Sivut

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Kivierämaa

Turun Sanomissa oli taannoin artikkeli Turun kauppatorista ja siitä mitä sen tulevaisuus voisi olla. Kauppatorista onkin kirjoitettu ja väännetty jo vuosikausia, mutta mitään konkreettista ei ole tapahtunut - ja tuskin tapahtuukaan vielä moniin vuosiin. Vierailu Turun kauppatorilla onkin kuin aikamatka vuosikymmenten taakse - eikä näky ole mikään sykähdyttävän kaunis ja menneiden aikojen loistosta kertova. Vaikka onhan siellä oma, ehkäpä hieman jälkeenjäänyt tunnelmansa.


Aika harvoin on itse tullut torilla asioitua ja minulle se onkin yleensä näyttäytynyt vain ränsistyneiden torikojujen reunustamana tyhjänä ja ankeana kivierämaana. Se onkin vain läpikulkureitti, eikä mikään toiminnan tai viihtymisen paikka. Nupukivi ei myöskään ole kävely-ystävällisin pintamateriaali ja paikoin melko kupuraisella torilla kävely voikin olla melkoista nilkkarallia. Onneksi en ole jalkavaivainen, vaikka tänään nyrjäytinkin nilkkani (en kuitenkaan torilla). Yksi kioskien takana olevista torin ruudukoista on joitakin vuosia sitten tehty kokeilun vuoksi suorista graniittikivistä. Onhan siinä parempi kävellä, mutta mielestäni se ei ulkonäöllisesti edusta Turun keskustassa olevaa korkeatasoista kävelyaluetta. Siitä tulee mieleen enemmänkin Espoo tai Raisio, mutta ei Turku.
















Yöaikaan kauppatori on kuin musta aukko keskellä kaupunkia. Harvakseltaan olevat ja kovaäänisesti särisevät valotolpat kykenevät valaisemaan torin korkeintaan kelmeän hämärästi. Valaistus lienee kai yksi seikka minkä takia toria käsittääkseni pidetään turvattomana paikkana.

Kauppatorissa olisi siis runsaasti kehittämisen varaa monellakin tapaa. Saa tosin nähdä onko tilanne kehittynyt yhtään vielä 2020-luvulla vai riidelläänkö silloinkin vielä esimerkiksi toriparkista, torimyyjistä, kioskeista, taksitolpista, busseista, roskiksista tai mitä niitä kinaamisen aiheita nyt voisi ollakaan. Täytyypä siis tulla kuvaamaan näitä maisemia taas uudestaan vuonna 2025.


----

The market square

Recently there was an article about the future of Turku market square in a local newspaper. There has been years of debate about the market square and how it should be renovated and developed. Still, nothing has happened for decades and propably will not happen in many years. Visiting the market square of Turku is like a time machine to the past - but the sight isn't that wonderful.

I almost never buy anything from the market square and for me it's like an empty field of stones. Sometimes I walk through it and that's my connection to the market square. I even don't like the surface of the square as it's not good for walking. Few years ago they made one small part of the square with flat stone bricks for testing purposes. It's better for walking, but I think it doesn't look good enough for a place like this.

During the night, market square is like a black hole in the city center as the lights are so dim (and they keep an awful noice too). I believe bad lighting is one reason why people think marketplace is a little insecure place during night.

I would be amazed if there has happened any major improvements even on 2020's. So maybe I should come back and take some new photos of this same market square in the year 2025.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti