Suomen suurimman valokuvauskilpailun Fotofinlandian voittajat julkaistiin marraskuun alussa. En ollut aivan niin kiinnostunut, että olisin heti rientänyt katsomaan voittajakuvia, vaikka toki huomasin uutisoinnin ja keskustelua aiheen ympärillä.
Helsingin Sanomien kuvapäällikkö kirjoitti kilpailun ratkeamisen jälkeen osuvan lauantaiesseen Fotofinlandiaan liittyen. Hänen mukaansa kilpailussa palkitut kuvat ovat hengästyttäviä, mutta tyhjyyttä kumisevia kuvankäsittelyn taidonnäytteitä. Kun palkittuja kuvia katsoo tarkemmin, ei voi olla muuta kuin samaa mieltä. Pääpalkinnon voitti Magic of Horses -kuvasarja, jossa hevoset laukkaavat ihanan epätodellisessa fantasiamaailmassa. Pääpalkinto meni tästä joukosta varmasti aivan oikeaan osoitteeseen, mutta kokonaisuudessaan palkittujen kuvien selaaminen oli hämmentävää värisävyillä ja kuvatasoilla leijailua.
Perinteisesti valokuvan asema on nähty todellisuuden jäljentäjänä ja hetken tallenteena. Lukuisista erillisistä kuvista koostetut ja voimakkaasti käsitellyt Fotofinlandian kilpailukuvat eivät juurikaan sovi tällaiseen ajatteluun. Ajat tietenkin muuttuvat, mutta jos lopputuloksena on kuva jostain sellaisesta, jota ei ole olemassa, onko se silloin enää valokuva? Fotofinlandiassa nähty kuvankäsittelyn estetiikka miljoonine sävyineen ja mystisine utuineen oli myös monin paikoin sillä tasolla, että se sai silmät kostumaan. Taitava kuvankäsittely ei ole tae kauniille lopputulokselle.
Huomiota kiinnitti myös kilpailukuvien kankean kuuloiset englanninkieliset nimet. Johtuiko tämä siitä, että kilpailun raati oli kansainvälinen vai onko englannin kieli jo niin jokapäiväisessä ja arkisessa asemassa, että se on kuin omaa kieltämme? Jo taannoisessa Aukea.netin virtuaalisessa luomisgalleriassa käytiin keskustelua englannin kielen asemasta kuvien nimeämisessä: nostaako vieraskielinen nimi teoksen taiteellista arvoa? Paikoin kiivaaksi yltynyt keskustelu käytiin noin 15 vuotta sitten, enkä tiedä päästiinkö siinä mitenkään järkevään lopputulokseen.
Fotofinlandia kuten muutkin kilpailut itse omine sääntöineen ja kategorioineen määrittelevät paljon sitä millaista osallistujakunta on. Esimerkiksi kaikenlaisen kuvankäsittelyn rajaton salliminen (kaikissa muissa kategorioissa paitsi luontokuvassa) johtaa väistämättä siihen, että suunta on kohti digitaalista taidetta, jossa valokuva on vain pieni osa kokonaisuutta. Eipä ole yllättävää, että kuvankäsittelyyn liittyvää keskustelua käytiin myös vuoden 2018 Fotofinlandian ympärillä. Tällöin oltiin nimittäin aivan samojen kysymysten äärellä.
Itse olisin mielelläni nähnyt dokumentaarisia kuvareportaaseja tämän päivän Suomesta. Sellaisia kuten Kaisa Rautaheimon Pojat vuodelta 2016 tai Maija Tammen Bingo vuodelta 2011. Mutta dokumentaarisuudesta ei valitettavasti kuulunut pihaustakaan tämän vuoden Fotofinlandiassa. Jäljelle jäi vain mainosmaailman onttoja Photoshop-luomuksia.
---
Fotofinlandian voittajakuvat: https://www.fotofinlandia.fi/vuosi/2020/
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti