Vuosikatsaus 2018

On taas aika perinteikkään vuosikatsauksen. Mitään erityisiä teemoja tai suurempia projekteja ei ole ollut tänäkään vuonna käynnissä, vaikka maailmalla ja lähes kotinurkillakin on ollut kaikenlaisia ehkä hieman korkeammankin tason tapahtumia.

Näin jälkikäteen katsottuna, jonkinlaisia teemoja nousee kuitenkin esiin. Esimerkiksi kauppatorin ympäristö ja sen laidalle kohonnut nosturi esiintyvät hyvin monissa pitkin vuotta ottamissani kuvissa. Toriparkin rakentamisen myötä kauppatorin alta paljastunut 1600-luvun kadunpinta ja rakennusten kivijalat ovat myös olleet mielenkiintoinen näky.

Kauppatorin lisäksi olen kuvannut jonkin verran ympäri kaupunkia tapahtuneita vanhojen rakennusten purkutöitä. Kohteita on ollut eri paikoissa keskustaa kuin myös yliopistonmäellä. Olenkin pyrkinyt taltioimaan muuttuvaa kaupunkimaisemaa. Kun jokin rakennus saa lopulliset lähtöpassit katukuvasta, se ei sinne enää palaa ja siksi pidänkin niiden valokuvaamista tärkeänä ihan historiallisessa mielessä.

Kesän aikana tein myös ensimmäisen pienlehteni eli zinen. Tein siitä 20 kappaleen painoksen (jota on muuten vieläkin jäljellä). Lahjoitin yhden kappaleen graafikko-influensseri Kasper Strömmanille, joka yllätyksekseni kirjoitti siitä oikein kauniisti blogissaan. Rientäkääpä lukemaan oheisesta linkistä. Ajattelin myös tehdä jatkoa pienlehdelleni, mutta se tapahtunee sitten ensi vuoden puolella.

Kuvasin ahkerasti koko vuoden aikana ja aivan tarkkaa lukumäärää vuoden aikana kuvatuista filmirullista ei juuri tähään hätään ole, mutta nopeasti katsottuna niitä on kertynyt ainakin yli 60. Eli karkeasti laskettuna reilu rulla/viikko-tahdilla olen kahlannut tämän vuoden läpi. Alati kiihtyneeseen kuvaustahtiin saattaa olla vaikuttanut myös se, että tilasin Saksasta suuremman määrän filmiä ja aloitin myös syksyllä kehittämään mustavalkofilmejä kotonani. Saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta kuvasin melko paljon myös värinegaa. Tähän katsaukseen valikoitui tällä kertaa kuitenkin vain mustavalkokuvia, sillä se on ollut pääsääntöisesti käytössäni.

Mutta näihin mustavalkoisiin kuviin ja tunnelmiin lopettaessani toivotankin parempaa ensi vuotta ja pitäkää kamerat vireessä!

Suoraa salamaa

Olen ennen kuvannut pelkästään luonnonvalossa, mutta muutaman viime vuoden aikana olen ottanut vanhan salamalaitteen vakituisempaan käyttööni. Kamerassani ei valitettavasti ole perinteistä etsimen päällä olevaa salamakenkää, vaan Nikon F3:n oma salamakiinnitys johon sopii vain tietyt Nikonin salamat. Adapterilla siihen saa kiinni muutkin ulkoiset salamalaitteet, mutta minulla ei ole adapteriakaan. Salamakuvausta varten käytössäni on kameraan kiinnitettävä kahva, johon salaman saa kiinnitettyä. Salaman signaali kulkee kaapelilla kameraan. Mutkikasta ja kömpelöä, mutta toimivaa.

Olen huomannut, että salaman käyttöä yritetään usein peitellä ja häivyttää kaikenlaisilla heijastimilla, himmentimillä tai epäsuorasti heijastamalla. Tämän lisäksi jotkut käyttävät pääsalaman lisäksi vielä orjasalamaa. Mielestäni rehellinen suora salama jyrkkine varjoineen on hyvin kiinnostava ja jollain tapaa myös raa'an todistusvoimainen. Suoralla salamalla ei peitellä lisävalon käyttöä tai yritetä tehdä valaistuksesta "luonnollista". Siksi ajattelin jatkossakin ottaa kuvia suoralla salamalla ilman suurempia hifistelyjä ja katsoa mitä tulee, sillä sattumalla on osansa.


Tähän loppuun olisi mainiosti sopinut suoralla salamalla otettu kuva jonkun kauhistuneesta naamasta, mutta valitettavasti sellaista ei ole nyt tarjolla.

---

Direct flash

For many years I've been photographing only in ambient natural light, but in these couple of years I have taken a flashlight as a part of my photography routine. Unfortunately there's not a standard hotshoe in my Nikon F3. This camera has it's own special hotshoe that takes only certain Nikon speedlights. I even don't have the adapter, so that's why I have a separate support for the flashlight. I know, it's complicate, but it works.

I have noticed that people tend to hide the use of a flashlight by using all kind of reflectors, diffusers or bouncing the light indirectly. Some people even use a slave flash. I think there's something interesting in direct flash and it has some raw power in it. If you use direct flash you are most likely not trying to hide it or make the scene look "natural". That's why I'm going to use direct flash in the future and be surprised of the results as there's always a surprise factor in it.

It would have been good to have a photo of someones horrified face illuminated by direct flash here, but unfortunately I don't have one right now.

Kodak T-Max P3200 - rouheaa rakeisuutta

Kodakin T-Max -sarjaan kuuluva nopea mustavalkofilmi teki hiljattain paluun kauppojen hyllyille. Kyseessä ei taida olla aivan sama filmi kuin aiempi versio sillä nimessä on mukana P-kirjain. Se kuulemma viittaa filmin prässäykseen sillä huhujen mukaan kyseessä olisi oikeasti ISO 1600 -herkkyyden filmi.

Testasin vähän aikaa sitten kyseistä filmiä ensimmäisen kerran. Arvasin, että rakeisuutta tulisi olemaan jonkin verran sillä filmi on hyvin herkkää ja suuri herkkyys tarkoittaa luonnollisestikin suurempaa ja näkyvämpää raetta. Kun muutakaan kehitettä ei ollut käsillä, kehitin filmin Rodinalilla, joka tunnetusti antaa melko rakeisen ja piirroltaan terävän jäljen. Jokin muu kehite olisi varmasti ollut armollisempaa, sillä lopputulos oli todellakin rakeinen. Rakeisuutta saattoi myös lisätä se, että kuvasin melko hämärissä olosuhteissa ja osa kuvista olikin suoraan sanottuna alivalottuneita.

Olen joskus kuvannut Ilfordin Delta 3200 -filmiä ja se ei muistaakseni ollut lähimainkaan yhtä rakeinen. En tosin kehittänyt sitä Rodinalilla, vaan Kodakin D-76 kehitteellä, joten se vaikuttaa myös asiaan. Mielenkiintoista uuden T-Maxin kohdalla on, että rakeisuuden näkee selvästi jo silmämääräisesti negoja tarkastelemalla ja lopullinen sekä vieläkin armottomampi totuus paljastuu vasta kun negat skannaa tai vedostaa.

Mukavaa, että filmirintamalla tapahtuu nykyään sekä vanhojen paluita että uusien tulokkaiden esiintuloja. Uutta T-Maxia kannattaa kokeilla jos ei pelästy silminnähtävää raetta ja jyrkkää lopputulosta. Suositeltavaa voisi myös olla jonkin muun kehitteen kuin Rodinalin käyttäminen ellei sitten tavoittele tällaista ultrarakeista lopputulosta.

---

Kodak T-Max P3200 - fast, rough and grainy

Recently Kodak relaunched the old T-Max P3200 film. Actually this is not the same film than before as it has "P" on it's name. It's rumored that the letter "P" means push processing as this film would be ISO 1600 film in reality.

I tested this film for the first time recently and I knew it was going to be a grainy result as it's a super fast film. I developed this with Rodinal as I didn't have any other developer in my hands. Rodinal is a high acutance developer and it's famous for sharp and grainy result. Any other developer would probably be more merciful to the result as it really was grainy. Maybe the graininess was even begger because I shot this film in dim conditions and some of the frames were even under exposed.

I have used Ilford's Delta 3200 before and I don't remember it was this grainy. I developed it with Kodak D-76, so it affects the result of course. But it's really interesting that you can see the grains with a naked eye and the final result is revealed when you scan or print the negatives.

It's good to see comebacks and completely new films in the market today. Try this new T-Max film if you are not afraid of coarse grain and contrasty result. My advice would be to try any other developer than Rodinal if you are not craving for these kind of ultra grainy results.