Junanvaunujen kohtalo

Helsingin reissulta jäi tuliaisiksi yksi rulla Agfan APX 400 -filmiä. Olen kuvannut kerran aiemmin kyseisellä filmillä ja siitäkin on jo muutama vuosi aikaa. Voisin jatkossa kuvata mieluusti lisää, sillä jälki on sävykästä ja filmi oli muihin verrattuna myös suhteellisen edullista. Helsinkiläisessä kivijalkaliikkeessä sen hinta oli reilun vitosen per rulla, eli pari euroa halvempaa kuin esimerkiksi Ilfordin HP5. Netistä löytyy luultavasti tätäkin halvemmalla. Suosittelen siis kokeilemaan.

Kesän alussa eräälle pistoraiteelle ilmestyi iso letka junanvaunuja. Olen pohdiskellut vaunujen kohtaloa – miksi ne ovat siellä ja mitä niille olisi tarkoitus tehdä? Lähes välittömästi vaunujen ilmestyttyä, saivat ne uutta maalia pintaan. Eikä kulunut kauaakaan kun ensimmäiset ikkunat tuhottiin. Yltyvä rappion kierre alkoi heti.

Kuukausia myöhemmin lehtiartikkelista selvisi, että vaunut ovat vain säilytyksessä ja ne olisi tarkoitus ottaa vielä liikenteeseen. Silmämääräisesti arvioituna kylmillään seisseet vaunut vaativat melko paljon kunnostusta ja rahaa, että ne voidaan ottaa taas käyttöön. Peli hävittiin heti.

---

The destiny of the passenger carriages

I bought a roll of Agfa APX 400 when I visited in Helsinki. I have shot one roll of it few years ago. I could use it more in the future as it is a very fine film and relatively cheap compared to other brands. In a photo store it was a bit over 5 euros per roll, so it was a couple of euros cheaper than Ilford HP5 for instance. Probably you get it even cheaper when you buy it online. Try this film if you haven't already tried.

At the beginning of the summer a bunch of passenger carriages appeared on a railway yard. I have been thinking of the destiny of these passenger cars – why they were there? Almost immediately they were covered with new paint and it didn't take too long when the windows were smashed. The circle of destruction started right away.

Months later I read a news article about these passenger cars and it turned out that they were only stored for later use. It seems that it requires a lot of money and work to get these cars back in shape. The game was lost right away.

Kirjoituksia valokuvaamisen lumoista

Tapoihini kuuluu lainailla kirjastosta jatkuvalla syötöllä kaikenlaista luettavaa, kuunneltavaa ja selailtavaa. Tälläkin hetkellä olohuoneen pöydällä on kolme kirjaa keskeneräisenä ja pari muuta odottaa palauttamista kirjastoon.

Joitakin viikkoja sitten taiteiden uutuushyllyllä oli kirja, joka kiinnitti huomioni – Johdatus filmiaikaan: Kirjoituksia valokuvaamisesta. Nimi ja teema vaikuttivat kiinnostavilta, joten otin kirjan hyllystä ja selailin sen pääpiirteissään läpi. Pyörittelin kirjaa vielä hetken aikaa käsissäni, ikään kuin ostopäätöstä tehden, ennen kuin otin sen lainausautomaatin kautta mukaani.

Johdatus filmiaikaan on kokoelma Antti Nylénin esseitä, joiden painopiste on filmivalokuvaamisessa. Tai kuten teoksen alaotsikko kiteyttää: kirjoituksia valokuvaamisesta. Essee on itselleni hieman vieras kirjallisuuden laji, mutta mielestäni on virkistävää lukea pohdiskelevaa tekstiä, joka ei ole kahlittu perinteisen kertomakirjallisuuden raameihin. Ei päähenkilöitä, suoraviivaisesti etenevää juonta tai tarinan ympärille rakennettua miljöötä.

Kirjoitukset sivuavat filmikuvauksen eri puolia, kuten historiaa, ekologiaa ja nykyaikaa. Esipuheessaan Nylén kiistää teoksen olevan varsinainen tietokirja, vaikka se voisi hyvin olla sellainen. Teos sisältää paljon mielenkiintoista knoppitietoa valokuvauksen 200-vuotisesta historiasta. Olisin ehkä kaivannut tekstin rinnalle myös kuvitusta, sillä kaikki lukijat eivät välttämättä tiedä millainen rosoisuus ympäröi peel-apart -negatiivia tai minkälainen kuva syntyy kun neulanreikäkamera kuvaa maisemaa 6 kuukautta. Ehkäpä puhdasverinen essee saattaisi tuhoutua jos tekstin osaksi lisättäisiin täydentäviä kuvia.

Kirjan liitteenä on juliste, jonka taustapuolella on kuvia tekstissä mainituista kameroista, pimiöstä ja erilaisista valokuvauksen lopputuotteista kuten esimerkiksi polaroidkuvia. Juliste arvatenkin täydentää kirjan tekstiä kaipaamallani tavalla, vaikka julisteen kuvien ja kuvatekstien suhde onkin hieman sekava.

Johdatus filmiaikaan on mielenkiintoinen, helppolukuinen ja informatiivinen teos kaikille, joita valokuvaus saattaisi edes hieman kiinnostaa.

Antti Nylén: Johdatus filmiaikaan: Kirjoituksia valokuvaamisesta.
Siltala, 2017.
247 s.

Helsingin maisemia ja livemusiikkia

Lokakuussa tein pitkästä aikaa keikkareissun Helsinkiin. Tällä kertaa vuorossa oli ruotsalainen Opeth eli progemetallia länsinaapurista. Ennen keikkaa kiertelin muutaman tunnin ajan eri paikoissa, kuten esimerkiksi Merihaassa. Myös Kallion nurkilla ja lähimaastoissa tuli samalla kierreltyä.

Keikka oli tällä kertaa hieman erikoisesti Finlandia-talossa, joka ei ehkä ole luontevin keikkapaikka progressiivista deathmetallia soittavalle bändille. En ollut aiemmin käynyt Finlandia-talossa, joten oli myös mielenkiintoista päästä samalla tutusumaan itse rakennukseen. Ja täytyy kyllä sanoa, että se on mahtava rakennus, niin sisä- kuin ulkopuoleltakin. Valaisimia, huonekaluja ja mittasuhteita myöden se on todella hienostunut kokonaisuus, vaikka samalla hyvin pelkistetty rakennus. Sanoisin, että Finlandia-talo on kaikilta osin varsin kuvauksellinen ja tyylikäs rakennus.

Itse keikka oli taattua Opethia, eli virheetöntä ja taitavaa soittoa sekä viihdyttäviä välispiikkejä. Istuskelukatsomo ehkä söi hieman tunnelmaa ja siitä solisti lohkaisikin pari vitsiä heti alkuun. Tämä taisi muuten olla aivan ensimmäinen Finlandia-talossa kuultu raskaan musiikin konsertti. Isossa konserttisalissa kuultiin parin tunnin ajan kattava läpileikkaus Opethin tuotannosta, ja konsertti päättyi mahtavaan Deliveranceen.

Valitettavasti keikkakuvat menivät pieleen, sillä arvioin valaistuksen aivan väärin ja jokainen kuva alivalottui pahasti. Olen päässyt kuvaamaan monia suosikkiartistejani vuosien varrella, mutta Opethista kaipaisin hieman onnistuneempia valokuvia. Ensi kertaan siis.

---

Helsinki landscapes and live music

In October I paid a visit to Helsinki to see a live concert. This time I went to see the Swedish progressive death metal band Opeth. Before the concert I had a walk around Helsinki in different locations such as Merihaka and Kallio.

The concert was in Finlandia-Hall which is a non-typical venue for a band and music like this. I had not visited Finlandia-Hall before so it was an interesting experience to pay a visit there at the same time. And I must say it's a really gorgeous building. Even when the building is quite simple and minimalistic itself it has some fine details such as lamps and furniture. It's definitely worth of paying a visit if you are in Helsinki and interested in architecture.

The concert was somehow a typical Opeth concert with precise playing, good jokes and high standards. Seated concert hall wasn't maybe the best option for this music style and the singer made some jokes about it right in the beginning of the concert. This was by the way the first heavy metal concert in Finlandia-Hall. A nice selection of Opeth's discography was played during the evening and the night was closed with Deliverance.

Unfortunately I screwed up all the photographs and they were underexposed. I have photographed many of my favourite artists during the years and would like to get better photographs of Opeth too. Well, I'll take another try next time. 

175 vuotta suomalaista valokuvaa

Suomen ensimmäinen valokuva täyttää tänä päivänä juhlavat 175 vuotta.

Kyseinen valokuva on Turun museokeskuksen valokuva-arkistoissa oleva dagerrotyyppi, jonka Henrik Cajander nappasi kamerallaan Turussa 3.11.1842. Kuvassa on näkymä Uudenmaankadulta ja eräs rakennus, joka sittemmin jäi uudistushalujen ja modernisaation puskutraktorin alle. Rakennuksen takana näkyvä kirkontorni on tietenkin vielä omalla paikallaan.

Valokuvan voi käydä katsomassa esimerkiksi Wikipediasta.

---

Millaiselta näyttää seuraavat 175 vuotta? Säilyykö vuodesta 2017 valokuvia, joita katsellaan vielä vuonna 2192? Jos säilyy, millaisia ne voisivat olla? Olisiko kyseessä kuva ruoka-annoksesta, lemmikistä vai kenties selfie jollain hauskalla filtterillä efektoituna?

Minulla on sellainen tuntuma, että valtava määrä valokuvia saattaa tuhoutua ja kadota iäksi rikkoutuneiden muistikorttien, kovalevyjen ja unohdettujen pilvipalveluiden mukana. Ehkä ne eivät säily ellei joku ota tehtäväkseen säilyttää niitä. Sama asia kuin pahvilaatikoissa säilössä olevien negatiivien ja paperikuvien kanssa. Jossain vaiheessa ne saattavat päätyä roskalavalle.

Mutta tarvitseeko valokuvan ylipäätään säilyä "ikuisesti"? Puhelimen kameralla napattu ja välittömästi ystäväpiirille jaettu kuva tietystä hetkestä täyttää tehtävänsä sellaisenaan eikä sen ehkä tarvitse säilyä loputtomiin. Asioilla on puolensa.

---

175 vuotta Cajanderin valokuvan jälkeen kipusin kallion päälle ja otin valokuvan. Kuvassa näkyy edelleen sama kirkontorni kuin Suomen ensimmäisessä valokuvassakin.

---

175 years of Finnish photography

Today it's exactly 175 years since the first photograph was taken in Finland.

This photograph (daguerreotype) is now in the collections of Museum Centre of Turku and it was taken by Henrik Cajander in Turku on November 3rd 1842. There's a building and the tower of Turku cathedral in the photograph. The building in front was demolished during the modernisation of the city some decades ago, but the church is still there.

You can check out the photograph in Wikipedia.

---

What about the next 175 years? Will there be photographs in 2192 that were taken in 2017? What kind of photographs they would be? Could it be a picture of a food portion, a picture of a pet or perhaps a selfie with a dog filter? 

I have a feeling that a lot of photographs will be lost because of broken memory cards, hard discs and forgotten cloud services. These photographs will not last if there is no one to save them. It's the same thing with negatives and prints. Someday they could end up in a trashcan.

Should photographs remain "forever" anyway? A shared cell phone picture has its own purpose and time and it doesn't have to remain forever. Things have different sides.

---

175 years after Cajander's photograph I climbed on a hill and took a photograph. There's still the same church tower than in Finland's first photograph.

Syksyn värejä

Heipä hei, pitkästä aikaa! Viime aikoina olen käyttänyt aktiivisesti lähinnä Instagramia, mutta laitetaanpa tännekin vaihteeksi hieman uutta sisältöä, koska - no, miksi ei.

Ruskan parhaimmat hetket alkavat olla jo takana päin. Ehdin kuvata kellastuvia lehtiä sen verran, että aiheesta voisi tehdä useammankin blogiartikkelin. Aloitetaan nyt tällä ensimmäisellä ainakin.

Vaikka otsikossa puhutaan syksyn väreistä, ovat kuvani kuitenkin tutun ja turvallisen mustavalkoisia. En tiedä ylittyykö parodiahorisontti kuitenkaan aivan näin vähästä, mutta sanoisin syksyn valojen ja värien olevan selkeästi aistittavissa, vaikka itse kuvista ne puuttuvatkin. Nappasin kuvat lokakuussa sunnuntain kauppareissun ohessa filmirullan viimeisille ruuduille. Silloin oli kaunis ja lämmin syyspäivä ja koivujen lehdet keltaisimmillaan.

Vahvojen kontrastien ja syksyn kuulauden salaisuus piilee käyttämissäni värisuotimissa tai eri suotimien yhdistelmissä. Näissä kuvissa olen käyttänyt punasuotimen ja polarisaatiosuotimen yhdistelmää, jolla saa tietyssä kulmassa kirkkaansinisen taivaan tummaksi tai jopa aivan sysimustaksi. Aivan ohutkin pilviharso erottuu tällöin selkeästi siniseltä taivaalta. Ilman suotimia kuvista olisi tullut melko tavanomaisen latteita, eikä kirkkaan syyspäivän tunnelma olisi välittynyt.

Suosittelen tätä suotimien yhdistelmää mikäli haluat mustavalkokuviisi dramatiikkaa ja erottuvuutta.

---

Colours of the autumn

Hello for a long time! I have been using only Instagram recently, but let's put some content here for a while, because - well, why not.

The best moments of autumn colours are behind. I took enough photos of the best moments so I could write couple of blog articles about it. Let's start with the first one at least.

Ironically the title says about colours of the autumn, but the photographs are still traditional black and white photographs. You can still have the feel of the colours even when the photos don't have any colour on them. It was a warm Sunday in October and the birch leaves were bright yellow.

The secret of the strong contrast is on the colour filters and the combinations of different filters. I used a red filter and a polarizer filter with these photos. With this combination the clear blue sky will turn dark or completely black depending on the shooting angle. Even a light and thin cloud will pop out of the dark sky. Without the filters these photos would be quite flat and the feel of the crisp autumn would not come over.

I recommend this combination of filters if you want to have some dramatic effects to your black and white photographs.