Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Kevään valoa ja pitkiä varjoja

Kun vielä muutaman päivän ajan eletään virallista kevätkuukautta voi ihan hyvällä omatunnolla palata kuukausi-pari taaksepäin.

Maalis-huhtikuussa on jotain samaa kuin loka-marraskuussa. Ilmassa on koleutta, aurinko paistaa matalalta ja puut ovat lehdettömiä. Alkukevät ja loppusyksy on hyvää aikaa löytää valaistuksen luomaa yllättävää dramatiikkaa aivan lähiympäristöstä. Kirkkaana ja matalalta paistava ilta-aurinko luo syviä varjoja ja jyrkkiä kontrasteja. Tavallisina pitämämme jokapäiväiset maisemat saattavat muuttua mielenkiintoisiksi näkymiksi. Mutta usein ne myös katoavat yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin.

Kuvasin keväällä hieman vaihtelevaan tahtiin ja tässä muutama poiminta kahdelta eri filmiltä. Yleensä kiinnitän paljon huomiota varjoihin. Mielestäni ne ovat lähes yhtä tärkeä osa kuvaa kuin varsinainen kohde. Varjot voivat myös osoittaa katsojalle jotain sellaista, joka on kuvan ulkopuolella, mutta muuten olennainen osa ympäristöä. Se voi olla joko hetkellistä tai pysyvää, mutta kuvanottohetkellä kuitenkin todellisuutta.





---

The highlights and long shadows of spring

As there are only few days left this spring season, it's a good excuse to take a look at March and April. 

There is something similar with early spring and late autumn. Air is chilly, sun is shining at a low angle and there are no leaves in trees. This is a good time to find some dramatic scenes from your everyday surroundings. Bright low-angle sunlight creates deep shadows and high contrast scenes. The everyday surroundings can become interesting and somehow different. But these scenes tend to disappear as quickly as they were appeared.

I didn't photograph so actively during this spring and this is my selection from two different film rolls. I pay much attention to shadows when I am photographing. I think shadows can be almost as important part of a photograph as the subject. They can show something that is out of the photographs range, but crucial part of the environment. It can be momentary or permanent, but at the same moment when camera's shutter is released it's reality.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Kevään kuvia

Viime päivityksestä onkin aikaa ja kesäkin on jo rientänyt puoleen väliin. On siis aika laittaa hieman kuvia keväältä. Olen ottanut ainakin toistaiseksi hyvin maltillisen määrän valokuvia. Tai sanottakoon nyt, että suorastaan jopa niukasti. Viime aikoina kameroissani on pyörinyt ainoastaan värinegaa, joten pysytään siis edelleen turvallisesti värilinjalla kun sillä tiellä jo valmiiksi ollaan.

Mutta nyt olen kuvannut siis jo kokonaiset kaksi rullaa Kodakin Portraa ja toiset kaksi ovat tällä hetkellä sisällä kameroissa odottamassa hetkeä jolloin näppään sen viimeisen ruudun ja vien rullan kehitettäväksi. En ole aiemmin kuvannut tällä filmillä ja täytyy kyllä sanoa, että jälki on oikein miellyttävää ja värit ovat hyviä. Kokemukseni Portrasta ovat siis ehdottomasti hyviä ja mielelläni kuvaan kyseisellä filmillä vielä lisää!

Tässä siis joitakin Mamiya 645 ja Kodak Portra 400 -yhdistelmällä ottamiani kuvia keväältä. Nämä kai edustavat melko tyypillistä kuvaustyyliäni nykyään: kaupunkimaisemaa ja tunnelmia - eikä juurikaan ihmisiä. Näin jälkikäteen täytyy sanoa, etteivät kuvat ehkä sittenkään ole niin keväisiä kuin ajattelin. Itse ainakin yhdistän kevääseen luonnonkukat ja heräävän ja viheriöivän luonnon, vaikka onhan niitä tässäkin.

Mikäli olet muuten kaipaillut hieman säännöllisempää päivitystahtia, kannattaa myös käydä katsomassa Tumblr-sivuani, jonne olen aina silloin tällöin lisäillyt satunnaisia yksittäiskuvia. Ne ovat myös yleensä sellaisia, joita en ole tänne blogin puolelle laittanut ja päinvastoin. Linkin sinne löydät tämän sivun oikeasta laidasta kohdasta Tumblr tai klikkaamalla tästä.





 ----

Spring photos

Oh, it's already months since I updated this blog last time. So, it's about a time to put out some photos from the spring. I have taken, would I say almost a minimum amount of photographs during the last few months. I have photographed only colour negatives, so let's stay with the colours.

I have finished two rolls of Kodak Portra now and I have another two rolls inside my cameras still waiting for some Kodak moments. I don't have previous experiences with this film and I have to say that I really like the results and colours. So I definitely want to shoot Portra in the near future!

Here are some photos taken with my Mamiya 645 and Kodak Portra 400 combination. I think these are typical photographs I take at the moment: cityscapes, atmospheres and no people at all. And actually, these aren't so springlike photos I originally thought. Usually I connect with the word "spring" blooming flowers and green nature. But if you look carefully you can see them.

By the way, if you have been waiting for more frequent updating of this blog, please check out my Tumblr page as I upload some random photos there every now and then. These are often photos you don't see here in my blog and vice versa. You can go to my Tumblr by clicking the Tumblr banner on the right or here.
 

torstai 7. huhtikuuta 2016

Fujicoloria päivään

Hip-hei! Kävin tiistaina hakemassa värinegani fotoliikkeestä ja olen nyt skannaillut niitä tarmokkaasti. Kyseessä on siis ensimmäinen kuvaamani värifilmi moneen vuoteen. Siirtymä mustavalkoisesta maailmasta värilliseen vaatinee vielä ehkä pientä totuttelua. Tässä muutama kevätkuva.

Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, mutta täytyy sanoa, että skannaus on tuottanut hieman päänvaivaa. Kuvat ovat pääsääntöisesti kallellaan joko punaiseen tai vihreään (joskus myös siniseen) ja uskon tämän johtuvan nimenomaan skannauksesta. Täytyypä siis perehtyä skannauksen saloihin ja säätöihin vielä tarkemmin, sillä jokaisen kuvan säätäminen erikseen vielä skannauksen jälkeen on aika raskasta hommaa (enkä edes ole onnistunut siinä). Lisäksi skanneri napsaisi joistakin ruuduista osan pois. Tätyy yrittää skannata ne vielä uudestaan, josko tuo skanneri olisi paremmalla tuulella.







Tämä kyseinen filmi oli pakastimestani löytynyt Fujicolor Superia X-tra 400, jonka kuvasin arvolla ISO 200. Kyseessä oli siis yhden aukon ylivalotus ja täytyy kyllä sanoa, ettei pieni ylivalotus näy mitenkään kuvissa - ainakaan negatiivisesti. Värit ovat ylivalotuksen myötä saaneet ehkä lisää syvyyttä (ja se voisi näkyä paremmin jos skannaus olisi ollut parempaa).

Seuraava filmi onkin Kodakin Ultramax 400, jonka myös löysin pakastimeni kätköistä. Tässä onkin vain 24 ruutua, joten kehityskustannukset tulevat kalliimmiksi ruutua kohden. Täytyypä siis ottaa parempia kuvia.


---


Fujicolor for your day

Hooray! I got my colour film developed on tuesday and now I've been scanning it. This was my first colour film in many years, so probably I need some time to get used to moving from monchromatic world to the coloured one. Here's a couple of spring photographs.

I am quite happy with the results, but I have to say that this scanning part has been a bit problematic. The images have been more or less with a red, green or sometimes a blue hue and I believe scanning is the issue. So I must take some time to study how to scan colour films properly, because editing the images one by one after the scanning is too nerve breaking. Scanner even cropped some images, so I have to scan them again. Hopefully my scanner is in better mood.

This film was Fujicolor Superia X-tra 400 rated at ISO 200. So I have over exposed the film by one stop and I have to say that you cannot see the over exposing in any way. Propably the colours are a bit brighter and stronger.

The next film will be Kodak's Ultramax 400, which I also found my freezer. This has only 24 frames, so the costs of developing will be higher per frame. So I'll definitely have to take better pictures with this one.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Kuvareportaasi: Vappu 2015

Kävin taas ulkoiluttamassa kameroitani kaupungin vappuhulinoissa. Vapussa on jotain sellaista hauskaa ja kollektiivista juhlahumua toisin kuin esimerkiksi juhannuksessa, jolloin ihmiset karkaavat omille kesämökeilleen ja pieniin piireihinsä. Vappuna on myös mukavaa valokuvata kun ihmisiä on paljon liikkeellä ja useimmat heistä ovat myös enemmän tai vähemmän hyväntuulisia. Lisäksi kaupungilla tapahtuu kaikenlaista ennen vappua, vappuna ja vapun jälkeen. Olenkin harrastanut vappukuvausta jo melko kauan, joten kuva-arkistoistani löytyy kaikenlaisia vappukuvia vuosien varrelta. Mutta tässä siis vuoden 2015 vappukuvia. 

Ensimmäiset kolme kuvaa ovat vappuaatolta ja loput vapunpäivältä. Lähdin vapunpäivänä jo sen verran aikaisin liikenteeseen, että vappumarssijat ja suurin piirtein kaikki muutkin olivat vielä nukkumassa. Demarien ja anarkistien vappumarssit jäivät siis näkemättä ja ainoastaan tyhjät kuoharipullot ja epämääräinen krääsä Aurakadulla muistuttivat, että jotain oli tapahtunut edellisenä iltana.

Vaikka vapunpäivän sää oli oikein mukava, tuntui siltä ettei Vartiovuoren puistoon ollut ahtautunut piknikille aivan yhtä paljon ihmisiä kuin aikaisemmin. Edellisten päivien sateiden takia puisto olikin hieman liejuinen ja en tiedä kuinka viihtyisää on tunkea itsensä aivan sumppuun tuhannen muun ihmisen kanssa, vaikka bändi olikin hyvä.





 
Pidän muuten erittäin paljon Rodinalin ja Agfan mustavalkofilmien yhdistelmästä - ne ovat kuin luotuja toisilleen! (Tätä ne todennäköisesti ovatkin.) Sävyt ovat kauniita ja kuvat ovat kontrastikkaita ilman, että ne kuitenkaan ovat jyrkkiä. Joten lisää Agfaa minun kameraani, kiitos!



 ---


Photography report: May Day 2015

I was again taking my cameras for a little walk during the May Day celebrations. I really like this day because there is this collective feeling of celebration you cannot have for example in midsummer when most people will go their summer apartments and celebrate in their own small groups. It's nice to photograph in the city as most people are happy and there is happening a lot during these days. I have taken lots of May Day photographs during the years, but here you can see some pictures from this year. 

Traditionally people are going to a park to have a picnic on 1st of May. I think there wasn't as much people in the park than year before, but still quite a lot. The band was pretty good and weather was nice, but I don't know how nice picnic it is to have with a thousand people.

I really like the combination of Rodinal and Agfa B&W films - they are made for each other! The tones are beautiful and pictures are beautifully contrasty and crispy. So, more Agfa films for me to photograph!


perjantai 12. huhtikuuta 2013

Hyvää maailman filmikuvauspäivää!

Otsikkokin sen jo kertoo - hyvää maailman filmikuvauspäivää! Löysin jokin aika sitten netin syövereistä tiedonmurusen, että tänään vietetään tuota hienoa teemapäivää. Itse en valitettavasti enää taida ehtiä osallistua tähän sillä ilta pimenee jo kovaa vauhtia eikä kamerassani ole edes filmiä valmiina. Muuten olen tietysti hengessä mukana ja onhan tämä hauska tempaus kaikkien muiden tempausten ohessa. Osallistun sitten maailman neulanreikäkuvauspäivään, joka vietetään huhtikuun viimeisenä sunnuntaina eli 28.4.2013.

Laitetaan tähän siis vastapainoksi ehta filmikuva, joka on myös muutoinkin ajankohtainen. Kyseessä on siis kuva jokakeväisestä pyöräilykilpailusta eli TS-kortteliajoista, joka kisataan Aurajoen maisemissa aina kevään korvalla. Seuraavan kerran siis jo ensi sunnuntaina. Kaivoin tämän kyseisen kuvan arkistoistani ja se ajoittuu vuoteen 2011, jolloin Vähätori (jossa kuva on otettu) oli aivan uusi.



---

Today is the world film photography day! Unfortunately I didn't take any photos today, but here's a photograph of a local bicycle competition. I took this picture two years ago, but on next sunday I can take some new photos when the race is on the streets again.