the 2020's yet, so it's definitely a good time to have a look what can be found from my archives. Here's what I photographed last summer. I have spent some time near the railroad station on a June evening and took these photos. I think old railway areas are interesting as there is some industrial history present.

This view can be different somewhere in the future as there are some plans for developing this area. But you never know whether or not they will become reality. At least a new bridge across the rail yard is currently under construction.

I remember when I took these photos as it was a nice evening. There is some mystical northern light in June even when it's late in the evening. Nights get darker during July and this late evening light disappears. And hey, I like the grainy combination of HP5 and Rodinal too.

On the last photo I used a polarizer filter which makes blue sky darker, reduces reflections and pops-up clouds. It's always a good investment even if you don't need it very often.

perjantai 10. marraskuuta 2017

Junanvaunujen kohtalo

Helsingin reissulta jäi tuliaisiksi yksi rulla Agfan APX 400 -filmiä. Olen kuvannut kerran aiemmin kyseisellä filmillä ja siitäkin on jo muutama vuosi aikaa. Voisin jatkossa kuvata mieluusti lisää, sillä jälki on sävykästä ja filmi oli muihin verrattuna myös suhteellisen edullista. Helsinkiläisessä kivijalkaliikkeessä sen hinta oli reilun vitosen per rulla, eli pari euroa halvempaa kuin esimerkiksi Ilfordin HP5. Netistä löytyy luultavasti tätäkin halvemmalla. Suosittelen siis kokeilemaan.

Kesän alussa eräälle pistoraiteelle ilmestyi iso letka junanvaunuja. Olen pohdiskellut vaunujen kohtaloa – miksi ne ovat siellä ja mitä niille olisi tarkoitus tehdä? Lähes välittömästi vaunujen ilmestyttyä, saivat ne uutta maalia pintaan. Eikä kulunut kauaakaan kun ensimmäiset ikkunat tuhottiin. Yltyvä rappion kierre alkoi heti.

Kuukausia myöhemmin lehtiartikkelista selvisi, että vaunut ovat vain säilytyksessä ja ne olisi tarkoitus ottaa vielä liikenteeseen. Silmämääräisesti arvioituna kylmillään seisseet vaunut vaativat melko paljon kunnostusta ja rahaa, että ne voidaan ottaa taas käyttöön. Peli hävittiin heti.





---

The destiny of the passenger carriages

I bought a roll of Agfa APX 400 when I visited in Helsinki. I have shot one roll of it few years ago. I could use it more in the future as it is a very fine film and relatively cheap compared to other brands. In a photo store it was a bit over 5 euros per roll, so it was a couple of euros cheaper than Ilford HP5 for instance. Probably you get it even cheaper when you buy it online. Try this film if you haven't already tried.

At the beginning of the summer a bunch of passenger carriages appeared on a railway yard. I have been thinking of the destiny of these passenger cars – why they were there? Almost immediately they were covered with new paint and it didn't take too long when the windows were smashed. The circle of destruction started right away.

Months later I read a news article about these passenger cars and it turned out that they were only stored for later use. It seems that it requires a lot of money and work to get these cars back in shape. The game was lost right away.

perjantai 3. marraskuuta 2017

175 vuotta suomalaista valokuvaa

Suomen ensimmäinen valokuva täyttää tänä päivänä juhlavat 175 vuotta.

Kyseinen valokuva on Turun museokeskuksen valokuva-arkistoissa oleva dagerrotyyppi, jonka Henrik Cajander nappasi kamerallaan Turussa 3.11.1842. Kuvassa on näkymä Uudenmaankadulta ja eräs rakennus, joka sittemmin jäi uudistushalujen ja modernisaation puskutraktorin alle. Rakennuksen takana näkyvä kirkontorni on tietenkin vielä omalla paikallaan.

Valokuvan voi käydä katsomassa esimerkiksi Wikipediasta.

---

Millaiselta näyttää seuraavat 175 vuotta? Säilyykö vuodesta 2017 valokuvia, joita katsellaan vielä vuonna 2192? Jos säilyy, millaisia ne voisivat olla? Olisiko kyseessä kuva ruoka-annoksesta, lemmikistä vai kenties selfie jollain hauskalla filtterillä efektoituna?

Minulla on sellainen tuntuma, että valtava määrä valokuvia saattaa tuhoutua ja kadota iäksi rikkoutuneiden muistikorttien, kovalevyjen ja unohdettujen pilvipalveluiden mukana. Ehkä ne eivät säily ellei joku ota tehtäväkseen säilyttää niitä. Sama asia kuin pahvilaatikoissa säilössä olevien negatiivien ja paperikuvien kanssa. Jossain vaiheessa ne saattavat päätyä roskalavalle.

Mutta tarvitseeko valokuvan ylipäätään säilyä "ikuisesti"? Puhelimen kameralla napattu ja välittömästi ystäväpiirille jaettu kuva tietystä hetkestä täyttää tehtävänsä sellaisenaan eikä sen ehkä tarvitse säilyä loputtomiin. Asioilla on puolensa.

---

175 vuotta Cajanderin valokuvan jälkeen kipusin kallion päälle ja otin valokuvan. Kuvassa näkyy edelleen sama kirkontorni kuin Suomen ensimmäisessä valokuvassakin.





---

175 years of Finnish photography

Today it's exactly 175 years since the first photograph was taken in Finland.

This photograph (daguerreotype) is now in the collections of Museum Centre of Turku and it was taken by Henrik Cajander in Turku on November 3rd 1842. There's a building and the tower of Turku cathedral in the photograph. The building in front was demolished during the modernisation of the city some decades ago, but the church is still there.

You can check out the photograph in Wikipedia.

---

What about the next 175 years? Will there be photographs in 2192 that were taken in 2017? What kind of photographs they would be? Could it be a picture of a food portion, a picture of a pet or perhaps a selfie with a dog filter? 

I have a feeling that a lot of photographs will be lost because of broken memory cards, hard discs and forgotten cloud services. These photographs will not last if there is no one to save them. It's the same thing with negatives and prints. Someday they could end up in a trashcan.

Should photographs remain "forever" anyway? A shared cell phone picture has its own purpose and time and it doesn't have to remain forever. Things have different sides.

---

175 years after Cajander's photograph I climbed on a hill and took a photograph. There's still the same church tower than in Finland's first photograph.

torstai 2. marraskuuta 2017

Syksyn värejä

Heipä hei, pitkästä aikaa! Viime aikoina olen käyttänyt aktiivisesti lähinnä Instagramia, mutta laitetaanpa tännekin vaihteeksi hieman uutta sisältöä, koska - no, miksi ei.

Ruskan parhaimmat hetket alkavat olla jo takana päin. Ehdin kuvata kellastuvia lehtiä sen verran, että aiheesta voisi tehdä useammankin blogiartikkelin. Aloitetaan nyt tällä ensimmäisellä ainakin.

Vaikka otsikossa puhutaan syksyn väreistä, ovat kuvani kuitenkin tutun ja turvallisen mustavalkoisia. En tiedä ylittyykö parodiahorisontti kuitenkaan aivan näin vähästä, mutta sanoisin syksyn valojen ja värien olevan selkeästi aistittavissa, vaikka itse kuvista ne puuttuvatkin. Nappasin kuvat lokakuussa sunnuntain kauppareissun ohessa filmirullan viimeisille ruuduille. Silloin oli kaunis ja lämmin syyspäivä ja koivujen lehdet keltaisimmillaan.

Vahvojen kontrastien ja syksyn kuulauden salaisuus piilee käyttämissäni värisuotimissa tai eri suotimien yhdistelmissä. Näissä kuvissa olen käyttänyt punasuotimen ja polarisaatiosuotimen yhdistelmää, jolla saa tietyssä kulmassa kirkkaansinisen taivaan tummaksi tai jopa aivan sysimustaksi. Aivan ohutkin pilviharso erottuu tällöin selkeästi siniseltä taivaalta. Ilman suotimia kuvista olisi tullut melko tavanomaisen latteita, eikä kirkkaan syyspäivän tunnelma olisi välittynyt.

Suosittelen tätä suotimien yhdistelmää mikäli haluat mustavalkokuviisi dramatiikkaa ja erottuvuutta.







---

Colours of the autumn

Hello for a long time! I have been using only Instagram recently, but let's put some content here for a while, because - well, why not.

The best moments of autumn colours are behind. I took enough photos of the best moments so I could write couple of blog articles about it. Let's start with the first one at least.

Ironically the title says about colours of the autumn, but the photographs are still traditional black and white photographs. You can still have the feel of the colours even when the photos don't have any colour on them. It was a warm Sunday in October and the birch leaves were bright yellow.

The secret of the strong contrast is on the colour filters and the combinations of different filters. I used a red filter and a polarizer filter with these photos. With this combination the clear blue sky will turn dark or completely black depending on the shooting angle. Even a light and thin cloud will pop out of the dark sky. Without the filters these photos would be quite flat and the feel of the crisp autumn would not come over.

I recommend this combination of filters if you want to have some dramatic effects to your black and white photographs.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Testissä Fomapan 200

Sain kaverilta testiin Fomapanin filmiä ja tässä muutama otos kyseiseltä rullalta. Foma on tsekkiläinen valokuvausalan yritys ja nettisivujensa perusteella ollut toiminnassa pian jo lähes sata vuotta. Itse en juurikaan tiedä heidän filmeistä tai muista tuotteista paljoakaan kuin nimen ja sen, että niitä saa tilattua ulkomailta muita merkkejä huokeampaan hintaan. 

Hinta näyttäisi tässä tapauksessa olevan pelkkiä numeroita, sillä mielestäni tällä filmillä saa oikein mukavaa jälkeä. En ehkä silti viitsi alkaa tilailla ulkomailta mitään suuria filmiläjiä, sillä kulutukseni on sen verran pientä, että pärjään aivan hyvin satunnaisilla irtofilmeillä, joita ostan hyvin harvakseltaan. Jääkaapissani on nimittäin vielä toinenkin Fomapanin filmi. Nyt vähän aurinkoisia kuvia sadepäivän keskelle. Ensimmäisessä kuvassa käytin polarisaatiosuodinta, joka tummensi taivaan.



Tänään muuten vietetään maailman filmikuvauspäivää. Sateisesta säästä huolimatta nappasin auton ikkunasta pari valokuvaa.

---

Test: Fomapan 200

I got few Fomapan films from my friend for testing. Foma is a Czech photography company and it's almost hundred years old. I know only the name of their products and the fact that they are cheaper than many other brands.

In this case it seems that prize is only numbers, because the results are very nice. Propably I won't order huge loads of film from abroad, because my consumption of film is very low and it's okay for me to buy some random films separately. There's even another Foma-film in my fridge right now.

Today was another theme day: the world film photography day. Even when it was rainy here, I took few pictures from the backseat of a car.

In the first picture I used a polarizer.


maanantai 23. kesäkuuta 2014

Musta taivas

Pitkästä aikaa blogin puolella taas. Tällä välin olen kuvannut ja kehittänyt pari filmiä ja itse asiassa hain juuri erään pidemmän aikaa maisemia kuvanneen neulanreikäkamerani pois. Tarkoitus olisi asentaa tilalle uusi tässä piakkoin. Lauantaina oli kesäpäivänseisaus, jolloin aurinko oli korkeimmillaan pohjoisella pallonpuoliskolla. En ole vielä ehtinyt katsoa millaista jälkeä tuo edellinen solarigrafiakokeiluni tuotti, mutta uskoisin sen olevan ihan hyvä. Ainakin kiinnitys oli tukeva.

Tässä sen sijaan pieni suodinkokeilu. Onneksi omistan nuo pari suodinta, jolla sinisen taivaan saa mustaksi kun kuvaa mustavalkoisella. Kyseinen yhdistelmä on siis polarisaatiosuodin + punasuodin. Pelkällä punasuotimellakin saa tumman taivaan, mutta ei aivan näin tummaa. Harmi vain, etten omista sellaista laajakulmaa jossa olisi sama suodinkierre, joten nämä on kuvattu vähemmän dramaattisella 50-millisellä.

Nämä on muuten kehitetty Rodinalilla. Ensimmäistä kertaa kokeilin kyseistä kehitettä ja ei kai sitä ihan suotta ole kehuttu.




----

Black sky
Long time no see. I have photographed and developed two films during this time.  Actually I picked up one of my pinhole cameras on Saturday which has been on the site for few months already. The  summer solstice was also on Saturday which means that sun has reached the highest point on the northern hemisphere. I don't know what was the result of that solargraphy experiment, but I am going to put a new one in few days.

Here's a filter experiment. I shooted b&w film and had a polarizer and a red filter on my lens. Together they make the blue sky turn into black. Unfortunately I don't have a wider lens with same filter size, so I had to use my 50 mm lens, which made the result less dramatic.

By the way, I developed these with Rodinal. This was my first try and I like the results.