Sivut

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Zine julkaistu!

Ensimmäinen pienimutoinen julkaisuni on nähnyt päivänvalon! Kyseessä on siis zine eli pienlehti, joka on toteutettu jonkun mielestä ehkä hieman arkisesti kopiokoneella. Laatu on mielestäni  kuitenkin kohtuullisen hyvä ja toteutus oli myös suhteellisen helppoa ja edullista.



Lehti on nimeltään Lumous ja se käsittelee filmivalokuvausta. Lehden sisältö painottuu kuvalliseen ilmaisuun ja se sisältää 24 sivua ja 30 valokuvaa, jotka olen ottanut tänä- ja viime vuonna. Mukana on myös hieman tekstiä ja tietoja esimerkiksi käyttämistäni filmeistä ja objektiiveista.



Lehden tekeminen oli kokonaisuudessaan hauskaa ja suunnittelussa sai tietenkin käyttää vapaasti omaa mielikuvitusta ja harkintaa. Koska tein lehden kopiokoneella, kiinnitin erityistä huomiota lehden taittoon ja kuvien sommitteluun ja kertovuuteen. Lehti on kooltaan A5 ja olen itse nitonut ja taitellut jokaisen lehden. Paperi on normaalia tulostuspaperia, mutta kannet ovat värillistä 160g/m2 kartonkia, joten lukukokemus on tukeva.

Tein ensimmäisestä lehdestä numeroidun 20 kappaleen painoksen, ja jos haluat hankkia yhden itsellesi saat sen omaksesi 6 eurolla (+ postikulut n. 2 e). Ota siis yhteyttä sivun laidassa ilmoitettuun sähköpostiin tai jollain muulla viestimellä!



Suunnittelin tekeväni myös toisen numeron, joten pysy kuulolla.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti