Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosikatsaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuosikatsaus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 31. joulukuuta 2021

Vuosikatsaus 2021

Toinen koronavuosi on tullut loppuunsa, joten on aika pienelle vuosikatsaukselle. Tämä taitaakin olla ensimmäinen laatuaan taas pariin vuoteen. Ei ehkä aivan samanveroinen kuin joskus aiempina vuosina, mutta muutamien rivien rustailua nyt ainakin.

Täytyy kyllä myöntää ettei kulunut vuosi ole sisältänyt kovin runsasta kuvaamista. Sen voi havaita esimerkiksi täältä blogin puolelta tai instagramista, jonne en ole enää kovin aktiivisesti lisäillyt kuvia. Alituisesti muuttuva algoritmi on ehkä jo unohtanut minut kun joskus satunnaisesti lisäämääni kuvaan saattaa kertyä vain viitisentoista tykkäystä. Onhan sekin jo jotain, mutta murto-osa siitä ennestään vähäisestä määrästä mitä oli vielä hetki aiemmin. Sinänsä tykkäys ei ehkä kovin paljon merkitse, mutta se toimii indikaattorina sille, että julkaisu on ainakin nähty. Nykyään kun ei voi olla kovin varma siitä, että julkaisun näkisi edes seuraajat, sillä algoritmi on armoton. Se suosii suosittuja ja potkii potkittuja. Tämä on mielestäni vähän sääli, sillä laitan kuvia varta vasten muiden nähtäväksi.



Mutta ehkä alituisesti kaupallistuva ja sisällöltään yhä geneerisemmäksi ja tylsemmäksi menevä alusta alkaa monessa mielessä taantua ja vajota. Jo ennestään runsasta mainontaa sisältävä sovellus hivuttaa mainokset jo osaksi normaalia sisältöään, kun kaikenlaiset vaikuttajat tai aivan normaalit ihmiset kilvoittelevat epätoivoisesti huomiosta omilla yleensä kaupallisilla ja sponsoroiduilla sisällöillään. Jotkut ovat myös puhuneet jopa someväsymyksestä, ja ymmärrän kyllä, että on väsyttävää yrittää olla jatkuvasti mielenkiintoinen ja relevantti mikäli kaikki pyörii vain oman persoonan tai esillä olemisen ympärillä. Mutta olen itse sisältöpainotteinen, joten ei ole tarvetta esittää muille elävänsä upeaa ja ainutlaatuista elämää. Ja se ei ole väsyttävää, vaan täysin vapaaehtoista ja siinä mielessä vapauttavaa.





Kuten jo aiemmin mainitsinkin, kuvaaminen on ollut omalta kohdaltani melko vähäistä ja mikään muukaan siihen liittyvä ei ole kovin paljon innostanut viime aikoina. Kaipaan ehkä vain uusia maisemia tai jotain muuta virkistävää, sillä asiat alkavat usein vain toistaa itseään ja se on jo melko taannuttavaa. Mutta en oikein tiedä minne sitä voisi mennä tässä maailman tilanteessa ja palautuuko mikään muutenkaan enää koskaan ennalleen.

Mutta jonkinlaisena loppuvuoden saavutuksena voisin vielä mainita tekemäni uuden zinen eli tutummin Lumous Photozinen kolmannen osan, joka valmistui hieman ennen joulua. Uusi zine olikin jo hyvän aikaa työn alla ja se on luonnollista jatkumoa kahdelle aikaisemmalle, joten pienlehtitrilogia on tältä osin valmis. Eikö kaikkia suuria ja merkittäviä asioita tehdä aina siten, että ne muodostavat trilogian?


maanantai 31. joulukuuta 2018

Vuosikatsaus 2018

On taas aika perinteikkään vuosikatsauksen. Mitään erityisiä teemoja tai suurempia projekteja ei ole ollut tänäkään vuonna käynnissä, vaikka maailmalla ja lähes kotinurkillakin on ollut kaikenlaisia ehkä hieman korkeammankin tason tapahtumia.


Näin jälkikäteen katsottuna, jonkinlaisia teemoja nousee kuitenkin esiin. Esimerkiksi kauppatorin ympäristö ja sen laidalle kohonnut nosturi esiintyvät hyvin monissa pitkin vuotta ottamissani kuvissa. Toriparkin rakentamisen myötä kauppatorin alta paljastunut 1600-luvun kadunpinta ja rakennusten kivijalat ovat myös olleet mielenkiintoinen näky.

Kauppatorin lisäksi olen kuvannut jonkin verran ympäri kaupunkia tapahtuneita vanhojen rakennusten purkutöitä. Kohteita on ollut eri paikoissa keskustaa kuin myös yliopistonmäellä. Olenkin pyrkinyt taltioimaan muuttuvaa kaupunkimaisemaa. Kun jokin rakennus saa lopulliset lähtöpassit katukuvasta, se ei sinne enää palaa ja siksi pidänkin niiden valokuvaamista tärkeänä ihan historiallisessa mielessä.




Kesän aikana tein myös ensimmäisen pienlehteni eli zinen. Tein siitä 20 kappaleen painoksen (jota on muuten vieläkin jäljellä). Lahjoitin yhden kappaleen graafikko-influensseri Kasper Strömmanille, joka yllätyksekseni kirjoitti siitä oikein kauniisti blogissaan. Rientäkääpä lukemaan oheisesta linkistä. Ajattelin myös tehdä jatkoa pienlehdelleni, mutta se tapahtunee sitten ensi vuoden puolella.





Kuvasin ahkerasti koko vuoden aikana ja aivan tarkkaa lukumäärää vuoden aikana kuvatuista filmirullista ei juuri tähään hätään ole, mutta nopeasti katsottuna niitä on kertynyt ainakin yli 60. Eli karkeasti laskettuna reilu rulla/viikko-tahdilla olen kahlannut tämän vuoden läpi. Alati kiihtyneeseen kuvaustahtiin saattaa olla vaikuttanut myös se, että tilasin Saksasta suuremman määrän filmiä ja aloitin myös syksyllä kehittämään mustavalkofilmejä kotonani. Saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta kuvasin melko paljon myös värinegaa. Tähän katsaukseen valikoitui tällä kertaa kuitenkin vain mustavalkokuvia, sillä se on ollut pääsääntöisesti käytössäni.





Mutta näihin mustavalkoisiin kuviin ja tunnelmiin lopettaessani toivotankin parempaa ensi vuotta ja pitäkää kamerat vireessä!

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuosikatsaus 2017

Nyt on taas aika tehdä perinteinen katsaus kuluneen vuoden kuvasatoon ja muihin kuvausjuttuihin.

Katsellessani tämän vuoden kuvamäärää, voin vain todeta, että olen kuvannut melko ahkerasti koko vuonna. Kuluneen vuoden aikana olen kuvannut yhteensä 28 rullaa filmiä, joista valtaosa on ollut mustavalkoa. Värifilmejä on kulunut ainoastaan 6 rullaa. Tänä vuonna kuvasin myös reilusti enemmän kinofilmiä eli 20 rullan verran. Mamiyalla tuli näin ollen kuvattua keskikoon filmiä vain 8 rullaa.

Tämän vuoden aikana olen siis ottanut yli 800 kuvaa ja suurehkon kuvamäärän takia onkin ollut vaikeuksia valita tiivistä, mutta edustavaa otosta tähän katsaukseen. Osa kuvista on julkaistu aiemmin jossain, mutta osa on myös täysin ennen näkemättömiä. Tässä siis pieni otos vuoden aikana ottamistani kuvista.

































Mitään uutuuksia tai lisävarusteita en ole hankkinut sen koommin paitsi ainoastaan uuden filmiperän Mamiyaan. Keväällä nimittäin sattui ikävä onnettomuus ja kamera kaatui tapaturmaisesti jalustalla suoraan asfaltille ja kärsi jonkin verran. Objektiivin etuosa vaurioitui ja linssisuodin hajosi täysin, filmiperän kiinnitykset halkesivat ja etsin jäi hieman löysälle. Muuten kamera ihme kyllä toimii edelleen ja on käytössä. Kameran iskeytyminen asfalttiin oli kerrassaan järkyttävä hetki, mutta olen lähes jo toipunut. Pidän kyllä hyvää huolta kameroistani ja muista laitteista, mutta tällaisia yllättäviä onnettomuuksia voi vain sattua kun kamerat ovat jatkuvasti mukana ja käytössäni eivätkä hyllyssä koristeena.

Tämä oli muuten jo viides vuosi kun tämä blogi on pystyssä. Mitään suunnattoman aktiivista kirjoittelua en ole harrastanut ja tänä vuonna myös aikaisempia vuosia vähemmän. Mielenkiintoisena ristiriitana voisi mainita, että olen kuvannut enemmän, mutta kirjoittanut vähemmän.

Mutta jos blogin kirjoittaminen on tänä vuonna jäänyt hieman vähemmälle, olen sen sijaan laittanut kuviani Instagramiin melko aktiivisesti jo keväästä lähtien. En tiedä onko noin 80 seuraajaan kertyminen vajaan vuoden aikana aivan naurettavan pieni määrä, mutta Instagramin käyttö on ainakin itselläni ollut hyvin sisältöperusteista. Seuraan siis itsekin lähinnä vain mielenkiintoisia sisältöjä enkä ihmisiä, joita satun tuntemaan. Instagramista löytyy kuitenkin runsain mitoin taitavia kuvaajia ja inspiroivia valokuvia.

Tänä vuonna olen kuvannut paljon kaduilla ja ajattelin jatkaa sillä tiellä ensi vuonnakin. Hyvää uutta vuotta siis ja pitäkää kamerat vireessä!

---

Year 2017

So now it's time to take a look of the year 2017.

As I look at all the pictures I have taken during this year, I'll have to say that I have been quite busy with my cameras. I have shot totally 28 rolls of film and majority of it has been black and white. I shot only 6 rolls of colour film. Also majority of the film was 135-film as I shot 20 rolls of it and only 8 rolls of 120-film with my Mamiya.

During this year I have taken over 800 photographs and I have to say that it was a bit problematic to pick up only few photographs to include this post. Some of these photos are posted earlier, but some of them are never seen before.

In May there was an accident as my Mamiya (which was on a tripod) smashed on the ground.The lens filter went broken and the front part of the lens was also damaged. The film back was damaged and I had to replace it. After this accident the camera still works fine and I use it. The moment when I saw my tripod falling was absolutely horrible, but I slowly start to get over it. Don't get me wrong, I always take good care of my cameras and other equipment, but this just can happen as my cameras are in every day use and not decorations in my book shelf.

By the way this was the fifth year I run this blog. I have never been a very active blogger and this year was even less active. Even when I photographed more than in years.

But instead of this blog I have been active in Instagram as I started to use it in spring. I don't know if 80 followers in less than a year is a ridiculously low amount, but I focus on the content and not trying to get as many followers as possible. I preferably follow interesting content than people I just happen to know. You can find loads of talented photographers in Instagram.

This year I have spent a lot of time photographing on the streets and I'm about to continue it next year. So keep your cameras ready and Happy New Year!

lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosikatsaus 2016

Piti laatia vielä ennen vuodenvaihdetta jokunen uusi blogikirjoitus, mutta jotenkin nuo ajatuksissa olleet kuvat ja aiheet jäivät tuonne kuvankäsittelypöydälle ja ajatuksiin vain. Mutta nyt kun se vuosi aivan pian vaihtuu, on kai aika luoda katsaus kuluneen vuoden kuvasatoon ja muihin kuvausjuttuihin.

Tänä vuonna kuvaamiseni on painottunut pitkälti keskikoon formaattiin. Mamiyasta on oikeastaan tullut pääasiallinen käyttökamerani, vaikkei se useimmiten niin näppärä ja helposti kuljetettava olekaan. Filmien kehittämiseen sopivien fasiliteettien puutteen vuoksi olen myös alkanut kuvata lähes pääsääntöisesti värinegaa ja kehityttänyt filmini paikallisessa liikkeessä. Muutama mustavalkorulla on toki tullut kuvattua, mutta muuten olen mennyt värinegalla. Nikonilla olen kuvannut ainoastaan pari rullaa mustavalkoista sekä värinegaa ja loput olenkin kuvannut Mamiyalla.

Useimmin kameraani valikoitunut filmi on ollut Kodakin Portra 400, ehkäpä hyvän saatavuuden ja mukavan jälkensä ansiosta. Kokeilin kesällä myös yhden rullan Kodakin Ektaria ja pidin siitä niin paljon, että tulen varmasti jatkossakin käyttämään sitä, kunhan vain ensin päästään tämän pimeän vuodenajan yli.

Viime aikoina olen katsellut hieman käytettyjä kameroita sillä mielellä, että päivittäisin ehkä joskus tulevaisuudessa 6x7-formaattiin ja voisin siten myös ottaa (ainakin teknisesti) parempia kuvia. Mallista ja kunnosta riippuen ne voivat olla melko hinnakkaitakin, vaikka suhteellisesti nykyään tietysti melko edullisia siihen nähden mitä ne ovat joskus maksaneet. Mutta katsella voi tietysti aivan ilmaiseksikin. Suurempi formaatti tosin tietäisi myös suurempaa mukana raahattavaa kilomäärää, joka ei erityisemmin houkuttele.

Tässä pieni otanta tämän vuoden aikana ottamistani kuvista. Eli kuvaamisiin ja hyvää uutta vuotta vaan!
 










---

Year 2016

I was about to write few posts here before the end of the year, but somehow the photos and ideas just stayed in my computer and head. But now as this year is almost over, it's time to take a look what happened during the year.

I have shot quite a lot medium format film this year. Actually my Mamiya has become my main camera, even when it's not so easy to carry and use. As I don't have a place where to develope my own films, I have started to use colour negative film again and processed the films in a local store. I have shot a couple of black and white film rolls of course, but mainly I've used colour negative film.

I have used primarily Kodak Portra 400 film, because it's easy to find and I like the results. During the summer I also tested a roll of Kodak Ektar which I really liked, so I'm going to use it again as this darkness goes away.

I have been watching some second hand cameras lately, because I have been playing with an idea of upgrading to 6x7 format camera. So, I could take (at least technically) better photographs. Depending on the model they can be quite expensive, but still relatively cheap if you compare to what they have costed back in the days. But anyway you can just watch them for free. Bigger format means often a heavier camera to carry, which doesn't sound good.

Well, here's some photos I have taken during this year. Happy new year!


torstai 31. joulukuuta 2015

Vuosikatsaus 2015

Ja taas se vuosi vaihtuu, joten tehdäänpä pieni katsaus kuluneeseen vuoteen. Syksyllä ei ole tullut päivitettyä blogia kovinkaan aktiivisesti ja kuvaaminenkin on painottunut keväälle. Muuten kuvaamiseni on ollut selkeästi aktiivisempaa tänä vuonna kuin viime vuonna, sillä nopeasti laskettuna olen kuvannut tänä vuonna 22 filmirullallista. Se on yli kaksinkertainen määrä viime vuoteen nähden.

Neulanreikäilyä ja solarigrafiaa ei sen sijaan tullut kovin paljon harrastettua eikä mitään muitakaan mullistavia erikoisuuksia. Keväällä tapahtuneen osittaisen auringonpimennyksen sain sentään kuvattua. Eduskuntavaalien aikana ja hieman sen jälkeenkin tuli kokeiltua vähän katuvalokuvausta tai ainakin jotain sen tapaista. Muuten olen kyllä mennyt omien vaihtelevien intressieni mukana.

Tarkoitukseni oli tänä vuonna perustaa jonkinlainen konsepti satunnaisille yksittäiskuville, jolloin niitä olisi helpompaa ja mielekkäämpää julkaista täällä ilman turhia löpinöitä. Ajan kuluessa siitä olisi tietysti tullut oma huikea kuvasarja, jota yhdistäisi oma vaatimaton punainen lankansa. Jäin kuitenkin pohdiskelemaan konseptin nimeä ja toteutusta, ja kun en riittävän nopeasti keksinyt mielekästä, jäi koko asia pöydälle. Ehkäpä keksin vielä jonkin ratkaisun ja sarja saa alkunsa.

Tein joulunpyhinä oman sivun Tumblriin ja olen sinne jo yhden kuvan laittanutkin. En ole vielä ehtinyt perehtyä kovin tarkasti sen käyttöön, mutta yleisesti sieltä ainakin löytää paljon inspiroivia kuvia monenlaiseen luovaan tekemiseen ja kaikenlaista muutakin huvitusta. Tässä osoite: http://kaksoiskuva.tumblr.com/.

Tässäpä vielä muutamia hetkiä joita olen tänä vuonna katsellut kamerani läpi. Viimeiseksi säästin kuvan itsestäni nauttimassa Piraattipuolueen makkaraa ja Viskipuolueen viskiä Helsingissä. Kiitokset Jussille kuvasta.

Hyvää uutta vuotta!















---


Year 2015

So it's again end of the year. I didn't write this blog very actively in autumn and I also photographed more in spring. But I have photographed more this year than in 2014. I photographed about 22 rolls of film which is more than twice than year ago.

I didn't take so much solargraphs and pinhole photographs this year. Although I managed to photograph the partial solar eclipse in spring. In spring there was parliament elections in Finland and I tried a bit of street photography or something like that.

I had an idea of making some sort of concept here in my blog for my single and random shots. I was thinking the name for it and the idea itself, but couldn't find a nice solution in decent time, so I didn't do it at all. But maybe I start it some day...

Under Christmas holidays I made a Tumblr page. There's already one picture there, but I haven't got time to study the use of Tumblr. You can find a lot of inspiration from Tumblr anyway. Here's the address to my Tumblr page: http://kaksoiskuva.tumblr.com/.

Here are some photos taken this year. The last one is me enjoying Pirate party's free sausage and Whiskey party's free whiskey in Helsinki. Thanks Jussi for the photo.

Happy New Year!