Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. tammikuuta 2014

Kameraprojekti etenee

Olen rakentamassa itselleni neulanreikäkameraa ja ajattelin laittaa tähän hieman väliaikatietoja projektin etenemisestä. Kyseessä on siis puusta valmistettu neulanreikäkamera, josta tulee huomattavasti aikaisempia pahvilaatikoista tekemiäni kameroita parempi. 

Käyttämäni materiaalit ovat ohut lauta, vaneri, ruuvit, mattamusta spraymaali, liima, ohut metallilevy ja pintakäsittelymateriaalit puulle. Tietysti tarvitsin myös erilaisia rakennusvälineitä kuten sahaa, akkuporakonetta, suorakulmaa, mittaa, hiekkapaperia ynnä muita tarvikkeita. Erityisesti akkuporakone oli tärkeä reikien poraamiseen ja kappaleiden liittämiseen. Mittatarkkuus ei ole aivan millilleen, mutta ei kai sitä keittiön nurkassa käsityövälineillä tehdystä voisi odottaakaan.

Tästä kamerasta tuskin tulee mitään muotoilun klassikkoa ja ruuvejakin kului melkoinen määrä, mutta seuraavaan voisin lisätä hieman elegantimpaa muotokieltä. Kamera ei ole vielä valmis, mutta tässä muutama kuva alkumaistiaisiksi.





Viimeisessä kuvassa olen kiinnittänyt kameran takakannen tilalle kuultopaperia, johon on projisoitunut näkymä ikkunastani. Kyseinen kuva on muodostunut etuosan vaneriin poratun reiän läpi tulleista valonsäteistä - ja kuten ehkä huomaatte, kuva ei ole kovin tarkka. Tämän lisäksi se on myös ylösalaisin ja peilikuvana. Kuvasta tulee sitä tarkempi mitä pienemmästä reiästä valonsäteet tulevat - eli lopuksi teen neulalla reiän ohueen metallilevyyn ja kiinnitän sen kameran etupaneeliin. Vielä pitäisi hieman pintakäsitellä kameraa, valmistaa jonkinlainen suljinmekanismi ja tiivistää takakantta. Jalustakierre voisi myös tulla tarpeeseen...






---

Progress in my camera project

I'm building a new pinhole camera. It's not ready yet, but here are some photos of the camera. This one is made of wood so it's going to be very sturdy compared to my old ones. Maybe the camera design is not very elegant, but if I build another one after this, I will put more effort to the design part and make it look cooler. 

In the last picture I tested how my camera works without the pinhole plate. A view from my window has projected to a chart paper which I attached on the back of the camera. As you can see, the projected picture isn't very sharp and it's also upside down and a mirror image. The picture is going to be sharper when light comes from a smaller hole. In this case the light comes from the drilled hole of the front panel. So I'm going to make a hole on a thin metal with a needle and fasten it on the front panel of the camera. This is when it becomes a pinhole camera.

I still need to do some kind of shutter mechanism, the pinhole plate, paintjob and other tasks to finish this. Then it's time to test it and getting ready for the World pinhole photography day

tiistai 22. tammikuuta 2013

Neulanreikäkuvausta

Puuhasteltuani viime aikoina solarigrafian parissa, päätin samalla rakentaa itselleni uuden neulanreikäkameran. Tätä innostusta myös edesauttoi löytämäni sopiva pahvilaatikko. Tällä kertaa kyseessä on kompakti Ilfordin 10x15-kokoisille valokuvapapereille tarkoitettu laatikko. Tämä onkin kooltaan huomattavasti kätevämpi kuin viime vuonna kenkälaatikosta rakentamani neulanreikäkamera.

Neulanreikäkamera. Reikä on tällä kertaa peitettynä mustalla teipillä, koska sisällä odottaa valottamaton paperi.

Paransin laatikon valonpitävyyttä maalaamalla sisäpinnat mustalla akryylimaalilla. Tämä myös vähentää sisäisiä heijastuksia, jotka vaikuttavat kuvaan. Muita tiivistyksiä en tehnytkään, mutta testikuvista päätellen pientä valovuotoa on havaittavissa laatikon reunoilta. Reiän tein terävällä neulalla ohueksi hiottuun juomatölkin metalliin ja negatiivina käytin vanhaa Ilfordin mustavalkopaperia.

Valotusajat perustuivat karkeaan arvioon ja aikaisempaan kokemukseeni. Molempia kuvia valotin 2 minuuttia ja ensimmäinen kuva onkin selvästi ylivalottunut keskeltä. Kuten kuvista käy hyvin ilmi, lyhyt polttoväli tuottaa superlaajakulmaisia kuvia ja vinjetointi on myös voimakasta. 

Neulanreikäkuvaus paperinegatiivia käyttäen on valitettavasti sen verran hidasta ja vaivalloista puuhaa etten ehtinyt ottaa kuin muutaman kuvan ennen kuin hämärä yllätti. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kokeiluja ja tähdätä esimerkiksi seuraavaan maailman neulanreikäkuvauspäivään (http://www.pinholeday.org/), joka järjestetään taas huhtikuun viimeisenä sunnuntaina eli 28.4.2013.


U-sairaala - monoliitti 1960-luvulta.


Ranskalaiset autot. Kuvasta rajattu vasemmalla ja oikealla reunalla olleet lähes täysin mustat alueet.

Neulanreikäkuvissa on muuten erinoimaisen laaja syväterävyysalue. Näissä kuvissa en tosin huomannut käyttää sitä hyväkseni esimerkiksi sijoittamalla jotain mielenkiintoista kuvan etualalle, mutta seuraavalla kerralla kokeilen toisenlaista sommittelua.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Pahvikoristeet

Olin jo pidemmän aikaa pyöritellyt päässäni ajatusta pahvista, rautalangasta tai jostain muusta materiaalista tehdyn rakennelman tekemisestä. Kenties pelkästä tekemisen ilosta, mutta osaltaan halusin myös rakentaa jonkinlaisen mielenkiintoisen struktuurin roikkumaan katosta ja somistamaan kotiani. Ja kas, sitten tuli joulu joka antoi hyvän kimmokkeen ottaa sakset ja askarteluveitsi käteen. Sain inspiraation askarteluun eräästä näkemästäni joulukuusesta, jonka koristeissa oli käytetty kierrätysmateriaaleja. Päätin myös itse kokeilla millaisia koristeita syntyy kotioloissa askartelemalla. 

Hain siis marketista tyhjiä pahvipakkauksia ja askartelupuodista värikartonkia ja paperiliimaa. Halusin tehdä monimuotoisen kappaleen, jonka voisi ripustaa roikkumaan esimerkiksi kuusen oksasta tai katosta. Kokeilujen ja erehdysten kautta keksin tekniikan, jolla litteästä pahvista sai tehtyä hienoja kolmiulotteisia kappaleita. Tein ensin pari kokeilua akryylimaalilla maalatusta pizzalaatikosta, mutta niistä ei tullut kovin kummoisia. Paljon vahvemman rakenteen ja siistimmän jäljen sai kun liimasi pahvin päälle värikartonkia ja leikkasi vasta sitten halutun muodon. 

Pahvien liittämiseen en käyttänyt lainkaan liimaa tai teippiä, vaan kaikki on tehty liitoksin ja taittelemalla pahvia. Mielestäni koristeista tuli varsin hienoja, mutta niiden tekeminen oli myös melko hidasta ja työlästä. Ohessa taiteellisen pelkistetty kuva lopputuloksesta ilman värejä. Kenties askartelen jotain suureellisempaa ensi kerralla.