Sivut

maanantai 28. tammikuuta 2019

Kuunpimennys ja sinisiä sävyjä

Monien muiden tavoin kävin tähyilemässä kuunpimennystä viime viikolla. Valitettavasti pilvet olivat jälleen tiellä täydellisen pimennyksen aikana aivan kuten viime elokuussakin. Juuri kun olin kylmästä kangistuneena jo poistumassa paikalta, ilmestyi kuu esiin suurena ja hämmästyttävänä, toinen puoli maan varjossa.



Kylmyys oli päässyt kouraisemaan jo sen verran etten pystynyt keskittymään kuvaamiseen aivan kunnolla. Lisäksi kuu häipyi maan varjosta hyvin vikkelään, joten senkin puolesta piti olla ripeä. Raahasin mukanani kolmea kameraa ja yhtä jalustaa, mutta tällä kertaa käytin ainoastaan digikameraani. Sormet olivat sen verran kohmeessa, ettei muiden kameroiden operoimisesta olisi tullutkaan mitään.



Olen muuten taas pitkästä aikaa alkanut käyttää digikameraani. Ihan mukavaa vaihtelua ja digitaalisuus myös nopeuttaa prosessia huomattavasti. Vaikka kamerani on jo suorastaan ikivanha digikameroiden mittapuulla, saa sillä mielestäni siitä huolimatta laadultaan oikein mainioita kuvia. Tässä vielä ekstrana saman päivän iltana ottamani kuva voimalaitoksesta, vaikka se ei varsinaisesti liitykään kuunpimennykseen.



---

The moon eclipse and blue moments

As many other, I turned my eyes on the sky as there was moon eclipse last week. Unfortunately it was too cloudy again as it was on last August's eclipse. It was very cold and I was already leaving as the moon came visible. It was big and epic when the other half was on Earth's shadow.

I couldn't focus very well to photographing as it was so cold. The Moon was also getting out of Earth's shadow quite quickly, so I had to hurry. I had three cameras and a tripod with me and this time I used only my digital camera. My fingers were so cold that there wasn't even a chance to operate other cameras.

For a long time I have taken again my digital camera back in use. It's nice to have some variety and digital makes the process much quicker. Even when my digital camera is already ancient when it comes to the age of digital cameras, I think it still takes good quality photos. Here's an extra photo of a power plant. There's no connection with the eclipse, but I took this on same days evening.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti