Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nikon F4. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nikon F4. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. marraskuuta 2022

Mahdollisuuksien marraskuu

Vaatimaton julkaisutahti täällä blogin puolella on jatkunut jo hyvän aikaa ja nyt ollaankin jo vuoden loppupuoliskolla. Kuvaaminen on jäänyt aika paljon vähemmälle, joten ei tässä aivan suunnattomasti olisi julkaistavaakaan. Olen toki jonkin verran kuvannut eli useita satoja kuvia, mutta kannan kameraa mukanani enää vain harvakseltaan. Aika paljon on digitoimatonta materiaalia myös ja muutama kehittämätön filmirullakin löytyy jääkaapista.





Pelkän kyllästymisen lisäksi mielenkiinnon hiipumiseen voi vaikuttaa jonkinlainen filmikuvaajia koskeva yhteisöllisyyden hajoaminen erilaisilla julkaisualustoilla. Esimerkiksi monien kiroama Instagramin algoritmi on häivyttänyt paljon omasta mielestään "epäsuosittuja" sisältöjä täysin näkymättömiin. Monet ehkä ajattelevatkin, että uusien julkaisujen tekeminen on hyödytöntä ja hukkaan heitettyä aikaa jos vain kourallinen seuraajista voi nähdä ne. Tämä saattaa johtaa kaikkien kannalta ikävään kierteeseen, sillä monet pyrkivät välttämään algoritmin temppuilun tekemällä mahdollisimman trendaavia ja suuria massoja miellyttäviä sisältöjä. Väistämättä tämä taas johtaa siihen, että lopulta kaikesta alustoille laitetusta materiaalista tulee samanlaista geneeristä massaa, josta kukaan ei oikeasti pidä. Instagram ei ole Tiktok, vaikka siihen suuntaan sitä yritetään jatkuvasti kammeta.

Jos ensin joutuu taistelemaan kuvien optimoinnin ja siitä johtuvan heikon kuvanlaadun kanssa, ja tämän lisäksi algoritmi vielä suodattaa kuvat näkymättömiin, alkaa koko alustan käyttö tuntua turhalta. Mutta mikään ei ole ikuista ja kaikki muuttuu. Se Instagramista tältä erää.



Kaikenlaista muutakin yllättävää on viime kuukausina tapahtunut maailmalla ja melko lähelläkin. Euroopassa käydään armotonta sotaa, merenalaiset kaasuputket räjähtelevät, ohjukset lentävät ja tunnelmat alkavat muutenkin kiristyä talvea kohti mentäessä. Ilma on sakeanaan pöyristyttäviä väitteitä ja syytöksiä. Millaisia käänteitä onkaan vielä edessä?

Ukrainan sodan myötä piti poistaa täältä blogin puolelta eräs kirja-arvostelu. Se on sinänsä sääli, mutta koska kyseisen kirjan tehnyt henkilö oli selvästi Venäjän "sotilaallisen erikoisoperaation" kannattaja, sai arvostelukin mennä.

Marraskuu kuuluu vuoden hämärimpiin ajankohtiin ja monien mielestä se rajoittaa kuvaamista. Näin saattaakin olla mikäli kaipaa vain auringonpaistetta leppoisia säätiloja, mutta itse näen tässä vain mahdollisuuksia. Hämärän tunnelman tavoittelijoille marraskuu sateineen ja keinovaloineen luo mielenkiintoista vaihtelua.

--- 

November is for possibilities

It's been a long time since last post, but it's good to be back at least at the end of the year. I have reduced photographing quite a lot, so it wouldn't be so much photographs out there ready to show you. Of course I have photographed during the year (at least several hundreds of photos), but I don't carry my camera with me anymore on a daily basis. There are a lot of undigitized films and also some undeveloped rolls in my fridge.

I think it's not only being bored in photographing, but I believe there's developing some kind of separation in film photography community on some social media platforms. For example the cursed algorithm of Instagram is filtering a lot of content what it thinks is "unpopular". Many people might think that it's useless and waste of time to post anything as only handful of your followers can actually see it. This might lead to a bad circle for everyone as some people try to avoid this by following the trend and posting only for big masses. This will eventually lead in a situation where most of the content becomes generic and grey mass which actually doesn't please or interest anyone. Instagram is not Tiktok even when they are forcing it in that direction.

When you struggle for optimising your photos and it anyway leads to bad image quality and the algorithm filters your photos, you just might ask yourself is there any sense of using this platform anymore. But nothing lasts forever and everything is changing and evolving. That's about Instagram this time.

There's definitely something worse happening in the world right now and even quite near, to be honest. There's a raging war in Europe, undersea gaspipes are exploding, rockets are flying and everything is going in a bad direction as the winter comes. There's a lot of unbeliavable accusations in the air. Who knows where will all this lead us in the future?

Because of the Ukraine war, I had to remove a book review from this blog. It's a pity, but as it was very clear that the author was supporting Russia's "special military operation", the review had to go.

November is one of the darkest seasons here and many people think it's useless time for photography. It propably is if you crave for sunny days and nice weather, but I see it as a possibility. If you look for moody atmosphere, November is a good time for rainy photos with a hint of artificial lights. 

lauantai 12. kesäkuuta 2021

Testissä Ilford Delta 100

Vaikka olenkin kuvannut jo hyvän aikaa eli useita vuosia, löytyy silti jonkin verran filmejä, joita en ole koskaan käyttänyt. En siis ole mitenkään systemaattisesti kokeillut eri filmejä, joten silloin tällöin vastaan tulee henkilökohtaisia uutuuksia filmeistä, jotka ovat kuitenkin olleet markkinoilla jo pitkään.

Tällä kertaa kyseessä siis on Ilfordin Delta 100, joka edustaa Ilfordin hitaampia filmejä. Tilasin tässä kevään aikana jonkin verran filmejä varastoon, sillä vanhat alkoivat jo käydä vähiin. Ostin enemmän hitaampia filmejä ja mukana oli myös 10 rullaa Ilfordin Delta 100 -filmiä. Vaikka en ollut kuvannut kyseisellä filmillä koskaan aiemmin, en mitenkään epäröinyt ostaa kerralla suurempaa määrää.









Kuten aiemmin, tämäkään ei ole mikään tekninen ja tieteellinen testi, vaan muutaman rullan kuvaamisesta kertyneitä kokemuksia ja havaintoja. Kehitin rullat Rodinalilla, sillä olen käyttänyt tätä kehitettä jo melko pitkään helppoutensa vuoksi. Lopputulos olisi varmaankin hieman erilainen jollain toisella kehitteellä, mutta sitä en voi tämän perusteella tietää.

Kuten arvelinkin, jälki on ihan hyvän näköistä ja sävykästä. Luulisin, että tämä filmi soveltuu hyvin kirkkaisiin ja kuulaisiin kohteisiin, joita näissä esimerkkikuvissa onkin jonkin verran. Eivät siis ole aivan tuoreita kuvia, kuten lumikinosten jäämistä voi päätellä. Vaikka jälki on ihan hyvää, pidän silti ehkä enemmän Ilfordin FP4 -filmistä. Se on aavistuksen nopeampaa ja Rodinalilla kehitettynä se on mielestäni myös hieman rouheamman ja kauniimman näköistä. Mutta kehite varmasti vaikuttaa tähänkin asiaan jonkin verran kuten kuvankäsittely, jossa olen pyrkinyt säilyttämään vaaleampia sävyjä. Kontrastin lisääminen voisi siis tehdä terää.


Bonuksena vielä yksi hieman tuoreempi kuva keskikoon kameralla otettuna. Sillä ei sinänsä ole merkitystä millä kameralla tai kuvaformaatilla kuva on syntynyt, sillä samaa filmiä niissä on valotettu. Olosuhde tuossa viimeisen kuvan ottohetkellä oli puolipilvinen, mutta muuten ihan valoisa säätila. Tämän kannettavan tietokoneen näytöltä kuva ei ehkä näytä parhaalta, mutta muuten ajanee asiansa. Keskellä näkyvä puu on muuten Pietari Kalmin tammi Aurajoen rannalla.

Sanoisin, että Ilfordin Delta 100 on oikein hyvää filmiä ja luultavasti se on parhaimmillaan kirkkaissa olosuhteissa.

---

Ilford Delta 100 in a review

As I have photographed already many years, there are still films which I have never used, even when they have been on the market almost forever. One of these is Ilford Delta 100 which belongs to the category of slow black and white films.

During this spring I bought a bigger bunch of films as I started to run out of my stock. I bought more slower films including this 10 roll pack of Delta 100. I really didn't have any doubts of buying this much film I have never used before.

And to let you know, this is not any kind of scientific test, but only my experiences on this film after shooting couple of rolls. I used Rodinal as my developer and I have no idea is it really the best developer for this film, but I use it mainly because it's very easy to use. Results could be different if used another developer, but in this case I don't know the difference.

As I expected the results are quite nice when it comes to tonality, contrast and over all look. I think this film suits very well to bright and clear scenes like some of these example photos represent. These are not very fresh photos as the snow piles suggest. Even though the results are good, I still like more Ilford's FP4. It's slightly faster and it looks a bit grainier when developed with Rodinal. I think the developer plays a crucial role in this. I could also adjust more contrast when I edit photos. It propably brings a bit more attitude to my photos.

And the last one is a bonus photo taken with my medium format camera. It really doesn't matter what camera or film format you use, as it is the same film inside your camera. The weather was a bit cloudy but still realitively bright. Maybe it doesn't look best on my laptop screen, but is alright. The tree in the middle is Pehr Kalm's oak on the banks of Aura river.

As a conclusion I would say that Ilford Delta 100 is over all a very good film and propably it's best for bright scenes.

lauantai 6. helmikuuta 2021

Tammikuun kootut

En tiedä onko näin helmikuussa enää kovin ajankohtaista toivottaa hyvää uutta vuotta, mutta hyvää talvea nyt ainakin, kun sellainen on tänne vihdoin saapunut. Ja tämähän on vasta vuoden ensimmäinen blogikirjoitus, vaikka ajatuksenani oli toki kirjoittaa jo aiemmin. Käytin kuitenkin sen ajan enemmänkin kuvaamiseen, skannaamiseen ja kuvien katseluun kuin blogikirjoitusten laatimiseen.

Alkuvuoden ja oikeastaan koko viime vuoden loppuosan olen viihtynyt kamerani kanssa erityisesti Turun itäosien vuorilla kuten Pääskyvuoressa, Laukkavuoressa, Nummessa ja Varissuolla. Ja miksenpä olisi, sillä ne eivät ole ennestään kovin tuttuja paikkoja. Useimpien kuvien eteen olen taas jälleen kerran saanut palella ja nähdä vaivaa aika paljonkin, mutta onko se ollut kaiken vaivan väärtti?











Huomasin muuten äskettäin, että eräs osio Varissuon kuvista oli jäänyt melko pahasti alivalottuneeksi. Se on ikävää, sillä olosuhteet olivat muuten mainiot. Ilta oli kauniin utuinen ja kuunhohteella varustettu. Ehkä keväällä voisi kokeilla uudestaan kun silloin saattaa olla lämpimämpääkin.







Tässä nähdyt tammikuun kuvat oli muuten koostettu ainostaan kahdesta eri filmirullasta. Jäljellä on vielä pari kehittämätöntä rullaa sekä jonkin verran skannaamattomia ruutuja. Ja ken tietää mitä sieltä vielä paljastuu. Ehkä jotain hienoa – tai sitten jotain tavallista.

Tammikuusta ei jäänyt oikein mitään erityistä mieleen paitsi ehkä heti vuoden alussa uutisoitu Alexi Laihon kuolema. Ikävä uutinen ja se yllätti totaalisesti.

---

The January Collection

It's maybe too late for new year wishes as it's already February, but happy winter season at least. This is by the way the first post of this year even when I had in my mind to make posts earlier. But I used that time for photographing, scanning and watching pictures in different platforms.

I have spent quite of a slice of my time photographing in eastern parts of Turku during the beginning of this year and end of last year. And why wouldn't as I don't know these areas very well. I've had some freezing times and paid a lot of effort for my photographs, but has it been worth of all work?

I just found out that some section of my Varissuo photographs were quite badly underexposed. It's a pity as the evening was beatiful with all that hazy moonlight. Maybe I have to do another round in spring when it's warmer.

I made this collection out of two film rolls. I have still two rolls of undeveloped material and some unscanned frames. Who knows if there's something interesting – or just something non-interesting and normal.

I don't have any special memories or moments of this month except the news of Alexi Laiho's passing. That was sad and unexpected news.

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Syksyn kuvia ja vähän talvenkin

Kuten tuosta hieman alempaa voi lukea, hankin kesällä uuden kameran oikuttelevan kameravanhuksen tilalle. Täällä blogin puolella ei kuitenkaan ole näkynyt yhtäkään sillä otettua kuvaa. Olen laittanut joitakin kuvia Instagramiin, vaikka en mitenkään suunnattoman aktiivisesti sinnekään. Kuvia olen ottanut F4:llä nyt syksyn mittaan jo aikas monta rullaa, joten voisi niitä esitellä täälläkin.




Käyttökokemuksia kamerasta on nyt kertynyt useampi kuukausi ja eipä siinä ole ollut mitään erityistä moitittavaa. Kameran paino on tietysti sen verran suuri, että varsinkin kaulassa se alkaa tuntua melko nopeastikin. Paristoja en ole joutunut vaihtamaan vielä kertaakaan, mutta ehkä ne vielä hiipuvat ennen ensi kesää. Automaattitarkennus on ollut oikein mukava lisä, sillä se tuo lisää nopeutta ja tarkkuutta. Hämärässä tai täysin tasaisessa ja kontrastittomassa kohteessa se ei toimi kovin hyvin, jolloin tarkennuspiste täytyy hakea muualta tai tarkentaa manuaalisesti.








Vaikka kamerassa on muitakin automatiikkaan perustuvia vaihtoehtoja valotukselle, olen silti ehkäpä vanhasta tottumuksesta käyttänyt lähes pelkästään aukon esivalintaa. Voisi sitä täysautomaattistakin ehkä kokeilla tai suljinajan esivalintaa vaihteeksi. En myöskään ole testannut matriisimittauksen tarkkuutta ja toimivuutta mitenkään systemaattisesti, joten joitakin epämääräisiksi arvioimiani tilanteita olen kuvannut manuaaliasetuksilla. Mutta voisi sitäkin testata.

---

Autumn and winter photos

As some of you probably know, I bought a new camera to replace my old faithful Nikon F3 which hade some problems already. There hasn't been any photos here in my blog taken with the new Nikon F4. I have put some photos on Instagram, but I haven't been very active. So, as I have photographed during this autumn quite many rolls of film, it's time to show some of the photos here too.

I have now couple of months experience of Nikon F4 and I don't have anything to complain except the weight. There hasn't been any need for new batteries either, but I believe they start to exhaust before next summer. We'll see. Autofocus has been very nice as it improves accuracy and speed. Although, it doesn't work very well in dark or on smooth objects with no contrast. In these cases you have to find a different focusing point or use manual focus.

Even when there's other automatic options for exposure in this camera, I have mainly used the aperture priority mode. Maybe it's because I have used to it, but I could give a try for the full automatic mode or shutter priority mode too. I haven't tested matrix metering "scientifically", so I have used manual mode in difficult circumstances. But this could also be tested in the future.

tiistai 15. syyskuuta 2020

Päivitystä kamerahyllyyn – tasonkorotus Nikonin F-sarjassa

Jotkut saattavat vielä muistaa, että vanha kamerani kärsi pienistä toiminnan epätarkkuuksista. Ongelma ei ollut ylitsepääsemättömän suuri, mutta joissakin tapauksissa harmillisen rampauttava. Kesällä päätin hankkia uuden kameran vanhan seuraajaksi. Uusi kamera painii edelleen Nikonin F-sarjassa ja tällä kertaa pykälää korkeammalla tasolla – kyseessä on Nikon F4.



Nikon F4 tuli markkinoille vuonna 1988, joten kyseistä kameraa voisi sanoa moderniksi klassikoksi aivan kuten edeltäjäänsäkin. F4 on kuitenkin merkittävästi kehittyneempi kuin F3, sillä se on varustettu automaattitarkennuksella ja kamerassa on aukon esivalinnan lisäksi suljinajan esivalinta sekä automaattinen valotusohjelma. Keskustapainotteisen valonmittauksen lisäksi kamerassa on matriisimittaus ja pistemittaus. Lisäksi F4 kelpuuttaa ongelmitta uudemmat ja vanhemmat Nikonin objektiivit nokalleen. Matriisimittausta voi siis käyttää myös manuaalisten objektiivien kanssa. Nopein suljinaika on 1/8000 sekuntia ja salamatäsmäys 1/250 sekuntia. Kamera tunnistaa automaattisesti filmin herkkyyden DX-koodauksen avulla ja tämän voi myös helposti ohittaa säätämällä herkkyyden manuaalisesti mikäli haluaa esimerkiksi prässätä filmiä. Lisäksi kameraan saa runsaasti erilaisia lisäosia ja varusteita, joilla sitä voi muokata tarpeisiinsa sopivaksi. Tarjolla on ainakin erilaisia etsimiä, tarkennuslaseja ja dataperiä.

Perusversion lisäksi tästä kamerasta on kaksi muutakin versioita. F4S ja F4E ovat paristokahvalla varustettuja malleja. NASAlla oli myös F4-mallista modifioitu digikamera vuodelta 1991, jossa oli huikea 1024x1024 pikselin kenno.




Ostin kameran käytettynä eBayn kautta Japanista, koska japanilaisten kameradiilerien tarjonta on laadukasta ja hinnat myös hyvinkin kohtuulliset. Kuljetuskustannukset, verot ja tullit tulevat toki kaupanpäällisinä, mutta tarjonta on kuitenkin niin hyvää että mieluummin katselee heidän valikoimiaan kuin yrittää etsiskellä sopivia yksilöitä lähempää. Tämä kamera on sarjanumeronsa perusteella myöhäisempää tuotantoa, eli se on valmistettu joskus 90-luvun puolivälin jälkeen. Se oli hyvän kunnon lisäksi myös yksi valintakriteereistäni. Yleisesti Nikon F4:n ongelmana on vuotava nestekidenäyttö, mutta tässä sitä ongelmaa ei ainakaan toistaiseksi ole. Kamera on muutamia naarmuja ja kolhuja lukuunottamatta lähes täydellisessä kunnossa. Lisäksi se tuoksui joltain mystiseltä, kenties japanilaiselta, partavedeltä. En tiedä oliko tämä etu, mutta mielenkiintoinen havainto.

Kuten kaikki tietävät, kolikolla on myös kääntöpuolensa. Kookas, ergonominen ja hyvillä ominaisuuksilla varustettu kamera on myös painava järkäle kinofilmikameraksi. Reilu kilon paino tuo ehkä jonkinlaista vakautta käsittelyyn, mutta jossain vaiheessa se myös alkaa tuntua hartioissa. Nämä ovat metallirunkoisten ammattilaiskameroiden huonoja puolia. 

Nikon F4 on myös edeltäjäänsä riippuvaisempi paristoista, sillä kameraa ei voi käyttää mekaanisesti ja kaikki sen toiminnot vaativat virtaa. Tuleva talvi näyttänee kuinka nopeasti tämä hyytyy pakkasessa. Ainakin se hyvä puoli F4:ssä on, että se käyttää tavallisia AA-paristoja, joten mitään eksoottisia erikoisparistoja ei tarvitse metsästää. Paristoja joutuu todennäköisesti vaihtamaan paljon useammin kuin F3:ssa, jossa paristojen vaihtoväli oli ehkä jotain parin vuoden luokkaa.

Olen kuvannut uudella kameralla vasta joitakin rullia, enkä ole mitenkään systemaattisesti testannut kaikkia sen ominaisuuksia ja toimintoja. Olen kuitenkin ollut oikein tyytyväinen kameraan. Painon ja koon lisäksi ainoa moitteen sija voisi olla etsimen alempi nestekidenäyttö, jota on hankala lukea ilman etsimen valaisua.

Jos siis etsit ammattitason kinokoon filmikameraa, eikä paino ja koko huolestuta, voisi tässä olla yksi vaihtoehto. Käytettyjen kameroiden markkinoilla näitä on paljon tarjolla edulliseen parin-kolmen sadan euron hintaan.

---

Updating my camera gear – leveling up in Nikon's F-series

Some of you may remember that I had problems with my old camera. The problems weren't unbeatable, but they made using the camera little awkward in some circumstances. So I decided to buy a new camera in summer. My new camera belongs to the Nikon F-series, but in a higher level – it's Nikon F4. 

Nikon F4 was introduced in 1988 and you could say it's a modern classic camera like the previous model was also. Although F4 is more modern camera than F3 as it has auto focus and there are different options for operation such as aperture priority, shutter priority and programmed mode. There are 3 options for metering light: center weighted, point metering and matrix metering. Older and newer Nikon lenses can be used and matrix metering works even with manual lenses. Fastest shutter speed is 1/8000 seconds and flash sync is 1/250 seconds. Camera recognizes film speed automatically with DX-coding but you can also set it manually if you want to push your film for example. There's a wide range of different equipment and parts for customizing your camera. There are at least different selection of viewfinders, focusing screens and databacks.

Also there are two other versions of this camera. F4S and F4E have both battery packs. NASA had a digital version of F4 in 1991 with a censor of 1024x1024 pixels.

I bought this through eBay form Japan as Japanese sellers have a very wide range of quality cameras in decent prices. Of course you have to pay customs, taxes and importing payments, but I do it gladly as you can save time because you avoid long term camera hunting if you are looking for a specific camera in pristine condition. This camera is a late serial number, so it's manufactured after 1995. That was one of my criteria along with good condition. Generally Nikon F4 has some problems with liquid crystal displays as they tend to leak. There's no problems with this camera so far. This camera is almost in a perfect condition with some small scratches and signs of wear. It's funny, that there was a light odor of aftershave on this camera.

As everyone knows, there's two sides of a coin. This camera is a large, ergonomic and has good features, but it is a relatively heavy camera for being a 35 mm camera. Maybe this makes it more stable than lighter cameras, but you will feel the weight on your shoulders sooner or later. That's a bad side of metal made professional cameras.

This camera depends fully on batteries as there is no mechanical shutter release and all the functions and operations need energy. We'll see how quickly this stops working on the coming winter. Luckily F4 uses normal AA batteries so you don't need to hunt any kind of expensive and exotic batteries for this. It's clear that you need to replace batteries for this more often than with F3 which batteries lasted around 2 years. 

I have photographed only couple of rolls with this without testing all the functions and features very systematically. I have to say I'm very happy with this camera as the only cons are weight, size and the other lcd screen on viewfinder which is almost unreadable without the viewfinder illumination.

So if you are looking for a professional 35 mm film camera and you are not afraid of size and weight, this might be your option. There are lots of these in second hand markets for affordable price.