Sivut

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Putin löytyi kenkälaatikosta

Pitkään kadoksissa ollut Putin löytyi suuretsintöjen jälkeen. Hyväkuntoisena löydetty Putin piileskeli vanhojen valokuvien ja negatiivien seassa kenkälaatikossa ja on nyt hyvässä tallessa. Kyseessä siis on ikivanha, mutta samalla myös ikiajankohtainen Putin-fotogrammini, joka täyttää, ellei nyt aivan lähiaikoina, niin ainakin lähivuosina kunnioitettavat kymmenen vuotta.









Olen koostanut Putin-fotogrammini sanomalehdistä otetuista lehtileikkeistä ja muista kuva-elementeistä, joita olen monistanut kopiokoneella ja tietokoneella. Vähän on myös omaa kynänjälkeä mukana ja esimerkiksi taustalla oleva teksti on Sauli Niinistön mönkään menneen presidentinvaalikampanjan teesejä. Leikkaamisen, liimaamisen ja monistamisen lopputulos on mustavalkoinen negatiivipeilikuva, josta voi tehdä positiivin esimerkiksi pimiössä tai kuvankäsittelyohjelmalla. Eli tämä on valokuvaamista ilman kameraa ja sellainen entisajan Photoshop, jolla on joskus muinoin tehty vaikka minkälaisia kollaaseja. Menetelmällä on käsittääkseni myös poistettu epätoivottuja henkilöitä esimerkiksi historiallisista ryhmäkuvista ja muuta mukavaa.

Tässä nähty kuva on skannattu kopiokoneella tehdystä negatiivista, josta käänsin sen positiiviksi. Myös originaali pimiössä tekemäni positiivi-Putin löytyi, mutta laatu oli hieman heikompi, joten en viitsinyt laittaa sitä tähän. Pidetään siis Putin tallessa.



---

Putin was found!

After a long search Putin was finally found. Putin was hiding in a shoebox middle of old photographs and negatives. And now I am talking about my old Putin-photogram which I made nearly ten years ago. Even when it's quite old, it's still current.

I made this from press cuttings and other picture elements, which I have multiplied with a copymachine and computer. I also drew the world map on Putins head. The result was a negative picture and you can make it positive in a chemical darkroom or with a software. This is photography without a camera and Photoshop of past times.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti