Sivut

perjantai 19. toukokuuta 2017

Katunäkymiä

Olen nyt kevään mittaan valokuvannut melko ahkerasti ja käytännössä katsoen kamera onkin aina ollut mukanani. Saattaa kuulostaa melko vaivalloiselta, mutta ainakin kamera on ollut valmiina siltä varalta jos vastaan tulee jotain mielenkiintoista tai yllättävää. Tällä tavalla pystyy muuten kätevästi välttämään ne tilanteet, joissa olisi tullut harmiteltua kameran jättämistä kotiin.

Tässä hieman katuvalokuvausta huhtikuulta ja vähän toukokuunkin puolelta. Katuvalokuvaus on mielenkiintoinen ja haastava valokuvauksen alue, jossa taltioidaan ympäristöstä bongattuja asioita, ihmisiä ja tapahtumia sivustaseuraajan roolissa. Taidokkaimmat katukuvat ovatkin ällistyttävän oivaltavia ja hienoja ajankuvia, jotka vain paranevat vanhetessaan. Ne voivat olla hauskoja, dramaattisia tai melkein mitä vain.

En ehkä ole vielä kovin harjaantunut katukuvaaja, mutta ainakin aloitteleva sellainen. Olen pyrkinyt siihen, että kuvissa esiintyvät ihmiset olisivat enimmäkseen vain kuvaa täydentäviä anonyymejä elementtejä. Eli mitään Bruce Gildenin tyylistä valokuvausta en ole ainakaan toistaiseksi harkinnut.








----

Street views

I have photographed quite a lot during this spring and I have carried my camera all the time with me. It may sound quite difficult to carry a heavy camera every day, but at least it's ready when something interesting or surprising happens.

Here's some street photography from April and May. Street photography is an interesting field of photography where you capture people, happenings and details in your surroundings from outsiders viewpoint. The most powerful street photos are just great pieces of every day life. They can be funny, dramatic or what ever.

I'm not a pro street photographer, but at least in a starting point. People are more or less anonymous elements in my photographs. So don't expect to see Bruce Gilden style street photography from me - yet.

3 kommenttia :

  1. Hei! Mitä pitäisi olla tuo solarigrafiaan käytetty paperi? Mitä itse käytit? Netti on täynnä kaikenlaista, enkä oikein hahmota mikä olis hyvä, eli paperin merkki ja koko nimi? Mikä mahtaisi olla hyv?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve! Pahoittelen myöhäistä vastausta, sillä jostain syystä kommenttisi oli mennyt roskapostiin eikä sitä näin ollen näkynyt lainkaan kommenteissa.

      Itse olen käyttänyt solarigrafiaan vedostukseen tarkoitettuja Ilfordin Multigrade mustavalkopapereita, mutta ei kai merkillä ole niin väliä. Kannattaa käyttää helmiäis-, satiini- tai mattapintaista paperia, sillä kiiltävälle paperille saattaa tulla heijastuksia etenkin jos paperi on kaarella.

      Paperi on valoherkkää materiaalia eikä sitä saisi lainkaan käsitellä näkyvässä valossa. Solarigrafiaan tarkoitetun kameran lataaminen tulisi siis tehdä täysin pimeässä tai punaisessa suojavalossa.

      Poista
    2. Kiitos paljon vastauksesta! Jätin sivusi välilehtiin ja nyt käväsin katsomassa. Aihe kiinnostaa paljon ja löysinkin jo taannoin mielestäni sopivaa paperia ja tuosta kiiltävän paperin haitasta luin myös. Olenkin aikeissa ostaa Ilfordin Multigrade paperia joko helmiäis tai satiiniversiona.

      https://www.telefoto.fi/tuote/ilford-mgd-iv-rc-deluxe-24x3010-lehtea-25m-satiini

      Tämä siis lienee sopivaa? Mulla ei ole näistä juuri muuta kokemusta kuin hämärästä mielen loukosta kajastava muistikuva lukion neulanreikäkamerakokeilusta. Joten uutta opittavaa riittää!
      Kiitos, ja antoisia kuvaushetkiä!

      Poista