Sivut

perjantai 4. tammikuuta 2013

Solarigrafiaa

Viime keväänä tein pienen tutkimusmatkan tavallisesta valokuvauksesta neulanreikäkameroihin ja pitkiin aikavalotuksiin. Siinä samalla tutustuin myös solarigrafian ihmeelliseen maailmaan. Solarigrafi on eräänlainen neulanreikäkamera, jolla voi valottaa yhtä kuvaa hyvin pitkiä aikoja - esimerkiksi useita kuukausia tai miksei vaikka koko vuodenkin. Lopputuloksena on utuinen ja maaginen kuva, josta näkee kuinka auringon korkeusasema muuttuu vuodenaikojen mukaan. Mitä pidempi valotusaika on ollut, sen paremmin tämä käy ilmi.

Solarigrafin voi rakentaa esimerkiksi vanhasta (mustasta) filmipurkista tai jostain muusta valonpitävästä ja mielellään myös säänkestävästä purkista. Kuva muodostuu solarigrafin sisään laitetulle perinteiselle valokuvauspaperille, johon auringonvalo piirtyy jättäen paperiin tummia viiruja. Kun valotus on tehty, purkki avataan, paperi käytetään kiinnitteessä, huuhdellaan vedellä ja kuivataan. Tämän jälkeen kuva skannataan ja säädetään lopulliseen muotoonsa kuvankäsittelyohjelmalla.

Ohessa muutamia eri pituisia kokeiluja. Kuten kuvista käy ilmi, valotusaikojen pidentyessä myös auringon piirtämien viirujen määrä kasvaa ja se tekee kuvista myös mielenkiintoisempia. Oheiset kuvat ovat sävyiltään hieman erilaisia, joka johtuu lähinnä eroista kuvankäsittelyvaiheessa.

Pitääkin pian mennä lataamaan uusi purkki valmiiksi, jotta saisi vangittua matalalta paistavan auringon säteet uuteen solarigrafiaan. Kaksi purkeistani onkin jo päätynyt jonkun uteliaan käsiin, joten täytyy jatkossa sijoittaa purkit suojaisampiin paikkoihin. Jos siis näet jossain mustan filmipurkin kiinnitettynä nippusiteillä johonkin kiinteään kohteeseen, älä pelästy ja soita hätänumeroon - kyseessä ei ole pommi vaan todennäköisesti solarigrafiapurkki.

22.7.-26.8.2012 (34 d)

22.7.-29.9.2012 (67 d)

5.7.-24.12.2012 (173 d)


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti