Sivut

torstai 11. helmikuuta 2016

Katujen loskaa ja suurempia kuvia

Laitetaanpa vaihteeksi muutama digikuva kun kävin niitä pari viikkoa sitten ottamassa. Vaikka en kovin usein käytäkään digikameraani, täytyy kyllä myöntää, että se on varsin mainio peli. Vaikka tuolla onkin jo ikää ehkäpä reilut 8 vuotta, saa sillä mielestäni edelleen hyvin laadukkaita kuvia tämän päivän standardeillakin. Ainoa miinus on siinä, etten omista automaattitarkenteista linssiä, joten joudun käyttämään vanhoja manuaalitarkenteisia. Tarkentaminen onkin välillä hieman hankalaa, sillä kamerassa ei ole samanlaisia tarkennuksen apuvälineitä kuin vanhoissa manuaalitarkenteisissa filmirungoissa. Huteja siis tulee toisinaan. Näiden kuvien tarkentamiseen käytin kameran live-view -toimintoa, joka on erinomainen staattisten kohteiden kuvaamiseen.

Ainoa asia, joka digikuvauksessa hieman harmittaa on kuvien säätö (ja arkistointi). Jostain syystä Lightroomissani säädetyt kuvat tulevat ulos paljon värikylläisempinä ja voimakkaampina. Tämän takia kuvia täytyy aina säätää hieman loivemmiksi ja harmaammiksi. Mielestäni se on hieman hankalaa ja nurinkurista sillä kuvien säätö kuitenkin perustuu siihen miltä kuva säädettäessä näyttää.

Ja lopuksi pieni ilouutinen: hienosäädin blogini tyylitiedostoa! Tästä lähtien voin siis laittaa suurempia kuvia ilman että blogin layout tuhoutuisi. Kuva säätyy automaattisesti blogin leveyteen sopivaksi ja kuvaa klikkaamalla se aukeaa täyteen kokoonsa. Ennen kuvat olivatkin naurettavat 800 pikseliä leveitä, mutta aion tästä lähtien suurentaa kuvakokoa jonkin verran. Joten klikatkaapa siis kuvia jos haluatte nähdä ne suurempina.

Tyylitiedoston säätö tuli muutenkin tarpeeseen sillä kännykällä lukiessa kuvat saattoivat mennä päällekäin eikä tekstin tasaus toiminut. Muita muutoksia olivat otsikoiden ja leipätekstin fontin vaihto sekä suurentaminen luettavammaksi.




---

Slush on the streets and bigger photographs

For a while, here's couple of digital shots I took two weeks ago. I don't use very much my digital camera, but I have to say that it's a very nice camera. I think it's almost 8 years old and the quality of the images are still very good even on the standards of today. The only bad side is that I don't have an autofocus lens, so I have to use my old manual lenses. Focusing can be sometimes quite difficult, because the camera is not designed for manual focusing. I used the live-view function for taking these photographs, which is excellent for still life or landscape photography.

The only thing which I don't like in digital photography is the Lightroom part (and archiving the photos). For some mystical reason my Lightroom puts out very saturated and contrasty photographs. This is why I have to decrease contrast and saturation in Lightroom in order to make them look good when I export them. I think this makes the whole Lightroom part little absurd, because I make the adjustments to the photograph on the basis how it looks like.

And some happy news in the end: I made some fine tuning to my blogs CSS-file! Now I can put bigger photographs here without ruining the layout of the blog. You can click the picture to open it full size. The width of the photographs used to be 800 pixels, but I am going to make them bigger from now on. So click on the photograph if you wan't to see it bigger.

Other changes were new and bigger fonts for titles and text. Now you can read this easily with your cell phone.

 

2 kommenttia :

  1. Tosta värikylläisyydestä. Ero näytön kuvan ja printtauksen välillä johtunee näytöstä ja mahdollisesti sen kalibroinnista/kalibroimattomuudsta? Tai näyttö vain ei yllä riittävään värien oikeellisuustasoon ja siksi tulostus on erilainen näytön kuvaan verrattuna.

    Siisti layout blogissa nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttöni on kalibroitu joitakin vuosia (eli liian kauan) sitten, mutta luulisi kalibroinnin toimivan myös Lightroomissa. Hieman nurinkuriselta vaikuttaa jos säädöt tehdään kalibroimattomana ja kuvia katsellaan kalibroituina.

      Poista