Sivut

perjantai 28. helmikuuta 2020

Puolen vuoden valotus onnistui melkein

Pitkästä aikaa luvassa on taas valokuvausta yksinkertaisimmillaan  solarigrafiaa! Asensin nimittäin viime kesänä kaksi neulanreikäkameraa eri paikkoihin maisemia kuvaamaan. Ajatuksenani oli, että purkit olisivat olleet paikoillaan aina talvipäivänseisaukseen saakka.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt aivan putkeen. Toisen kameran kuvasta tuli suhteellisen normaali, joskin hieman lattea kuva, jossa auringon viiruja oli piirtynyt melko runsaasti negatiiville. Sen sijaan siitä ensimmäisestä tuli kuva, josta erottuu ehkä vain yksi viiru. Kyseessä oli tietysti myös se kamera, joka oli ollut paljon pidempään eli juhannuksesta asti asemissa.



En tarkalleen ottaen osaa sanoa mikä oli mennyt pieleen. Paitsi tietysti sen, että purkki ei ollut enää alkuperäisessä asennossa kun tulin sitä hakemaan. Ehkäpä joku oli huomannut sen ja käynyt vääntelemässä?

Vaikka kuvasta ei tullut aivan sellaista kuin ajattelin, näyttää se ehkä sen takia paljon mielenkiintoisemmalta kuin esimerkiksi toisen kameran "onnistunut" kuva. Ehkä tähän kuvaan on tallentunut juuri se kesäpäivänseisauksen kaikkein korkeimmalle taivaanlakeen kohonnut aurinko.

Solarigrafian viehätys piilee ehkä siinä, että yhteen fyysiseen kuvaan tallentuu myös useiden kuukausien aika. Tästä kuvasta ei puolen vuoden mittaista aikaa kuitenkaan näe. Sattumanvaraisuus on usein läsnä kaikenlaisissa yksinkertaiseen tekniikkaan perustuvissa valokuvauskokeiluissa. Ja se on myös jännittävää.


---

Six-Month Exposure  Almost a Success

Here's a solargraphy post for a long time! Last summer I made two pinhole cameras for solargraphy purposes. My idea was that they would be exposing at least six months until winter solstice. 

Well, everything didn't go according to my plans. The other camera made quite normal solargraphy photograph with lots of sunlight stripes, but the first one made hardly one stripe. Of course it was the camera which was longer on its position.

I don't know what went wrong, but I know that my camera wasn't in a same position when I came back. Maybe someone had seen it and taken it in a closer inspection? Or was it a bird or some other mystical power that had touched it?

Even when the photo didn't turn out as I expected, it probably looks more interesting like this. Maybe that bright stripe is the sun of summer solstice.

The attraction of ultra long exposure is that you can see time in a single physical piece of paper. Unfortunately you cannot see it here, but coincidence is part of the deal when you make photogrphic experiments. And that's also interesting.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti