Sivut

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Suuremmalla kuvalla

Pitkästä aikaa blogin puolella taas! Kesä alkaa vähitellen olla lopuillaan ja syksy aluillaan, mutta ei anneta sen häiritä.

Kesän aikana toteutin yhden haaveeni ja hankin itselleni keskikoon kameran! Kyseinen laitos on Mamiya 645 Pro eli tekniikkaa tuolta nousevan auringon maasta. Kameran käyttö vaati alkuun pientä totuttelua sillä se toimii hieman omalla logiikallaan. Tosin vielä on totuttelua jäljellä sillä olen kuvannut vasta ensimmäisen rullan eli 15 kuvaa. Vielä pitäisi opiskella kuinka rullafilmi kelataan spiraalille ja kehittää filmi, jotta näkee lopputuloksen.








Kameran mukana tuli myös kuiluetsin, joka on mielenkiintoinen lisä. Tosin kuvan sommittelu pelkkää kuiluetsintä käyttäen on melko vaikeaa sillä etsimessä näkyvä kuva on peilikuva. Vaistomaisesti kameraa tulee siis aina käännettyä väärään suuntaan jos katsoo pelkästään etsimestä. 

Yhdestä rullasta saa vain 15 kuvaa, mutta se ei haittaa, vaan päinvastoin uskoisin sen sopivan omaan harkittuun kuvaustyyliini varsin hyvin.


---

With a bigger picture

Long time no see! Summer is almost over, but that's not a problem.

I bought a medium format camera during this summer! That's what I've been dreaming about for a long time. I have already photographed one film, but I haven't developed it. First I have to study how to roll a medium format film to a spiral and then develope it to see the results.

You can take only 15 frames on a filmroll, but I think it suits very well to my style of taking photographs. We'll see soon how my first medium format photographs look like.



keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Hallittua epäterävyyttä

Muutama kuukausi sitten törmäsin netissä valokuviin, joissa oli hyvin hallittua epäterävyyttä. Harmikseni en enää jälkeenpäin löytänyt niitä, mutta päätin itsekin kokeilla epäterävyyttä eräänä valokuvauksen tehokeinona. 

Monesti ajatellaan, että epäterävä valokuva olisi myös epäonnistunut. Voihan se olla niinkin, mutta onnistuminen riippuu myös siitä millä tavalla kuva on epäterävä. Kenties epäterävyys jättää kohteen tai valokuvan takana olleen ajatuksen sumeaksi ja se voidaan näin ollen ajatella olevan epäonnistunut. Epäterävyys voi kuitenkin luoda valokuvaan omanlaista tunnelmaa, jolloin lopputulos voi olla onnistunut.





----

 Control of unsharpness

Few months ago I saw some great unsharp photographs in the internet. The photographer used unsharpness very creatively in his well-balanced photographs. Unfortunately I didn't find those photos afterwards. But anyway, here's my effort on using unsharpness in photography. 

Unsharpness is often regarded as a failure in photography. I think it depends on the result and the idea behind the photograph is it a failure or not. If the target or the message won't get clear because of unsharpness, we could say that it's not a good photograph. But unsharpness can give some strange atmosphere and mood that makes a good photo.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Keskikesä

Kuten aiemmin mainitsin, kävin juhannuksen tienoilla hakemassa pari solarigrafiapurkkiani pois. En tiedä mikä mahtoi mennä pieleen, mutta toisesta kuvasta (siitä suuremmasta) tuli melko epätarkka. Esimerkiksi auringon viirut eivät oikein erottuneet ja muutkin osat kuvassa olivat kovin epätarkkoja. Uskoisin purkin olleen tukevasti paikoillaan, mutta kenties auringon lämpö on saanut mustan purkin sen verran elämään ja vääntyilemään, että se olisi vaikuttanut kuvan tarkkuuteen. No, mene ja tiedä - tässä se kuva nyt on. 


6.3.2014-21.6.2014 (108 d)















-----

Midsummer

As I mentioned, here's the solargraph of midsummer. I don't know what went wrong, but this seems to be too unsharp to be a great solargraph. The stripes of the sun are quite dim and picture is overall unsharp. I believe the can was steady, but maybe the heat of the sun has moved it a bit. Well, I don't know, but here it is anyway.