Viime päivityksestä onkin aikaa ja kesäkin on jo rientänyt puoleen väliin. On siis aika laittaa hieman kuvia keväältä. Olen ottanut ainakin toistaiseksi hyvin maltillisen määrän valokuvia. Tai sanottakoon nyt, että suorastaan jopa niukasti. Viime aikoina kameroissani on pyörinyt ainoastaan värinegaa, joten pysytään siis edelleen turvallisesti värilinjalla kun sillä tiellä jo valmiiksi ollaan.
Mutta nyt olen kuvannut siis jo kokonaiset kaksi rullaa Kodakin Portraa ja toiset kaksi ovat tällä hetkellä sisällä kameroissa odottamassa hetkeä jolloin näppään sen viimeisen ruudun ja vien rullan kehitettäväksi. En ole aiemmin kuvannut tällä filmillä ja täytyy kyllä sanoa, että jälki on oikein miellyttävää ja värit ovat hyviä. Kokemukseni Portrasta ovat siis ehdottomasti hyviä ja mielelläni kuvaan kyseisellä filmillä vielä lisää!
Tässä siis joitakin Mamiya 645 ja Kodak Portra 400 -yhdistelmällä ottamiani kuvia keväältä. Nämä kai edustavat melko tyypillistä kuvaustyyliäni nykyään: kaupunkimaisemaa ja tunnelmia - eikä juurikaan ihmisiä. Näin jälkikäteen täytyy sanoa, etteivät kuvat ehkä sittenkään ole niin keväisiä kuin ajattelin. Itse ainakin yhdistän kevääseen luonnonkukat ja heräävän ja viheriöivän luonnon, vaikka onhan niitä tässäkin.
Mikäli olet muuten kaipaillut hieman säännöllisempää päivitystahtia, kannattaa myös käydä katsomassa Tumblr-sivuani, jonne olen aina silloin tällöin lisäillyt satunnaisia yksittäiskuvia. Ne ovat myös yleensä sellaisia, joita en ole tänne blogin puolelle laittanut ja päinvastoin. Linkin sinne löydät tämän sivun oikeasta laidasta kohdasta Tumblr tai klikkaamalla tästä.
----
Spring photos
Oh, it's already months since I updated this blog last time. So, it's about a time to put out some photos from the spring. I have taken, would I say almost a minimum amount of photographs during the last few months. I have photographed only colour negatives, so let's stay with the colours.
I have finished two rolls of Kodak Portra now and I have another two rolls inside my cameras still waiting for some Kodak moments. I don't have previous experiences with this film and I have to say that I really like the results and colours. So I definitely want to shoot Portra in the near future!
Here are some photos taken with my Mamiya 645 and Kodak Portra 400 combination. I think these are typical photographs I take at the moment: cityscapes, atmospheres and no people at all. And actually, these aren't so springlike photos I originally thought. Usually I connect with the word "spring" blooming flowers and green nature. But if you look carefully you can see them.
By the way, if you have been waiting for more frequent updating of this blog, please check out my Tumblr page as I upload some random photos there every now and then. These are often photos you don't see here in my blog and vice versa. You can go to my Tumblr by clicking the Tumblr banner on the right or here.
keskiviikko 20. heinäkuuta 2016
torstai 7. huhtikuuta 2016
Fujicoloria päivään
Hip-hei! Kävin tiistaina hakemassa värinegani fotoliikkeestä ja olen nyt skannaillut niitä tarmokkaasti. Kyseessä on siis ensimmäinen kuvaamani värifilmi moneen vuoteen. Siirtymä mustavalkoisesta maailmasta värilliseen vaatinee vielä ehkä pientä totuttelua. Tässä muutama kevätkuva.
Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, mutta täytyy sanoa, että skannaus on tuottanut hieman päänvaivaa. Kuvat ovat pääsääntöisesti kallellaan joko punaiseen tai vihreään (joskus myös siniseen) ja uskon tämän johtuvan nimenomaan skannauksesta. Täytyypä siis perehtyä skannauksen saloihin ja säätöihin vielä tarkemmin, sillä jokaisen kuvan säätäminen erikseen vielä skannauksen jälkeen on aika raskasta hommaa (enkä edes ole onnistunut siinä). Lisäksi skanneri napsaisi joistakin ruuduista osan pois. Tätyy yrittää skannata ne vielä uudestaan, josko tuo skanneri olisi paremmalla tuulella.
Tämä kyseinen filmi oli pakastimestani löytynyt Fujicolor Superia X-tra 400, jonka kuvasin arvolla ISO 200. Kyseessä oli siis yhden aukon ylivalotus ja täytyy kyllä sanoa, ettei pieni ylivalotus näy mitenkään kuvissa - ainakaan negatiivisesti. Värit ovat ylivalotuksen myötä saaneet ehkä lisää syvyyttä (ja se voisi näkyä paremmin jos skannaus olisi ollut parempaa).
Seuraava filmi onkin Kodakin Ultramax 400, jonka myös löysin pakastimeni kätköistä. Tässä onkin vain 24 ruutua, joten kehityskustannukset tulevat kalliimmiksi ruutua kohden. Täytyypä siis ottaa parempia kuvia.
---
Fujicolor for your day
Hooray! I got my colour film developed on tuesday and now I've been scanning it. This was my first colour film in many years, so probably I need some time to get used to moving from monchromatic world to the coloured one. Here's a couple of spring photographs.
I am quite happy with the results, but I have to say that this scanning part has been a bit problematic. The images have been more or less with a red, green or sometimes a blue hue and I believe scanning is the issue. So I must take some time to study how to scan colour films properly, because editing the images one by one after the scanning is too nerve breaking. Scanner even cropped some images, so I have to scan them again. Hopefully my scanner is in better mood.
This film was Fujicolor Superia X-tra 400 rated at ISO 200. So I have over exposed the film by one stop and I have to say that you cannot see the over exposing in any way. Propably the colours are a bit brighter and stronger.
The next film will be Kodak's Ultramax 400, which I also found my freezer. This has only 24 frames, so the costs of developing will be higher per frame. So I'll definitely have to take better pictures with this one.

Tunnisteet:
Fujicolor Superia 400
,
kaupunki
,
kevät
,
Nikkor 20/2.8
,
Nikkor 50/1.8
,
Nikon F3
,
Turku
,
värinega
keskiviikko 23. maaliskuuta 2016
Sateinen iltakävely
Taitaa olla viimeisiä hetkiä kun tohtii laittaa mitään talvikuvia ilmoille. Näin maaliskuun loppupuolella aurinko on kivunnut jo sen verran korkealle, että talvi tuntuu olevan entistä aikaa. Ja hyvä niin - illat ovat jo valoisia ja kevät tuo uutta energiaa.
Tässä muutama kuva reilun kuukauden takaa iltakävelyn varrelta. Kyseinen ilta oli hieman sohjoinen ja reissun jälkipuolella satoi lunta ja oli hieman tuulistakin. Kuvista sitä ei juuri huomaa, sillä valotusajat olivat sen verran pitkiä. Kameran linssiin satoi jotain lumen ja rännän sekaista rautatieaseman nurkilla, jolloin suurin hetkellinen lumisade alkoi.
Yökuvaus on ihan mielenkiintoista, mutta myös hieman vaivalloista ja aikaa vievää hommaa. Esimerkiksi jalustaa saa aina raahata mukanaan ja sopivien kuvauskohteiden löytäminen ja sommittelu vievät aikaa. Tämänkin kävelyn aikana otin neljä kuvaa ja koko reissuun taisi kulua arviolta parisen tuntia.
Mutta olen aina ollut sitä mieltä, että tulokset ratkaisevat eikä kuvien määrä. Mitäs minä millään huonoilla kuvilla olisinkaan tehnyt? Näihin olen ihan tyytyväinen, joten kannatti siis lähteä, vaikka kastuinkin.
Keulasta hajonneet autot alkavat ilmeisesti olla jo jonkinlainen vakiokuvauskohteeni, sillä näitä olen kuvannut talven aikana jo useampia.
---
Snowy evening stroll
It seems that there are last chances to put out some winter photographs. As the sun is already shining high in the sky, the winter seems to be over. And that's good as there's plenty of light in the evening and it gives some energy.
Here are couple of photos I took on February. It was snowing a bit wet snow, but you cannot see it in the photographs as the exposure time was long. In the railway station some snow went on my lens and made the photo a bit blurry.
I think night photography is interesting, but it requires some effort as you have to carry a tripod and it takes some time to find the subjects. During this stroll I took only 4 photographs and it was nearly 2 hours of walking.
For me what matters is a good result, not the quantity of photographs. I don't know what would I do with bad photographs. I'm quite happy with these photos so it was a good stroll.
I think cars with a broken front piece are about to be my new photographing subject as I have shot couple of these during this winter.

Agfa APX 100
,
autot
,
kaupunki
,
Nikkor 20/2.8
,
Nikon F3
,
rautatiet
,
Rodinal
,
Turku
,
yö