Kun kamera alkaa reistailla

Jo pitkän taipaleen kanssani kulkenut ja aina niin luotettava Nikon F3 on valitettavasti alkanut osoittaa toiminnassaan pieniä reistailun merkkejä. Se on ikävä havainto, sillä takana on tuhansia kuvia ja jo pitkää yhteistä historiaa.

Olen huomannut oireet toki jo aiemmin, mutta kun muutama päivä sitten istahdin sohvalle ja testasin kameran toiminnot läpikotaisin, en voinut tulla kuin yhteen johtopäätökseen: kameran toiminnassa on totta tosiaan pientä häiriöitä.

Muutoin kamera toimii edelleen päällisin puolin aivan hyvin, mutta pidempien suljinaikojen kanssa on alkanut tulla ongelmia. Kun 1/15 sekunnin valotusaikaa voi laskea jo sekunneissa ja sitä pidemmät valotusajat vielä useammissa sekunneissa, on selvää, ettei kamera toimi niin kuin pitäisi. Testasin kameran toimintaa vielä uusilla paristoilla, mutta sillä ei ollut vaikutusta.

Arvatenkin reistailuun on syynä joulun jälkeen tapahtunut liukastuminen, jolloin kamera sai useita raskaita kolhuja liukuessaan jalustan kanssa jäisen sepelikasan halki. Moni uudempi tai suuremmalla muovimäärällä varustettu kamera olisi tästä varmasti mennyt aivan kelvottomaan kuntoon. Ja ei tässäkään aivan pintanaarmuilla säästytty: etsimen kylkeen tuli syvä klommo ja filmilaskurin ikkuna hajosi lähes lukukelvottomaksi. Koko haveri tietysti harmitti ja muistutti mieleen vanhan opetuksen - älä oikaise. Muutamien metrien säästö kävelyssä saattaa olla riskialtista puuhaa ja kostautua ikävästi, kuten nyt tapahtui.

 Olisi tässä voinut ehkä huonomminkin käydä, mutta uskon että lujaa tekoa oleva kamera kesti kolhut paremmin kuin moni muu kamera olisi kestänyt. Vaikka etsimessä on nyt syvä kolhu, ei etsimen maalipeitteeseen edes tullut havaittavaa halkeilua. Nikon F3 oli laadukas ja varmatoiminen kamera jo ilmestyessään, ja on sitä myös edelleen. Kaikkien näiden noin 14 vuoden aikana, ainoat huoltotoimenpiteet ovat olleet paristojen vaihto sekä takakannen saranan teippaus valovuodon tukkimiseksi. Paristojakin on tarvinnut vaihtaa vain parin vuoden välein.

Olen kuvannut ainoastaan pari rullaa haverin jälkeen, sillä kameraa ei ole juurikaan tehnyt mieli käyttää, koska sen toiminnassa on puutteita ja filmilaskurin puuttuminen häiritsee myös. Kun on tottunut kantamaan kameraa mukanaan päivittäin, aiheuttaa sen yhtäkkinen puuttuminen jonkinlaista avuttomuuden tunnetta. Viime aikoina olen paikannut sitä Mamiyallani, mutta pitäisi ehkä alkaa katsella seuraajaa Nikonille, sillä onhan kinokamera keskiformaattia selvästi näppärämpi ja ainakin minulle ehdottomasti tarpeellinen laite.

En ole oikeastaan edes harkinnut kameran viemistä korjaukseen, sillä kuvausvälineiden päivitys on muutenkin ollut mielessäni jo jonkin aikaa. Pieni vaihtelu voisi myös olla hyväksi. Näistä kuvista tuli muuten kuin jonkin trendikkään kameradiilerin myyntikuvat, vaikka tämä ei nyt olekaan myynnissä.

---

When your camera starts to break

My old and faithful Nikon F3 has started to show some symptoms of malfunction. This is a bad thing as there is a long history between us and thousands of photos taken with this camera.

I noticed problems already earlier, but when I sat down few days ago and tested all the functions of the camera, I had to make a conclusion: there's definitely a small malfunction in my camera.

Mainly it works just like before, but problems start when you use longer exposure times. When you can count seconds during a 1/15 s exposure time and even more seconds on longer exposure times, it's clear that the camera doesn't work as it should. I even tested it with fresh batteries, but it didn't make any difference.

I'm pretty sure all this is cause of an accident that happened after Christmas. Camera fell on a tripod and run down an icy gravel hill. It got some serious hits that many newer camera or cameras with more plastic could not handle without braking in parts. Not only small scratches but also a big hole on the side of the viewfinder and shattered film counter window. This of course pissed me and was a good reminder that you shouldn't use shortcuts. When you save your feet by taking a risky shortcut, it can lead to this.

Maybe it could have been worse, but I think a quality camera like Nikon F3 is much stronger than many other cameras. I'm amazed that even the paint on the viewfinder doesn't show any marks of breaking when there's a hole under it. Nikon F3 was a quality camera when it was introduced and it still is. After these 14 years only maintenance needs have been changing the batteries after 1-2 years and a piece of tape to avoid light leaks.

After the crash I have photographed only couple of film rolls, because I know there's a malfunction and I haven't got a mood for using it. Also an unreadable film counter sucks. When you are used to carry your camera all time with you and suddenly you are not having it nearby, it makes you feel kind of helpless. I have replaced this feeling with my Mamiya, but probably I need to keep my eyes open for a follower for my F3. 

By the way, these photos turned out like some trendy camera dealer's photos of their products, even though this is not for sale.

Helsingin kaduilla, museoissa ja mustassa laatikossa

On jo huhtikuu ja muutamat viime viikot ovat menneet aika erilaisissa olosuhteissa kuin normaalisti. Uusi eristäytymisen aika alkaa kuitenkin vähitellen muodostua uudeksi normaaliksi. Tai siltä ainakin tuntuu. Pari kuukautta sitten kun asiat rullasivat vielä normaaleissa uomissaan ja kaikki oli muutoinkin hyvin, käväisin Helsingissä.

Kahdelle päivälle jakautunut visiittini koostui museokäynneistä, parin kaverin tapaamisesta ja kaupungilla ja puistoissa kiertelystä. En ollut aiemmin edes käynyt Ateneumissa, joten halusin ehdottomasti sisällyttää käynnin ohjelmaani. Tunnelma Ateneumissa olikin suorastaan ruuhkaisa, sillä Helene Schjerfbeckin näyttely oli esillä viimeisiä päiviään ja ihmiset olivat lähteneet sankoin joukoin liikkeelle. Muutoin Ateneum oli toki kokemisen ja näkemisen arvoinen paikka. Tärkeimpänä syynä Helsingissä vierailulleni oli kuitenkin ruotsalaisen Opethin keikka Helsingin jäähallilla. Yhtyeen uusimpaan albumiin liittyvästä kiertueesta on muodostumassa minulle jo ehkä jonkinlainen perinne. Keikkapaikat vain tulevat suuremmiksi kerta toisensa jälkeen.

Opeth konsertoi tällä kertaa Helsingin jäähallin Black Boxissa, joka on mustilla verhoilla rajattu alue hallin kentällä. Kuten arvata saattaa, konsertti oli korkeaa Opeth-standardia. Settilista koostui melko pitkälti viime syksyllä julkaistun In Cauda Venenumin kappaleista. Toki vanhempaa tuotantoa soitettiin myös. Pienestä flunssasta kärsinyt Mikael Åkerfeldt suoriutui vokaaleistaan kuitenkin hyvin ja perinteiseen tapaansa viihdytti yleisöä välispiikeillään. Opeth on selkeästi panostanut lähes kellontarkan soittonsa lisäksi myös konserttiensa visuaaliseen puoleen, sillä valojen käyttö oli jälleen kerran näyttävää.

Olen lähes aina käyttänyt 85 mm:n Nikkoriani konserteissa, mutta tällä kertaa käytin 50 mm:n objektiivia. Se on siinä mielessä hyvä vaihtoehto, että sillä saa hieman laajemman näkymän ja pidemmän terävyysalueen. Mitään tarkasti rajattuja henkilökuvia en olisi muutoinkaan saanut otettua, joten ehkä tästä objektiivista on tulossa uusi vakiovaruste keikoille.

Helsingissä käynti on aina virkistävä kokemus. Tämä saattaa johtua siitä, että siellä on vielä paljon ennennäkemättömiä paikkoja, puistoja ja katuja. Helsinki on myös monin paikoin hyvin kaunis ja pieteetillä rakennettu kaupunki. Se on säilyttänyt kasvonsa niinä aikoina kuin muissa kaupungeissa purettiin vanhaa ja rakennettiin uutta. Mutta virikkeellisyyteen saattaa vaikuttaa myös se, että kotikaupungin kadut alkavat olla jo läpikoluttuja. Nurkan takana ei useinkaan ole mitään uutta tai yllättävää ja vaihtelu virkistää, kuten sanonta kuuluu.

Uudenmaan ja museoiden kiinnipanemiseen liittyen, hieman jää harmittamaan, että Suomen valokuvataiteen museossa tällä hetkellä esillä oleva Vivian Maierin näyttely jää nyt näkemättä. Olin odottanut näyttelyn saapumista Suomeen jo joitakin vuosia, ja nyt kun se vihdoin saapui, jäi se koronaviruksen saartamaksi. Pientä helpotusta toi museon virtuaaliopastus, jonka katsoin viikko sitten Instagramissa livelähetyksenä. Taltiointi tästä saattaa olla katsottavissa jossain, joten se kannattaa katsoa, mikäli tulee vastaan.

---

On the Streets, Museums and the Black Box of Helsinki

It's already April and the last couple of weeks have been quite different than normally. But the new time of isolation is soon becoming a new normal, I think. Few months ago when everything was still normal and good, I paid a visit to Helsinki.

During these two days I met friends, paid visits to museums and was strolling on the streets and parks of Helsinki. I had not even visited Ateneum museum before, so this was on my list. The museum was very crowded as the Helene Schjerfbeck exhibition was there for the last days. I liked the museum, but for me the main reason for this visit was the Opeth concert in Helsinki Ice Hall. It's becoming a some kind of tradition for me to visit their concert when they release a new album and have a tour wrapped around it. Although the venues are becoming bigger every time.

There's a concept in Helsinki Ice Hall called Black Box which means that the area for audience is covered with black curtains to make it smaller and more intimate space. As it was expected, the concert was typical high standard of Opeth. The set list was build around their latest album called In Cauda Venenum, but older songs were of course played too. Singer Mikael Åkerfeldt was suffering of flu, but he managed very well of  the concert and had entertaining interaction with the audience. Opeth has clearly put some effort on the visual side of the concert as the lighting was pretentious.

I have used my 85 mm Nikkor lens in most live concerts that I have photographed, but this time I took my 50 mm lens. It covers a wider area and has a bigger depth of field. I wouldn't take any portraits in concerts anyway, so maybe this standard lens is becoming my standard for concerts.

Visiting Helsinki is always a refreshing experience. Maybe it's because there's still lots of unseen streets, parks and places for me. For many parts it's also very beautiful city. It has maintained the style when other cities have destroyed and rebuilt many essential parts. But there's also the fact that I need something new and refreshing places to see and experience.

Now when there's a lockdown in Helsinki area and all the museums are closed, it feels bad that I am going to miss the Vivian Maier exhibition which was on display in Finnish Museum of Photography during this spring. I had been waiting for this exhibition already couple of years and now when it's finally here, it's behind locked doors because of this corona virus. At least I saw a virtual guidance of the exhibition on Instagram last week. You may find it somewhere and I think they are doing the guidance also in English and Swedish too.

Kuvia ratapihan laitamilta

En ole tämän vuoden puolella ehtinyt kuvata vielä kovinkaan paljon, joten on taas hyvä hetki kaivella arkistoja ja selailla viime vuoden kuvia. Eräänä kesäkuisena iltana olin taas viihtynyt ratapihan ympäristössä. Ja miksipä en olisi sillä vanhojen ratapihojen alueella on yleensä omaa mielenkiintoista teollista historiaa.

Kuvissa näkyvä Turun ratapiha-alue on ollut pienessä kehityksessä ja muutoksessa viime vuosina. Ehkä tämä näkymä on joidenkin vuosien jälkeen tyystin erilainen jos suuret suunnitelmat ja hankkeet käyvät toteen. Ainakin yksi uusi ratapihan ylittävä silta sinne on tällä hetkellä jo rakenteilla.

Näin jälkikäteen muisteltuna tämä oli ihan mukava ja mielenkiintoinen kuvausreissu. Olosuhteet olivat hyvät ja kesäkuussa on vielä iltamyöhäänkin sellaista omaa mystistä pohjoisen valoa, jota ei enää muina kesäkuukausina ole. Ja hei, pidän myös tästä HP5:n ja Rodinalin rouheasta yhdistelmästä.

Viimeisessä kuvassa olen käyttänyt polarisaatiosuodinta, joka tummentaa sinisen taivaan, vähentää heijastuksia ja tekee pilvistä erottuvammat. Sellainen on aina hyvä hankinta, vaikka sitä ei tarvitsisikaan kovin usein.

---

Photographing by the railway yard

I haven't photographed so much during the 2020's yet, so it's definitely a good time to have a look what can be found from my archives. Here's what I photographed last summer. I have spent some time near the railroad station on a June evening and took these photos. I think old railway areas are interesting as there is some industrial history present.

This view can be different somewhere in the future as there are some plans for developing this area. But you never know whether or not they will become reality. At least a new bridge across the rail yard is currently under construction.

I remember when I took these photos as it was a nice evening. There is some mystical northern light in June even when it's late in the evening. Nights get darker during July and this late evening light disappears. And hey, I like the grainy combination of HP5 and Rodinal too.

On the last photo I used a polarizer filter which makes blue sky darker, reduces reflections and pops-up clouds. It's always a good investment even if you don't need it very often.

Kevään valoa ja pitkiä varjoja

Kun vielä muutaman päivän ajan eletään virallista kevätkuukautta voi ihan hyvällä omatunnolla palata kuukausi-pari taaksepäin.

Maalis-huhtikuussa on jotain samaa kuin loka-marraskuussa. Ilmassa on koleutta, aurinko paistaa matalalta ja puut ovat lehdettömiä. Alkukevät ja loppusyksy on hyvää aikaa löytää valaistuksen luomaa yllättävää dramatiikkaa aivan lähiympäristöstä. Kirkkaana ja matalalta paistava ilta-aurinko luo syviä varjoja ja jyrkkiä kontrasteja. Tavallisina pitämämme jokapäiväiset maisemat saattavat muuttua mielenkiintoisiksi näkymiksi. Mutta usein ne myös katoavat yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin.

Kuvasin keväällä hieman vaihtelevaan tahtiin ja tässä muutama poiminta kahdelta eri filmiltä. Yleensä kiinnitän paljon huomiota varjoihin. Mielestäni ne ovat lähes yhtä tärkeä osa kuvaa kuin varsinainen kohde. Varjot voivat myös osoittaa katsojalle jotain sellaista, joka on kuvan ulkopuolella, mutta muuten olennainen osa ympäristöä. Se voi olla joko hetkellistä tai pysyvää, mutta kuvanottohetkellä kuitenkin todellisuutta.

---

The highlights and long shadows of spring

As there are only few days left this spring season, it's a good excuse to take a look at March and April. 

There is something similar with early spring and late autumn. Air is chilly, sun is shining at a low angle and there are no leaves in trees. This is a good time to find some dramatic scenes from your everyday surroundings. Bright low-angle sunlight creates deep shadows and high contrast scenes. The everyday surroundings can become interesting and somehow different. But these scenes tend to disappear as quickly as they were appeared.

I didn't photograph so actively during this spring and this is my selection from two different film rolls. I pay much attention to shadows when I am photographing. I think shadows can be almost as important part of a photograph as the subject. They can show something that is out of the photographs range, but crucial part of the environment. It can be momentary or permanent, but at the same moment when camera's shutter is released it's reality.

Jaakko Eino Kalevi - dreampoppia talven kylmyydessä

Hiljattain uutta musiikkia julkaissut Jaakko Eino Kalevi saapui pitkästä aikaa keikkailemaan Suomeen. Uuden Out of Touch -albumin ympärille rakennettu Euroopan kiertue ylsi tammikuun lopulla Tanskan, Norjan ja Ruotsin kautta Turun Dynamoon. Turun lisäksi Jaakon saattoi nähdä Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä ja Helsingissä. Kertarysäyksellä paljon Suomen keikkoja siis. Tällä hetkellä kiertue eteneekin jo Ranskassa ja muualla eteläisen Euroopan lämmössä, joten Jaakon toista tulemista Suomen kamaralle saa ainakin vielä toistaiseksi odottaa.

Tummaan kukkapaitaan sonnustautunut artisti toi pienen keväisen tuulahduksen lumen ja jääpuikkojen saartamaan keikkapaikkaan. Livekokoonpanoon kuului Jaakon lisäksi rumpali ja basisti-taustalaulaja. Dynamon vaatimattomalle esiintymislavalle ei valitettavasti olisi sopuisasti mahtunutkaan enempää soittajia, joten tarpeelliset saksofonisoolot soitettiin koskettimilla. Tammikuun pimeästä keskiviikkoillasta huolimatta keikka veti paikalle melko runsaasti kuulijoita ja levytkin ilmeisesti tekivät hyvin kauppansa. Itsekin ostin Töölö Labyrinth -julkaisun keikan jälkeen.

Jostain mystisestä syystä olen kuunnellut vain melko pintapuolisesti jo viime vuoden puolella julkaistua Out of Touch -albumia, joten en osaa kovin tarkasti eritellä illan settilistaa. Bassoradiolla jo jonkin aikaa soinut Emotions in Motion kuultiin sekä tietysti usea muukin uuden levyn kappale. Jaakko Eino Kalevin vähäeleinen ja maltillinen esiintyminen sopii hyvin hänen esittämään hempeään dreampoppiin. Olisin mieluusti voinut nähdä keikan hieman isommallakin lavalla, mutta valitettavasti Turussa on hämmästyttävän huono tarjonta sopivan kokoisista keikkapaikoista.

Ehkäpä Jaakko Eino Kalevin voi taas kesällä bongata jostain.

---

Jaakko Eino Kalevi - Dream pop music in the middle of frosty winter

Jaakko Eino Kalevi paid a visit to Finland on his European Tour. His new album Out of Touch was released last year and after visiting Denmark, Norway and Sweden he arrived in Dynamo club in Turku on the last days of January. You could have seen him also in Tampere, Oulu, Jyväskylä and Helsinki. At the moment he is touring somewhere in France and southern parts of Europe, so we don't know when he is again in Finland. 

Jaakko had a dark flower shirt and he brought a nice spring atmosphere with him on the venue which was surrounded by snow and ice. There was a drum player and a bass player in his live band. The stage was so small that there could not have been any other players on stage. That's why sax solos were played on keyboards. Even when it was January and Wednesday evening there was pretty much audience and I think his records were also sold pretty much. I bought his Töölö Labyrinth cd.

For some mystical reason I have not listened to his new album very much so I can't say much about the setlist. At least Emotions in Motion was played as well some other songs from the latest album. Jaakko Eino Kalevi's calm presence fits very well to his dream pop music. I could have seen the concert on a bigger stage, but unfortunately there's a lack of good concert places in this city.

Maybe there is a possibility to see him again somewhere in next summer.

Yökuvausta

Nyt kun elämme vielä toistaiseksi pimeää vuodenaikaa, voi sen vuoksi laittaa muutamia yökuvia tämän vuoden puolelta. Näitähän on oikeasti kertynyt paljon paljon enemmänkin kuin mitä tässä nähdään, joten tulen todennäköisesti laittamaan lisää yökuvia vielä lähitulevaisuudessa.

Yökuvaus on mielenkiintoista, mutta hieman epävarmaa puuhaa etenkin kun on filmikameran kanssa liikenteessä. Valotan kuvaa yleensä oman tuntuman mukaan, mutta usein valaistusta tulee mietittyä ja ehkä ylianalysoituakin. Miten vaikuttaa yläpuolella oleva valotolppa? Entä taustalla hehkuvat sataman valot? Entäs valkoinen lumihanki? Mitä jos kohde on tumma? Kameran valotusmittariin ei kannata luottaa sillä se näkee kaiken keskiharmaana, jolloin saattaa tapahtua ylivalotusta ja huippuvalojen puhkipalamista. Ylivalotus on tietysti pienempi paha kuin totaalinen alivalotus, mutta yötunnelma siinä samalla myös menee.

Takataskussani ei valitettavasti ole mitään taattua reseptiä kunnon yökuviin, vaikka sellainen kannattaisi ehkä olla. Nimittäin joka kerta valotusta tulee mietittyä vähän liiaksikin. Kaikesta harhailusta huolimatta yleensä kuitenkin saan ihan kelvollisia yökuvia. Jalustaa voin ainakin suositella.

---

Night photography

As we are living dark season at the moment it's good to put out some night photographs from this year. Actually I have quite many night photographs already in my reserve so probably I am going to upload some other ones in the near future.

Night photography is interesting field, but to be honest usually I am not so comfortable about the results during the photo shoot. This happens when I use my film camera and cannot take any test shots. Often I just tend to expose film based on the feeling and estimation of the illumination of the scene. Many times I just use too much time thinking what exposure I should use or analyze other aspects of the scene. How does that streetlight above affect on illumination? What about the harbour lights? How about snow? What if the subject is dark? You cannot trust the camera's light meter as it sees everything in medium gray and would probably overexpose the scene and blow out highlights. Generally it's maybe better to overexpose than underexpose, but then you will end up with a ruined atmosphere.

Unfortunately I don't have any special tricks when it comes to night photography, even when I should have. Every time I pay a lot of effort for thinking the correct exposure and other things. But after all the hassle I manage to get pretty good night shots. At least I can recommend a sturdy tripod.

Uuden vuoden tuulia

Tammikuuta on kulunut jo hyvän aikaa ja tässä on vasta ensimmäinen blogikirjoitus. Vuoden alku on aina pimeää ja hiljaista aikaa loppuvuoden hullutteluun verrattuna. Se on myös kuvaamisen kannalta hieman rajoittavaa. Vaikka onhan pimeydessä omat puolensa, kuten yökuvaus, salaman käyttö ja pitkän valotusajan kokeilut kunhan ei vain ole liian kylmä. Viime vuodessa on myös vielä runsaasti perattavaa kuten esimerkiksi iso läjä negatiiveja skannattavaksi, kuvaustietojen dokumentointia, arkistointia ja järjestelyä.

Olen miettinyt mitä valokuvaamiseen liittyviä tavoitteita voisin asettaa tälle vuodelle. Jotkut saattavat ottaa kontolleen esimerkiksi koko vuoden kestäviä tai muuten vain pitkiä projekteja, mutta itseäni tämä ei juuri nyt houkuttele. Ajattelin ehkä aloittaa solarigrafioiden kuvaamisen taas pitkästä aikaa tänä vuonna. Valitettavasti olen jo heittänyt vanhat ja kulahtaneet solarigrafiapurkit pois, joten täytyy tehdä uudet. Haluaisin myös hieman suurempaa negatiivikokoa kuin mitä tavalliseen filmipurkkiin mahtuu, joten se vaatii enemmän askartelua ja vaivaa.

Haluaisin myös tehdä jatkoa pienlehdelleni. Nyt kun selailen viime vuonna tekemääni lehteä, ei se näytäkään enää niin upealta, vaikka silloin olin siihen tyytyväinen. Pitänee siis tehdä muutoksia. Ehkä kuvien rinnalla voisi kulkea enemmän tekstiä tai jotain muuta sisältöä. Tein aivan äskettäin erään toisen pienen lehdykän ja siitä tuli hyvä. Se onkin hyvin tekstipainotteinen ja sillä on myös selkeä tarkoitus kuin vain olla hieno taiteellinen projekti.

Ajattelin kuitenkin kuvata pitkin vuotta kaikenlaista omaksi huvikseni arkistooni. Jos niitä kuvia ei kaipaa nyt, niitä saattaa kuitenkin kaivata joskus myöhemmin.

---

New winds for new year

There’s already plenty of January behind us and this is my first post this year. The beginning of the year is always dark and quiet time after the end of last year. It’s also a bit restricting when it comes to photography. Of course you could do night photography, flash photography and some long exposure experiments as long as there’s not too cold outside. I have also quite much work to do with last year’s photographs such as scanning, documenting and archiving tasks.

I have been thinking what would be my photography goals for this year. Some people take long projects that last whole year, but I’m not interested in them right now. I will maybe start to do solargraphy again this year. Unfortunately I have thrown away the old canisters for this so I have to do new ones. I would also like to have bigger negatives than empty film canisters are capable, so it requires more work.

I would also like to do another zine. Now when I look at the zine I made last year, it doesn’t look as fantastic as it looked back then. I have to do some changes. Maybe I should put a little more text side by side with the photographs. Recently I made a small zine kind of publication and it turned out good. It has a lot of text and it has a real purpose than just to be a nice artistic project.

After all I am about to continue photographing all kind of stuff for my own enjoyment and for my archives. If you don't need these photos now, you may need them later.

Suoraa salamaa

Olen ennen kuvannut pelkästään luonnonvalossa, mutta muutaman viime vuoden aikana olen ottanut vanhan salamalaitteen vakituisempaan käyttööni. Kamerassani ei valitettavasti ole perinteistä etsimen päällä olevaa salamakenkää, vaan Nikon F3:n oma salamakiinnitys johon sopii vain tietyt Nikonin salamat. Adapterilla siihen saa kiinni muutkin ulkoiset salamalaitteet, mutta minulla ei ole adapteriakaan. Salamakuvausta varten käytössäni on kameraan kiinnitettävä kahva, johon salaman saa kiinnitettyä. Salaman signaali kulkee kaapelilla kameraan. Mutkikasta ja kömpelöä, mutta toimivaa.

Olen huomannut, että salaman käyttöä yritetään usein peitellä ja häivyttää kaikenlaisilla heijastimilla, himmentimillä tai epäsuorasti heijastamalla. Tämän lisäksi jotkut käyttävät pääsalaman lisäksi vielä orjasalamaa. Mielestäni rehellinen suora salama jyrkkine varjoineen on hyvin kiinnostava ja jollain tapaa myös raa'an todistusvoimainen. Suoralla salamalla ei peitellä lisävalon käyttöä tai yritetä tehdä valaistuksesta "luonnollista". Siksi ajattelin jatkossakin ottaa kuvia suoralla salamalla ilman suurempia hifistelyjä ja katsoa mitä tulee, sillä sattumalla on osansa.


Tähän loppuun olisi mainiosti sopinut suoralla salamalla otettu kuva jonkun kauhistuneesta naamasta, mutta valitettavasti sellaista ei ole nyt tarjolla.

---

Direct flash

For many years I've been photographing only in ambient natural light, but in these couple of years I have taken a flashlight as a part of my photography routine. Unfortunately there's not a standard hotshoe in my Nikon F3. This camera has it's own special hotshoe that takes only certain Nikon speedlights. I even don't have the adapter, so that's why I have a separate support for the flashlight. I know, it's complicate, but it works.

I have noticed that people tend to hide the use of a flashlight by using all kind of reflectors, diffusers or bouncing the light indirectly. Some people even use a slave flash. I think there's something interesting in direct flash and it has some raw power in it. If you use direct flash you are most likely not trying to hide it or make the scene look "natural". That's why I'm going to use direct flash in the future and be surprised of the results as there's always a surprise factor in it.

It would have been good to have a photo of someones horrified face illuminated by direct flash here, but unfortunately I don't have one right now.

Kodak T-Max P3200 - rouheaa rakeisuutta

Kodakin T-Max -sarjaan kuuluva nopea mustavalkofilmi teki hiljattain paluun kauppojen hyllyille. Kyseessä ei taida olla aivan sama filmi kuin aiempi versio sillä nimessä on mukana P-kirjain. Se kuulemma viittaa filmin prässäykseen sillä huhujen mukaan kyseessä olisi oikeasti ISO 1600 -herkkyyden filmi.

Testasin vähän aikaa sitten kyseistä filmiä ensimmäisen kerran. Arvasin, että rakeisuutta tulisi olemaan jonkin verran sillä filmi on hyvin herkkää ja suuri herkkyys tarkoittaa luonnollisestikin suurempaa ja näkyvämpää raetta. Kun muutakaan kehitettä ei ollut käsillä, kehitin filmin Rodinalilla, joka tunnetusti antaa melko rakeisen ja piirroltaan terävän jäljen. Jokin muu kehite olisi varmasti ollut armollisempaa, sillä lopputulos oli todellakin rakeinen. Rakeisuutta saattoi myös lisätä se, että kuvasin melko hämärissä olosuhteissa ja osa kuvista olikin suoraan sanottuna alivalottuneita.

Olen joskus kuvannut Ilfordin Delta 3200 -filmiä ja se ei muistaakseni ollut lähimainkaan yhtä rakeinen. En tosin kehittänyt sitä Rodinalilla, vaan Kodakin D-76 kehitteellä, joten se vaikuttaa myös asiaan. Mielenkiintoista uuden T-Maxin kohdalla on, että rakeisuuden näkee selvästi jo silmämääräisesti negoja tarkastelemalla ja lopullinen sekä vieläkin armottomampi totuus paljastuu vasta kun negat skannaa tai vedostaa.

Mukavaa, että filmirintamalla tapahtuu nykyään sekä vanhojen paluita että uusien tulokkaiden esiintuloja. Uutta T-Maxia kannattaa kokeilla jos ei pelästy silminnähtävää raetta ja jyrkkää lopputulosta. Suositeltavaa voisi myös olla jonkin muun kehitteen kuin Rodinalin käyttäminen ellei sitten tavoittele tällaista ultrarakeista lopputulosta.

---

Kodak T-Max P3200 - fast, rough and grainy

Recently Kodak relaunched the old T-Max P3200 film. Actually this is not the same film than before as it has "P" on it's name. It's rumored that the letter "P" means push processing as this film would be ISO 1600 film in reality.

I tested this film for the first time recently and I knew it was going to be a grainy result as it's a super fast film. I developed this with Rodinal as I didn't have any other developer in my hands. Rodinal is a high acutance developer and it's famous for sharp and grainy result. Any other developer would probably be more merciful to the result as it really was grainy. Maybe the graininess was even begger because I shot this film in dim conditions and some of the frames were even under exposed.

I have used Ilford's Delta 3200 before and I don't remember it was this grainy. I developed it with Kodak D-76, so it affects the result of course. But it's really interesting that you can see the grains with a naked eye and the final result is revealed when you scan or print the negatives.

It's good to see comebacks and completely new films in the market today. Try this new T-Max film if you are not afraid of coarse grain and contrasty result. My advice would be to try any other developer than Rodinal if you are not craving for these kind of ultra grainy results.

Turun Muuri

Turun kiistelty toriparkkihanke on edennyt monien mutkien kautta siihen vaiheeseen, että kaivinkoneet jylläävät ja alustavat työt ovat saaneet alkunsa. Hankkeen myötä kauppatorin ympärille on kohonnut useiden metrien korkuinen vanerimuuri eristämään työt muusta ympäristöstä. Samalla bussi- ja taksiliikenne on siirretty kokonaan pois torin ympäristöstä.

 

Hankkeesta on edelleen ilmoilla paljon kiivaita mielipiteitä, mutta mielestäni rakennushanke on jollain tapaa tehnyt keskustassa asioimisen jopa mukavammaksi. Torin ympäristössä on nyt hyvin rauhallista ja turvallista liikkua kun meluava autoliikenne on poissa. Samalla jalankulkuun on vapautunut lisätilaa ja liikkumisen esteitä on poistunut toria reunustavilta kaduilta. Näin jalankulkijan näkökulmasta autoliikenne olikin se syy, joka aiheutti vaaroja, esteitä ja viihtyvyyden laskua torin ympäristössä.

Vielä toistaiseksi uutuuttaan hohkava muuri on tietysti uusi este, mutta useimmilla ei ole tarvetta tai halua mennä tarpomaan saviseen monttuun. Nauttikaamme siis pari vuotta hiljaisuudesta muurin varjoissa, kunnes 60-luvun autoilufantasiaan nojautuva kaupunki saa parkkihallinsa ja valtansa takaisin.

Olen kuvannut kauppatorin muutosta kevään, kesän ja syksyn aikana paljon, joten tästä onkin kehkeytymässä pitkäaikainen ja mielenkiintoinen seurantaprojekti.

---

The Wall of Turku

A new parking lot for hundreds of cars is now under construction in Turku. Location is under the marketplace so that means it's in the heart of the city. There's also a brand new wall around the construction site. All bus traffic and other traffic is moved away around the marketplace.

There are still lots of opinions about this controversial project, but I think it has made visiting the city center more pleasant as there is no car traffic and noise around it anymore. There is more room for pedestrians and less barriers. As from pedestrians perspective the car traffic made the surroundings more dangerous and less attractive.

For a couple of years we can enjoy the silence in the shadows of this wall, until this car fantasy city of 60's gets the new parking lot and it strengths back.

I have photographed quite lot the surroundings of marketplace during this year, so this is going to be an interesting long-term photography project.

Dollarihymyjä ja kromin kiiltoa

Forssassa järjestetään vuosittainen autotapahtuma nimeltään Forssan Pick-Nick. Se houkuttelee runsain määrin erityisesti amerikkalaisten autojen harrastajia ja tapahtuma onkin yksi pohjoismaiden suurimmista. Kävin helteisenä elokuun viikonloppuna katselemassa Forssan tunnelmia ja näin automuotoilun ystävänä tapahtuma olikin mielenkiintoinen kokemus ja nähtävää riitti todella paljon.

Vanhojen amerikanrautojen lisäksi paikalla oli myös japanilaisia ja eurooppalaisia autoja. Monet niin tutut ajoneuvot lähimenneisyydestä ja kauempaakin olivat kaikki Forssan Pick-Nickillä. Esimerkiksi ihanan kauhea ja klassinen Datsun 100 A oli tietenkin edustettuna samoin kuin Saab 96 sekä vanhempia Volvoja, Mersuja ja lukuisa määrä muitakin autoja. Näitä näkee enää aniharvoin liikenteessä.

Autojen lisäksi itse tapahtumapaikka oli jo omanlaisensa nähtävyys. Pilvenmäen raviradan kahvilassa ja totosalissa oli aistittavissa mukavan kekkoslovakialaista menneen ajan tunnelmaa. Se on kuin kaunis jäänne markka-ajan Suomesta, mutta silti edelleen täydessä toiminnassa.

Tapahtuma oli kokonaisuudessaan oikein mukava ja mielenkiintoinen, vaikka paikoin hieman pakokaasun- ja bensankatkuinen. Se on toisaalta ihan ymmärrettävää sillä näiden autojen valmistusta ei ole ohjannut luontoarvot tai pieni kulutus. Mikäli teollinen historia ja vanhojen autojen ajaton kauneus viehättää, kannattaa suunnata ensi vuonna maakuntamatkalle Forssaan.

---

American cars and the shine of chrome

There's an annual car show in Forssa called Pick-Nick. It's one of the biggest car shows in northern countries and it gathers people who are interested mainly in American cars or other old cars. As a fan of classic car design I visited this show in August and I must say that there was so much to see.

There were also Japanese and European cars present. So much familiar cars from the past you can see very rarely in traffic nowadays. For example you could see the lovely Datsun 100 A, Saab 96, older Volvo's, Mercedes and plenty of other cars.

This car show was held at an old horse race track and it is a kind of sight see itself. You could feel the good old times at the cafe of the horse race track. It's like a way back machine to the past.

The car show was a nice experience even when there was lots of exhaust gases in the air. But that's completely understandable as these cars were not designed environment or low fuel consumption in mind. This is good destination if you are interested in the timeless beauty of old cars.

Punaiset täplät maisemassa

Otsikosta huolimatta tämä ei ole Leica-aiheinen kirjoitus, vaan pieni katsaus tekemiini valokuvauskokeiluihin. Keväällä testasin muutamaankin kertaan monivalotuksia, joissa olin ensin kuvannut filmin täyteen abstrakteja valoilmiöitä ja sen jälkeen kuvannut saman filmin uudestaan aivan normaalisti. Lopputuloksena oli hieman yllätyksellisempiä ja moniulotteisempia kuvia, joita ei voinut etukäteen juurikaan suunnitella sen tarkemmin.

Valoilmiöt toteutin vanhoilla monivärisillä jouluvaloilla. Tässä yhteydessä olin myös käyttänyt punasuodinta, joka oli tummentanut kaikki muut paitsi punaiset valot. Olen aiemminkin kokeillut samanlaisia monivalotuksia, mutta tämä oli ensimmäinen kertani värifilmillä.

Punasuodin oli ehdottomasti osuva valinta, sillä suuri määrä erilaisia värejä ja valoja sai muut kuvat näyttämään hieman haljuilta ja sekavilta näiden rinnalla. Onhan punaisissa valossa myös aina jotain sellaista arvokkaampaa hehkua kuin esimerkiksi haalean vihreissä tai keltaisissa valoissa.

---

The red dots in a landscape

Despite the title, this post is not about Leica cameras, but my photography experiments. During spring and winter I tested couple of times this multiple exposure technique. First I photographed a film roll with abstract light objects and then photographed the same film again normally. It resulted some surprising photos you can't plan beforehand.

I made these with old Christmas lights which were in multiple colours. In this case I used red filter to make all light spots turn red. I have tested this with black and white film, but this was the first time with colour negative film.

I think it was a good idea to use red filter, because great amount of different colours and lights made other photos look messy if you compare them with these ones. And there's always some special charm with red lights compared for example to pale green or yellow lights.